Suora

  • Uinnin MM, aamun kilpailut

Jari Litmanen: ”Lohko B on kahden kauppa”

Yle Urheilun jalkapalloasiantuntija Jari Litmanen arvioi Venäjän MM-kisojen alkulohkoista tällä kertaa lohkon B.

FIFAn jalkapallon MM 2018
Espanjan joukkue
AOP

Portugalin ja Espanjan välinen B-lohkon ottelu oli jo muutenkin yksi alkulohkovaiheen makupaloja, mutta nyt tilanne muuttui vieläkin kutkuttavammaksi. Espanjan valmentajakuvioiden vuoksi panos ja ennakkokiinnostus kasvoivat entisestään. Erityisesti Espanjan paineet kasvoivat roimasti, Portugali sen sijaan pääsee kohtuullisen paineettomassa tilanteessa haastajana peliin.

Portugali on edelleen haastaja – vaikka hallitseva Euroopan mestari onkin. Espanja oli, ainakin aiemmassa valmennusjohdossa, niin vakuuttava, etteivät ennakkopuheet jopa mestaruudesta ole liioiteltuja. Espanjan nimilista on niin vahva, laaja ja kokenut, että se kestää vertailun kenen tahansa muun kanssa. Kun vielä muistetaan, että joukkueen pelaajisto koostuu kolmen eurooppalaisen jättiläisen pelaajista, ei kukaan voi Espanjaa vähätellä.

Minun papereissani Espanja on selvä ennakkosuosikki lohkon voittoon, jopa tämän kohun keskellä. Pelaajat ovat kuitenkin entiset ja uusi valmennus tuskin muuttaa mitään. Loistavasta materiaalista saattaa nyt olla David Silvan aika nousta myös maajoukkuetasolla avainpelaajaksi. Taituri on pitkään ollut vähän varjossa, mutta nyt on iso rooli tarjolla. Uudempi nimi, jota kannattaa seurata, on Valenciassa viime kaudella pelannut, mutta takuuvarmasti jossain vielä suuremmassa seurassa pian pelaava kärkimies Rodrigo.

Espanjan ykköshaastaja on Portugali. Kun valmentaja Fernando Santos tuli ruoriin, on sen jälkeen Portugali ollut yksi maailman vaikeimmin voitettavista maajoukkueista. Santos panostaa voimakkaaseen koko joukkueen puolustamiseen ja hyökkäyspään yksilötaitoon. EM-kisoissa Santos sai koko joukkueen sitoutumaan omaan pelitapaansa, Cristiano Ronaldoa myöten, tunnetuin tuloksin. Tämä resepti tuskin muuttuu nytkään – kurinalainen Portugali napsii pisteitä, menee jatkoon ja sitten pelataan pienillä marginaaleilla. EM-kisoissa Portugali voitti vain yhden ottelun varsinaisella peliajalla, joten nytkin mukana oleva runko tietää, miten pelit pelataan loppuun asti.

Marokko ja Iran tulevat mitä todennäköisimmin pelaamaan keskenään sijoista 3 ja 4. Vaikka Marokolla on laadukkaita yksilöitä joukkueessaan, kuten vaikkapa Juventuksen Mehdi Benatia tai Ajaxin Hakim Ziyech, ei koko joukkueen taso riitä haastamaan Espanjaa ja Portugalia. Todennäköisesti Marokko näiden kisojen laadukkain afrikkalaisjoukkue, mutta juuri tästä lohkosta silläkään ei pitkälle päästä. Iranilla on lähinnä kiusaajaan rooli, jopa Marokkoon nähden. Joukkueessa on mielenkiintoisia pelaajia, kuten vaikkapa kärkimies Sardar Azmoun, mutta joukkueen suurteot jäävät tulevaisuuteen.

Jari Litmanen

Lue myös:

Jari Litmanen: "MM-lopputurnaus – suurin ja kaunein"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat