Suora

  • Viimeistä viedään
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

"Mitä jos jalkapalloon otettaisiin hyökkäyskello?" – Kaj Kunnaksella radikaaleja ehdotuksia Jälkihiessä

Urheiluasiantuntija Kaj Kunnas haluaisi nähdä aktiivisempaa jalkapalloa. Kunnas ehdotti Jälkihiessä, että jalkapalloon voisi ottaa hyökkäyskellon tai aktiivisen peliajan.

FIFAn jalkapallon MM 2018
Jälkihiki: palloilua
Jälkihiki: palloilua

Urheiluasiantuntijat Kaj Kunnas, Sini Forsblom ja Tero Tiitu keskustelivat Ylen aamu-tv:n sohvalla menneen viikon mielenkiintoisimmista urheilu-uutisista. Jälkihien ykkösaiheeksi nousi Venäjällä käynnissä olevat jalkapallon MM-kilpailut.

Jatkosta ovat karsiutuneet jo viime kisojen mestari Saksa ja hopeajoukkue Argentiina sekä kovin odotuksin kisoihin lähteneet Espanja ja Euroopan mestari Portugali. Kisoissa pelataan parhaillaan neljännesvälieriä.

– Aika virkistävää, että on nähty paljon yllätyksiä. Urheilu tarvitsee tällaista. Ajatelkaa, mikä fiilis Venäjällä on, kun isäntämaa, jolta ei odotettu mitään, selviytyi jo puolivälieriin, Forsblom totesi.

Moni ennakkosuosikki on hallinnut Venäjän MM-lopputurnauksessa pelitapahtumia, mutta ei ole onnistunut voittamaan pelejänsä.

– Pallonhallinta ei ole näissä kisoissa välttämättä kertonut, kumpi joukkue on voittanut, Forsblom jatkoi.

Kotimatkalle kisoista on lähtenyt tähtipelaajista jo muun muassa Argentiinan Lionel Messi ja Portugalin Cristiano Ronaldo.

– Kun katsoo kaaviota, niin varmaa on se, että aika yllättävä maa on siellä loppukahinoissa mukana. Kovia maita ja kovia pelaajia on jo pudonnut pois, Tiitu sanoi.

– On se harvinaista, että ulkona ovat jo hallitseva maailmanmestari, viime MM-kisojen MM-finalisti ja Euroopan mestari, Kunnas mietti.

"Pitäisikö tehdä jotain?"

Sunnuntain neljännesvälierissä nähtiin puolustusvoittoista jalkapalloa, kun Venäjä pudotti jatkosta ottelua hallinneen Espanjan rangaistuspotkukilpailun jälkeen ja Kroatia nujersi Tanskan vasta rankkareiden jälkeen. Lauantaina sen sijaan nähtiin paljon maaleja, kun Ranka löi Argentiinan 4–3 ja Uruguay voitti Portugalin 2–1.

– On ollut todella erilaisia pelejä. Lauantaina nähtiin kymmenen huikeata maalia, mutta sunnuntaina kentällä junnattiin. Mitä jos jalkapalloon otettaisiin hyökkäyskello? Jos 30 sekunnin aikana joukkue ei etene ollenkaan kentällä vaan syöttelee vain sivuille, niin silloin pallo annettaisiin vastustajalle, Kunnas mietti.

– Ei varmasti onnistu jalkapallossa, koska laji on niin perinteinen, Forsblom ampui alas Kunnaksen idean.

– Ajatelkaa, miten kauan meni, että jalkapalloon saatiin videotarkistus mukaan?

Kunnas ehdotti myös, että jalkapalloon voisi ottaa käyttöön tehokkaan peliajan kuten esimerkiksi jääkiekossa ja koripallossa.

– Miten se vaikuttaisi näihin kierimisiin ja maalivahtien viivyttelyihin? Pitäisikö tehdä jotain? Kunnas pohti.

Katso koko Jälkihiki klikkaamalla jutun kuvaa. Aamu-tv:n sohvalla puhuttiin jalkapallon lisäksi muun muassa pesäpallosta.

Lue myös:

Äiti joutui näyttämään pojan passia vastustajien vanhemmille, koska lapsen kengät olivat kokoa 39 – kovan köyhyyden ja katkeruuden kokenut jättiläinen on matkalla maailmanmestariksi

Meksikolla järkyttävä kirous MM-kisoissa – kapteeni arvosteli Neymaria etukäteen ja varoitti jo erotuomaria: “Tiedämme, että hän liioittelee”

Brasilia on vahvistanut asemaansa mestarisuosikkina, mutta tuhoavatko hotellin pehmeät patjat, liika harjoittelu tai vanhan mestariluotsin kohuvinkit tien MM-kultaan?

Mitä draamaa! Kroatia löi Tanskan rangaistuspotkukisassa – loppu oli maalivahtien näytöstä

Pilkkuspesialisti ja koko tunteiden kirjon kokenut supertähti käänsivät heikommankin suorituksen voitoksi – näistä syistä Kroatia kaatoi Tanskan

Kommentti: Adiós, Espanjan kultainen sukupolvi!

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat