Suora

  • Urheiluruutu
  • Jalkapallon Saksan cupin välieräottelu Werder Bremen - Bayern München
  • Jalkapallon Saksan cup, välieräottelu
  • Jalkapallon Italian cupin välieräottelu Milan - Lazio, kuvailutulkkaus
  • Jalkapallon Italian cupin välierän Milan - Lazio 2. osaottelu
  • Urheiluruutu

Riihimäkeläisen lasinpuhaltajan pojanpoika oli nousta ruotsalaisten suureksi sankariksi jalkapallon MM-kisoissa – tähden isä kertoo Ylelle, miten suomalaiset sukujuuret näkyvät Ruotsin luottopelaajan pelissä

Ola Toivonen oli johdattaa maalillaan Ruotsin jättimäiseen yllätysvoittoon Saksaa vastaan. Pelaaja on useasti toistanut, että ei koe sidettä Suomeen. Hänen Suomessa syntynyt isänsä näkee kuitenkin yhden vaikutuksen suomalaiskulttuuristakin.

FIFAn jalkapallon MM 2018
Ola Toivonen
Pääseekö Ruotsi jatkoon Ola Toivosen johdolla?AOP

Suomalaisia jalkapalloilijoita ei MM-kisoissa nähdä, mutta yhdellä Ruotsin pelaajalla on kuitenkin juuret Suomeen. Ola Toivonen oli suuressa roolissa juhannuspäivänä, kun Ruotsi oli tehdä MM-kisojen suurimman sensaation ja pudottaa hallitsevan maailmanmestarin Saksan jatkosta.

Toivonen oli vienyt Ruotsin ensimmäisellä puoliajalla 1–0 -johtoon. Voitto olisi tarkoittanut Saksan jäämistä alkulohkoon ja Ruotsin etenemistä jatkoon, mutta Saksa vei ottelun Toni Kroosin lisäajan osumalla.

Toivosella on Yrjö-isänsä kautta suomalaisia sukujuuria.

Yrjö Toivonen syntyi Riihimäellä, mutta perhe muutti isän töiden perässä Norjaan vuonna 1951. Tuolloin Yrjö oli puolivuotias. Vuoden päästä siitä matka eteni 9000 asukkaan Degerforsin pikkukuntaan Keski-Ruotsiin. Isä työskenteli lasinpuhaltajana.

Nykyään 67-vuotias Yrjö Toivonen on jalkapallomies henkeen ja vereen. Hän toimi monta vuotta tällä hetkellä Ruotsin ykkösdivisionassa pelaavan Degerfors IF:n puheenjohtajana. Degerfors tunnetaan myös useita ruotsalaisia huippujalkapalloilijoita kasvattaneena seurana.

Tunteet elivätkin Saksan ja Ruotsin klassikoksi äityneessä pelissä kovasti. Loppujen lopuksi jäljelle jäi käteen suuri harmitus. Ruotsin tv-kameroissa nähtiin myös, kuinka Ola Toivosen Selma-tytär itki Emma-äitinsä luona Sotshin stadionin katsomossa. Pelaajan isällekin ottelun dramaattinen päätös oli kova paikka.

– Tämä oli uskomattoman suuri pettymys, Yrjö Toivonen kertoo puhelimitse Yle Urheilulle.

Isä-Toivonen on jo ehtinyt unohtaa suomen kieltä sen jälkeen, kun vanhemmat kuolivat. Sisarusten kanssa hän on aina puhunut ruotsia. Tällä hetkellä Yrjö Toivonen saa kuulla suomea vain silloin, kun suomalaisnaapurit yrittävät sitä hänelle puhua. Yrjö Toivonen vastaa kuitenkin heille ruotsiksi. Puhelimen välityksellä kaikuu nytkin ruotsiksi suuri huokaus.

Ola Toivonen ja Ruotsi joutuivat lopulta taipumaan Saksalle.
Ola Toivonen ja Ruotsi joutuivat lopulta taipumaan Saksalle.AOP

– Minulle tuli täysin tyhjä olo ihan koko kroppaan, Toivonen kuvailee Saksa-peliä.

Iltapäivän puheluhetkellä olo oli kuitenkin jo parempi, vaikka ei ollut kuullut toistaiseksi Olasta vielä mitään. Paluu jalkapalloviheriölle oli auttanut.

– Aamupäivällä oli harjoituksissa monta ukkoa. Juttelimme paljon. Ymmärsimme, että meillä on vielä mahdollisuus Meksikoa vastaan viimeisessä pelissä, isä-Toivonen sanoo.

"Hänellä on sisua"

31-vuotias Ola Toivonen on ollut jo vuosikausia Ruotsin luottopelaaja. Hyökkääjä debytoi maajoukkueessa jo vuonna 2007. 61 maaotteluun on syntynyt 14 maalia. Taustastaan huolimatta Ola Toivonen on useasti sanonut, että ei koe minkäänlaista sidettä Suomeen.

Ola Toivonen
Ola ToivonenAOP

Yrjö-isä toistaa samaa näkemystä. Ola ei puhu Suomea ja on kasvanut Ruotsissa ruotsalaiseksi.Mutta suomalainen tausta näkyy kuitenkin Olassa isän mukaan henkisellä puolella. Kuumasta luonteestaan pienempänä tunnetuksi tulleella Ola Toivosella oli lempinimenä “Finnsisu”.

– Hänellä on sisua. Hän ei koskaan luovuta. Se on erittäin tärkeää, Yrjö Toivonen kertoo.

Jesse Östin perässä Suomeen

Yrjö-isälläkään ei ole pahemmin enää ollut yhteyksiä Suomeen. Jokunen serkku Suomen puolella asuu. Jalkapallossa ja jääkiekossa Yrjö Toivonen kannustaa Ruotsia, mutta hiihdossa ja mäkihypyssä hän on kuitenkin hieman yllättäen Suomen puolella.

– Isä harrasti hiihtoa ja mäkihyppyä, joten se on siirtynyt tätä kautta minulle. Olen todella kiinnostunut. Mutta nykyään itken, kun katson mäkihyppyä, Toivonen sanoi ja viittasi Suomen mäkihypyn heikkoon tilaan.

Viimeksi Yrjö Toivonen on käynyt Suomessa veljen kuollessa vuonna 2003. Tänä kesänä asiat kuitenkin hieman muuttuvat. Hän lähtee käymään Maarianhaminassa 29. heinäkuuta IFK Mariehamnin ja SJK:n kamppailussa. Syynä on SJK:n suomalaismaalivahti Jesse Öst, joka pelasi kahdella edelliskaudella Degerforsissa.

– Lähdemme sinne porukalla katsomaan Jesseä, Yrjö Toivonen paljastaa.

Siitä tulee varmaan kiva reissu?

– Kyllä, isä-Toivonen vastaa ennen kuin rientää juhannussunnuntain puuhiin.

Lue lisää:

"Vanhempi Saksan sukupolvi luulee edelleen, että he ovat suurimmat, parhaat ja kauneimmat" – Ruotsi poltti päreensä maajoukkuelegendaan, nyt Saksa pahoittelee

Tilastot oikovat vanhoja sanontoja – Ruotsi surkein voittamaan viime hetkillä ja lopussa juhliikin Brasilia!

"Mein Gott, tuo oli tärkeä!" – Kroosin loistosuoritus pelasti Saksan kisat

Vapaapotkun aiheuttanut ruotsalaispelaaja sai vihapostia sosiaalisessa mediassa – "Edustan ylpeänä maatani"Vapaapotkun aiheuttanut ruotsalaispelaaja sai vihapostia sosiaalisessa mediassa – "Edustan ylpeänä maatani"

Tappelu oli puhjeta pelin jälkeen – Ruotsin päävalmentaja raivostui saksalaisten käytöksestä: "Epäurheilijamaista"

Saksan voittomaalia edelsi kaksi mitättömältä vaikuttavaa, mutta äärimmäisen merkittävää ruotsalaisvirhettä: "Hävyttömän huonoa ymmärrystä, missä tilanteessa ollaan"

Saksan ja Ruotsin lohkon tilanne meni erittäin kimurantiksi – kärkikolmikon paremmuusjärjestys saatetaan joutua hakemaan todella pitkän kaavan mukaan

Ja lopussa juhlii Saksa! Toni Kroos laukoi huikean voittomaalin Ruotsin verkkoon lisäajan viimeisillä minuuteilla

Ruotsi iski yllättäen! Ola Toivonen nosti pallon ohi Manuel Neuerin

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat