1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. FIFAn jalkapallon MM 2018

Belgia mätti maaleja kenraaliharjoituksessaan

Belgia voitti Costa Rican harjoitusottelussa 4-1. Romelu Lukaku teki kaksi maalia ja syötti yhden.

Kuva: EPA

Jalkapallon MM-kisoihin valmistautuvat Belgia ja Costa Rica viimeistelivät kuntoaan harjoitusottelussa Brysselissä. Belgia hankki mukavasti itseluottamusta kisojen alla voittamalla ottelun 4-1.

Costa Rica hiljensi 24. minuutilla Brysselin yleisön menemällä johtoon Bryan Ruizin maalilla. Belgia kuitenkin hallitsi ottelua ja Dries Mertens tasoitti seitsemän minuuttia myöhemmin.

Romelu Lukaku teki kaksi seuraavaa maalia, ensin ensimmäisen puoliajan lopussa ja sitten toisen puoliajan alussa. Lukaku syötti vielä hienosti Michy Batshuayin 4-1 -osuman.

Eden Hazard nilkutti pois kentältä 70. minuutilla, mutta päävalmentaja Roberto Martinezin mukaan Hazardin kohdalla ei ole syytä huoleen. Loukkaantunut Vincent Kompany oli edelleen sivussa Belgian kokoonpanosta.

Belgia kohtaa MM-kisojen avausottelussaan ensi maanantaina Panaman. Costa Rica avaa kisaurakkansa sunnuntaina Serbiaa vastaan.

Maanantaina toisessa ottelussa Senegal voitti Etelä-Korean 2-0. Ensimmäinen osuma merkittiin omaksi maaliksi. Toisen teki Moussa Konate.