Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Liverpool hankki MM-kisoissa kohun keskelle joutuneen Shaqirin

Xherdan Shaqiri joutui kohun keskelle jalkapallon MM-kisoissa Venäjällä.

Englannin Valioliiga
Shaqiri
Xherdan Shaqiri.AOP

Sveitsin jalkapallomaajoukkueen hyökkääjä Xherdan Shaqiri siirtyy viisivuotisella sopimuksella Liverpooliin, Englannin Valioliigan seura kertoi myöhään perjantaina. Viime kaudella Shaqiri pelasi Valioliigasta pudonneessa Stokessa.

Shaqiri kertoi olleensa Liverpoolin kiikarissa jo muutama vuosi sitten, mutta silloin siirto ei toteutunut. Uudesta seurastaan hän kehui erityisesti kovaa pelaajakaartia ja "fantastista valmentajaa" Jürgen Kloppia.

Shaqiri, 26, joutui Venäjän MM-kisoissa kohun keskiöön tuuletettuaan Serbiaa vastaan tekemäänsä maalia albanialaissympatioita kuvanneella käsimerkillä. Shaqiri on syntyisin Kosovosta, jota Serbia ei ole tunnustanut itsenäiseksi.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa antoi Shaqirille ja kahdelle muulle Sveitsin pelaajalle noin 8 700 euron sakot. Fifa kieltää poliittiset symbolit stadioneilla.

Lue lisää:

Fifa lätkäisi sakot: Kaksipäistä kotkaa näyttänyt Sveitsin tähtikaksikko välttyi pelikiellolta

Kansanliike tuotti tulosta – rahat kerätty Sveitsin MM-tähtien sakkoihin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat