Suora

  • Urheiluruutu

Maajoukkuehiihtäjälle takaisku kesäkisassa – Anssi Pentsinen kaatui kaksi metriä ennen maalia ja loukkasi nilkkansa

Anssi Pentsinen kaatui Imatralla järjestettävässä sprinttihiihtotapahtumassa ja loukkasi nilkkansa.

hiihto
Anssi Pentsinen.
Anssi Pentsinen.AOP

Imatralla Ukonniemen pesäpallostadionilla järjestetyssä sprinttihiihtotapahtumassa nähdään hiihdon huippunimiä Iivo Niskasesta Petter Northugiin.

Ennen IPV-Joensuu-pesäpallo-ottelua käytävässä kisassa nähtiin dramatiikkaa, kun maajoukkueeseen kuuluva Anssi Pentsinen kaatui toisessa erässä kaksi metriä ennen maaliviivaa. Pentsinen loukkasi rytäkässä nilkkansa.

– Suksi haukkasi ja otti aggressiivisesti lumeen. Nilkka ei vääntynyt, mutta kierähti ja siihen vähän koskee, puhelimitse Imatralta tavoitettu Pentsinen kertoi Yle Urheilulle.

– En tiedä mikä on tilanne. Hoidetaan ja katsotaan.

Pentsinen kertoi, että hän on uskaltanut varata vähän painoaan jalalle. Hänen mukaansa nilkan tilanne ei kuitenkaan ole täysin ”safety”.

– Totta kai pelästyin ja olen sitä edelleen, kun ei tiedetä, mikä nilkassa on. Mutta en usko, että tässä on vääntymistä kummempaa. Saan hyvää hoitoa koko ajan. Tällä hetkellä jalka on puristussiteessä ja katsotaan, pitääkö lähteä kuvauttamaan.

Anssi Pentsisen jalat

Suosittelemme

Tuoreimmat