Hyppää sisältöön

Huima ennätysparannus! Ella Junnila vain sentin päähän SE:stä ja yli EM-kisarajan

Ella Junnila ylitti komean korkeusennätyksensä 192 Joensuussa ja rikkoi samalla Berliinin EM-kisarajan.

Ella Junnila nousi Joensuun kisaillan hahmoksi. Kuva: Lehtikuva / Minna Raitavuo

Ella Junnila nousi yleisurheilun GP-kilpailujen iloiseksi yllättäjäksi Joensuussa. 19-vuotias Junnila ylitti ennätyskorkeutensa 192 ja rikkoi samalla Berliinin EM-kisojen tulosrajan 190.

Junnila paransi Joensuun illassa ennätystään peräti seitsemällä sentillä ja nousi kaikkien aikojen tilastossa sentin päähän naisten korkeushypyn Suomen ennätyksestä. Linda Sandblom hyppäsi 193 vuonna 2016.

Illan päätteeksi rima nostettiin jopa SE-korkeuteen 194, mutta Junnilan yritykset epäonnistuivat.

Junnilan valmistautuminen Joensuun kilpailuun ei ollut edes aivan ihanteellinen.

– Piikkari hajosi sunnuntaina ja sitä piti liimailla kokoon. Vähän jännitti, miten piikkari kestää. Jalat olivat kuitenkin vetreässä kunnossa tänään, Junnila kertoi.

Junnila sai hyppynsä jengoilleen, kun rima oli 188:ssa. Vauhti kulki, ja ponnistuksessa oli puhtia. Siinä vaiheessa hänelle selvisi, että EM-raja 190 on ulottuvilla.

– EM-raja ei ollut alunperin tavoitteeni. Siitä tuli tavoite vasta, kun rima oli 190:ssä.

Junnila ylitti EM-rajan heti ensi yrityksellään. Seuraavaan korkeuteen 192 hän tarvitsi kaksi yritystä ennen kuin kaarrejuoksu ja hypyn ajoitus osuivat kohdilleen. Lopuksi hän yritti vielä napata Linda Sandblomin Suomen ennätyksen nimiinsä. SE-yrityksistä toinen nousi lupaavasti riman päälle.

– Hyppy oli korkea, mutta ajoitus ei toiminut, Junnila arvoi.

Ella Junnila on toisen polven yleisurheilija. Hänen äitinsä Ringa Ropo pitää hallussaan pituushypyn Suomen ennätystä 685. Korkeudessa Ropo ylitti parhaimmillaan 188.

Lue lisää: