Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Närbild

Lentokoneesta piti tulla ulos seipäät, tulikin koira – kun kymmenottelija lähtee reissuun, kaikki on mahdollista

Kymmenottelija Elmo Savola avasi Yle Urheilulle, millaista taiteilua seipäiden kanssa matkustaminen on aika ajoin.

yleisurheilu
Lentokoneesta piti tulla ulos seipäät, tulikin koira – kun kymmenottelija lähtee reissuun, kaikki on mahdollista
Lentokoneesta piti tulla ulos seipäät, tulikin koira – kun kymmenottelija lähtee reissuun, kaikki on mahdollista

Kun kymmenottelija Elmo Savola lähtee kisamatkalle, hän pakkaa mukaan kymmenen paria kenkiä ja viisimetriset seipäät. Niiden kuljettaminen toiseen maahan vaatii aikaa, rahaa, kekseliäisyyttä, pitkää pinnaa ja joskus myös ripauksen huumoria.

Elmo Savola on levittänyt kotinsa lattialle mielettömän määrän urheiluvarusteita. Lattialla on muun muassa kuminauhoja, pyyhkeitä, juomapullo, tukivyö, viltti, erilaisia teippejä ja sprayta, sekuntikello, hierontarulla ja hernepussi. Vaatteet ja kengät ovat omissa pinoissaan.

– Tällä varustuksella pystyy viemään läpi täyden kymmenottelun, Savola kertoo.

– Tässä on siis vain urheiluun tarvittavat tavarat. Siviilivaatteet ja hygieniatuotteet ovat sitten asia erikseen, Savola täsmentää perään.

Erityisesti kenkärivi herättää kunnioitusta. Savola on latonut vieretysten seitsemät lajikengät, lämmittelyyn tarkoitetut lenkkarit, sandaalit ja toiset lenkkarit siviilikäyttöön.

– 100 metriä, pika-aidat ja 400 metriä juoksen samoilla piikkareilla. Myös pituushyppyyn ja seiväshyppyyn käyvät samat piikkarit, ottelija selittää.

Muihin lajeihin onkin sitten omat kenkänsä. On kuulantyöntökengät, korkeushyppykengät, kiekonheittokengät, keihäänheittokengät ja kestävyysjuoksupiikkarit. Keihäänheittoa varten on oltava myös tukijalan varakenkä, koska se hajoaa helposti hurjien törmäysvoimien takia.

– Kengät vievät noin puolet laukusta, Savola hymähtää.

Elmo Savola edessään kisakenkäkokoelmansa.
Yle

20 kiloa

Savolasta on vuosien saatossa kehittynyt taloudellinen pakkaaja. Mitään ylimääräistä ei voi ottaa mukaan, koska olisi mahdotonta kantaa useampaa laukkua.

– Aika lailla saa taistella, että 20 kiloa mahtuu yhteen säkkiin, Savola hymähtää vetäessään valtavan urheilukassinsa vetoketjun kiinni.

Viimeisenä Savola työntää laukkunsa sivutaskuun eräaiheisen lehden. Se on tärkeä, sillä kisapäivien välissä on hankalaa saada ajatukset pois urheilusta.

– Kun olen urakoinut ensimmäisen päivän, luen ton ja nukahdan varmasti, kalastuksesta pitävä Savola selittää.

Muuten vapaa-ajan vempaimet ovat vähissä. Ei siksi, ettei niistä olisi iloa, vaan siksi, ettei niitä mahdu mukaan.

– Kuulokkeet ja läppäri minulla sentään on.

Konstit ovat monet

20-kiloisen laukun kuljettaminen vaikka maailman ääriin ei ole hyväkuntoiselle urheilijalle temppu eikä mikään. Sen sijaan viisimetrisen seiväsputken saaminen kisapaikalle on oma savottansa. Seipäät ovat henkilökohtaiset ja ne jokainen urheilija tuo kisapaikalle itse. Muut lajivälineet, kuten kiekot ja keihäät, ovat kisajärjestäjän vastuulla. Toki niitäkin saisi viedä, jos kisajärjestäjän valikoimasta ei löydy itselle mieleistä.

Savolalle riittää omat seipäät, sillä tavaraa on muutenkin tarpeeksi. Ensin seiväsputki on saatava turvallisesti auton katolle. Savola käyttää sitomiseen pyörän sisäkumeja.

– Jokaisella on tähän omat kikkansa, Savola virnistää.

Moniottelijoilla ja seiväshyppääjillä on totisesti monet konstit työvälineidensä kuljettamiseen. Jos autossa ei satu olemaan kattotelineitä, saa seipäät kiinni auton katolle esimerkiksi lakanoilla sitoen. Silloin seiväsputken alle laitetaan pyyherullat ja auton ikkunat jätetään sen verran auki, että lakanat saa vedettyä katon kautta ympäri. Sellaisiakin virityksiä on joskus nähty, että seipäät lepäävät sivupeilin päällä auton kyljessä.

Savolan käsittelyssä seipäät ovat tukevasti auton katolla muutamassa minuutissa.

– Näiden on paras olla hyvin kiinni, että tohtii ajaa moottoritiellä.

Kisareissuun lähtiessään Savolan on ensin ajettava kotoaan Lappajärveltä lähes viiden tunnin matka Helsinki-Vantaan lentokentälle. Siellä odottaa aina oma setvimisensä.

Elmo Savola kiinnittää seipäitään autonsa katolle.
Yle

Koira seipäiden tilalla

– ­Teillä oli vielä se keihäs mukana? virkailija kysyy, kun Savola vihdoin pääsee lentokentälle.

– Ei vaan seiväs, kisareissuun mukaan lähtevä Savolan valmentaja Mika Vakkuri täsmentää sen näköisenä, että on kuullut kysymyksen joskus ennenkin.

Kun selviää, ettei urheiluväline olekaan parimetrinen keihäs vaan yli tuplasti pidempi seiväs, alkaa tiskiltä toiselle ravaaminen. Seipäiden kuljetus pitää maksaa – tietysti – eri paikassa kuin missä urheilija itse kirjautuu sisään. Eikä niitä – tietenkään – voi jättää sinne, minne muut matkatavarat jätetään, vaan ne on kannettava kentän toiseen päähän. Se on kuitenkin pieni vaiva siihen verrattuna, millaisen rumban Savola on selvittänyt lentoja varatessaan. Moniottelijat eivät matkusta silloin kun heille sopii, vaan silloin kun seipäät sattuvat sopimaan lentokoneeseen.

– Ruumat ovat nykyään sillä tavalla jaettuja, että viisimetrinen seiväsputki mahtuu vain muutamaan konetyyppiin, Savola selittää.

On siis oltava myös lentokoneasiantuntija.

– Tämän reissun selvittämiseen meni useampi kuukausi, että saatiin sovittua. Se tuntuu lentoyhtiöille tosi kaukaiselle, että mitä te nyt kyselette, kun reissu on vasta useamman kuukauden päässä. Mutta totta kai meidän pitää miettiä kaikki loppuun asti, ettei käy niin, että seipäät jäävät Suomeen.

Savolalla on ollut poikkeuksellisen hyvä tuuri, sillä hänen seipäänsä eivät koskaan ole jääneet kokonaan tulematta. Joskus tosin on ollut pieniä viivästyksiä, kuten eräälläkin Tanskan reissulla muutama vuosi sitten.

– Lentokentällä minun nimellä odotti seipäiden sijaan koira, Savola naureskelee.

Kävi ilmi, että suomalaisen seipäät olivat Madridissa, missä oli käynnissä iso koiranäyttely. Koiran olisi mitä ilmeisimmin pitänyt olla siellä. Savola sai seipäänsä Tanskaan jo seuraavana päivänä, mutta koiran kohtalosta Savola ei ole aivan varma.

– Kyllä me sanoimme, viekää nyt joku se ulos ja antakaa juomista, mutta en sitten tiedä, milloin se pääsi Madridiin saakka vai pääsikö.

Elmo Savola
Yle

Ammatinvalintakysymys

Kun katsoo Savolan äheltämistä reppunsa, urheilukassinsa ja viisimetristen seipäiden kanssa lentokentän ruuhkaisilla käytävillä, häntä käy vähän sääliksi. Joka ikinen kilpailu- ja harjoittelumatka on samanlaista säätämistä ja selvittelyä. Joskus ottelijaa itseäänkin tympäisee.

– Joka kertahan sitä miettii, että vitsi, jos olisi vain yksi laji. Olisi helppo lähteä reissuun, Savola huokaa.

Toisaalta kymmenottelua ei suotta pidetä yleisurheilun kuninkuuslajina. Lajin hienous kulminoituu siihen hetkeen, kun 1500 metrin juoksun jälkeen rojahtaa maahan kaikkensa antaneena.

– On se sen verran hieno laji, että sitä kannattaa tehdä.

Suosittelemme

Tuoreimmat