1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. FIFAn jalkapallon MM 2018

Tänään on tilipäivä myös Kuopiossa! Neljä faktaa siitä, miten miljardit jaetaan jalkapallon MM-kisojen jälkeen

Kansainvälinen jalkapalloliitto jakaa palkintorahaa MM-kisoista maajoukkueille, mutta myös korvauksia seurajoukkueille. Yksi MM-kisojen suurista hyötyjistä on Kuopion Palloseura.

Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

18 000

Abdalla El Said (oik.) Kuva: AOP

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa jakaa seurajoukkueille korvauksia pelaajien menetetystä ajasta. Yksi hyötyjistä on Kuopion Palloseura. Heillä lainalla ollut keskikenttäpelaaja Abdalla El Said pelasi Egyptin riveissä MM-kisoissa. Noin 7 300 euron päivittäinen korvausraha määräytyy niiden seurojen kesken, joita pelaaja on edustanut kahden viime vuoden aikana. KuPSille osuus on noin kymmenesosa.

Toimitusjohtaja Jarno Heiskanen kertoi Aamulehdelle, että Kuopioon tuleva summa on noin 18 000 euroa.

– Viisinumeroinen summa sieltä on tulossa joka tapauksessa. Se on meille hyvä raha, Heiskanen sanoi Aamulehdelle (siirryt toiseen palveluun)viime viikolla.

Joka tapauksessa El Saidin lyhytaikainen lainapesti oli kaikin puolin lottovoitto kuopiolaisille. Kaupungista kantautuneiden tietojen mukaan egyptiläinen viihtyi hyvin Savossa ja joukkueessa. Tämä voi tarkoittaa sitä, että KuPSiin voi jatkossakin tulla kovemman tason pelaajia, kunhan El Saidin hehkutukset leviävät nyt MM-kisoista kotiutumisen jälkeen.

15 000 000

Kuva: AOP

Kisojen paras Pohjoismaa Ruotsi nettoaa kisoista 15 miljoonaa euroa, kun mukaan ottaa valmistautumisrahan ja puolivälieristä saadut bonukset. Valmistautumisrahaa jokainen 32 joukkueesta sai 1,3 miljoonaa euroa. Lohkovaiheeseen turnauksensa päättäneille kilisi 6,8 miljoonaa euroa päälle. Neljännesvälieräjoukkueeet saivat yhteensä 11,5 miljoonaa euroa.

Pronssijoukkue puolestaan sai 21,8 miljoonaa ja hopealle jäänyt joukkue 23,9 miljoonaa euroa.

Ruotsalaislehti Aftonbladetin (siirryt toiseen palveluun)mukaan Ruotsin jalkapalloliitto aikoo kehittää maan jalkapalloa palkintorahoilla. Lisäksi tietty osa palkintorahasta menee pelaajille, mutta liitto ei paljasta sopimusvelvoitteiden takia tarkkaa jakosuhdetta.

33 700 000

Jalkapallon MM-kisojen voittajalle Ranskalle on luvassa noin 32,4 miljoonan euron palkintopotti 1,3 miljoonan euron valmistautumisrahan päälle.

Voittaja ja kuten kaikki muutkin Venäjän MM-kisajoukkueet pääsevät nauttimaan myös huomattavasti suuremmista palkintorahoista kuin neljä vuotta sitten edellisissä kisoissa.

Mestarijoukkue saa Fifalta 2,9 miljoonaa euroa enemmän kuin aiemmin.

Yhteensä MM-kisojen palkintopotti on noin 680 miljoonaa euroa. Kasvua yhteispotissa on 40 prosenttia neljän vuoden taakse.

5 150 000 000

Kuva: AOP

Suurin tilipäivä on kuitenkin luvassa kansainväliselle jalkapalloliitolle Fifalle itselleen. New York Times arvioi (siirryt toiseen palveluun), että Fifa saa noin kuuden miljardin Yhdysvaltain dollarin verran tuottoa kisoista eli noin 5,15 miljardia euroa. Se on noin kymmenen prosentin kasvu neljän vuoden takaiseen.

Fifa sai esimerkiksi tv- ja sponsorituloja enemmän Venäjän kisoista. Suuri syy sille on New York Timesin mukaan kiinalaisyritysten kasvanut panostus. Viime MM-kisoissa vain yksi kiinalaisyritys oli Fifan yhteistyökumppani MM-kisoissa. Nyt niitä oli seitsemän.

Lue myös:

Ranska on jalkapallon maailmanmestari! Les Bleusin hyökkäysvoima tyrmäsi Kroatian huimassa maali-iloittelussa

Asiantuntijaraati valitsi MM-kisojen tähdistöjoukkueen, yksi pelipaikka aiheutti erityisen paljon päänvaivaa – tässä on turnauksen parhaimmisto

Ranskan suurin tähti meni sekaisin maailmanmestaruudesta: "En tiedä, missä olen" – päävalmentaja omisti pitkään odotetun voiton koko kansalle

Rääkyvä hirviö nousi tuntemattomasta alasarjavalmentajasta koko kansan jalkapallosankariksi – näin Ruotsi heitti hyvästit Zlatanin egolle ja kasvoi MM-kisojen sensaatiojoukkueeksi

Kommentti: Venäjän MM-turnaus oli symbolinen päätös Messin ja Ronaldon ainutlaatuiselle valtakaudelle – samanlaista kaksintaistelua on turha odottaa lähivuosina

Herättääkö MM-futiksen päättyminen haikeutta? Katso upeiden kisojen ikimuistoisimmat hetket vielä kerran Ylen koosteesta!