Suora

  • Uinnin MM, aamun kilpailut
  • Uinnin MM
  • Uinnin MM

Kansanliike tuotti tulosta – rahat kerätty Sveitsin MM-tähtien sakkoihin

Granit Xhakan ja Xherdan Shaqirin sakot on kuitattu.

FIFAn jalkapallon MM 2018
Granit Xhaka, Xherdan Shaqiri,
Granit Xhaka, Xherdan Shaqiri ja kuuluisat käsimerkit.AOP

Kosovon albaanien kansanliike on saanut kasattua rahat Sveitsin jalkapallomaajoukkueen tähtien Granit Xhakan ja Xherdan Shaqirin saamiin sakkoihin.

Granit Xhaka, Xherdan Shaqiri ja Stephan Lichtsteiner tuulettivat MM-kisoissa Sveitsin tekemää maalia Serbiaa vastaan muodostamalla käsillään albaanien kansallisen tunnuksen kaksipäisen kotkan. Fifa lätkäisi Xhakalle ja Shaqirille 8 700 euron ja Lichtsteinerille puolet pienemmän sakon.

Shaqiri syntyi vuonna 1991 Kosovossa, mutta muutti pois 1-vuotiaana. Xhaka syntyi vuonna 1992 Sveitsissä, mutta hänen vanhempansa ovat Kosovosta.

Kosovon kauppa- ja teollisuusministeri Bajram Hasani kertoi esimerkiksi aiemmin lahjoittavansa 1 500 euroa, mikä on hänen kuukauden palkkansa.

Kaksipäinen kotka on Albanian kansallinen symboli, mutta sen käyttö on tulenarka asia, koska kaksipäinen kotka mielletään myös Serbian symboliksi. Kosovolla ja Serbialla on sotaisa historia, joka oli verisimmillään 1990-luvun lopussa. Pitkään jatkuneiden kiistojen ja väkivaltaisuuksien jälkeen Kosovo julistautui itsenäiseksi Serbian alaisuudesta vuonna 2008.

Lue lisää:

Sveitsiläispelaajien sakot saivat aikaan kansanliikkeen Kosovossa – ministeri lahjoittaa kuukauden palkkansa

Fifa lätkäisi sakot: Kaksipäistä kotkaa näyttänyt Sveitsin tähtikaksikko välttyi pelikiellolta

MM-ottelusta valtava jälkivääntö: Fifa tutkii Sveitsin tuuletuksia ja Serbian valmentajan kommentteja – Serbia jätti myös protestin: “Tämä oli brutaali ryöstö”

Sveitsin luotsi kritisoi pelaajiensa kohutuuletusta: "Koskaan ei pidä sekoittaa politiikkaa ja jalkapalloa" – vastustajan luotsi oli hiljaa, Fifa voi rangaista

Kosovon albaanit upottivat Sveitsin paidassa Serbian: Räjähdysherkkä poliittinen tilanne aiheutti kipinöintiä jo ennen ottelua – tuuletuksissa vahva symbolinen viesti

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat