Yli 50 vuoden EM-kisaputki miesten keihäässä on vaarassa katketa – onko Etelätalosta tai Kinnusesta pelastajaksi?

Suomen yleisurheilun EM-kisajoukkueessa on ollut vuosikymmenien ajan aina mukana kolme mieskeihäänheittäjää. Berliinin EM-kisojen kohdalla tähän tulee poikkeus, ellei Kalevan kisoissa rikota 80 metrin tulosrajaa.

Lassi Etelätalo. Kuva: Tomi Hänninen

Suomen miesten keihäänheitto on ollut laji, jossa on totuttu, jos ei nyt aina menestymään, niin ainakin saamaan Euroopan mestaruuskisoihin kolmen urheilijan joukkue jalkeille. EM-historiassa täytyy palata aina vuoteen 1962 ja Belgradin kisoihin asti, kun Suomea edusti ainoastaan kaksi mieskeihäänheittäjää.

Berliinin EM-kisojen tulosraja on 80 metriä ja sen on ylittänyt tänä vuonna kolme suomalaismiestä: Oliver Helander (88,02), Tero Pitkämäki (82,64) ja Antti Ruuskanen (82,59). Polvensa ristisiteet loukannut Pitkämäki on jo ilmoittanut jättävänsä kisat väliin, joten Kalevan kisoissa on jaossa tähänkin lajiin yksi edustuspaikka.

Lähimmäksi 80 metrin rajaa ovat heittäneet Lassi Etelätalo (78,38) ja Jami Kinnunen (78,44). Tällä kaksikolla on myös Yle Urheilun asiantuntijan Jarkko Finnin mukaan tänä viikonloppuna Jyväskylän Kalevan kisoissa realistiset mahdollisuudet EM-rajan rikkomiseen.

– Lassi on edellisinä vuosina heittänyt sen 80 metriä terveenä ollessaan, joten sinällään se ei isoja vaadi. Ei tosin vaadi sitä Jamiltakaan, Finni totesi.

– Siinä on molemmilla niin kokeneet ”koutsitkin”, että kyllä he osaavat ajoittaa suojattiensa kunnon kansalliseen huipentumaan. Jos kelit ovat hyvät, niin eiköhän sieltä se pari metriä voi irrota.

Jami Kinnusta valmentaa hänen isänsä, Tokion vuoden 1991 keihäänheiton maailmanmestari Kimmo Kinnunen. Zürichin kisoissa jo EM-tunnelmaa haistelleen Etelätalon valmennuksesta vastaa taasen Leo Pusa, joka tunnetaan muun muassa olympiavoittaja Heli Rantasen ja Tapio Korjuksen valmentajana.

Jami Kinnunen. Kuva: Tomi Hänninen

Finnin mukaan sekä Kinnusella että Etelätalolla on ainekset 80 metrin heittoon. 30-vuotias Etelätalo on tällä kaudella heittänyt poikkeuksellisen tasaisesti 76–78 metrin kaaria, kun aiemmin hänen sarjoissaan on ollut vain yksittäisiä huippuheittoja. 23-vuotiaan Kinnusen viime kesän huippuheitot jäivät sen sijaan heittämättä nivusvaivan takia, mutta tällä kaudella hän on päässyt ennätysvireeseen.

Muita nimiä Finni ei EM-taisteluun nostaisi. Muun muassa nuorten MM-kisoissa Suomea edustanut Teemu Narvi on hänen mukaansa tulostasoltaan kaukana aikuisten kärjestä.

– Hän on heittänyt yhden 75-metrisen, mutta pääosin 72–73 metriä. Hänellä on tässä porukassa ykkösjuttu mennä Jyväskylässä finaaliin ja jatkokierroksille kahdeksan joukkoon. Luulen, että se on Teemulle sopiva tavoite näissä kisoissa, Finni totesi.

– Mutta nyt hän voi heittää vähän vapautuneemmin kuin Tampereella. Ei ole isoja odotusarvoja julkisuuden puoleltakaan.

Finnin mielestä Suomen miesten keihäänheitossa on tullut liian harvakseltaan huipputason heittäjiä ja se on ollut lajin haaste viimeisten vuosikymmenten ajan. Vuosina 1982–84 syntyneitä hän kutsuu superikäluokaksi, josta vielä löytyy Tero Pitkämäen kaltaisia heittäjiä, mutta tämän jälkeen seuraava huippuheittäjä oli vuonna 1987 syntynyt Ari Mannio.

– Nyt Oliver Helander on syntynyt vuonna 1997. Mannion ja Helanderin väliin ei mahdu oikeastaan kuin Lassi Etelätalo. Kansainvälisiä heittäjiä on putkahtanut pinnalle 5–6 vuoden välein, Finni pohti.

Oliver Helander. Kuva: Tomi Hänninen

Helanderia Finni pitää keihäänheittäjäksi huipputyyppinä, josta on kasvanut tämän kesän aikana Suomen ykkösheittäjä. Helanderin raju tulostason parannus tänä kesänä reilusta 85 metristä 88 metriin osoittaa, että tässä 21-vuotiaassa IF Raseborgin heittäjässä on potentiaalia mitalitason heittäjäksi.

– Kunhan vain pysyy terveenä ja saa lisää varmuutta koviin heittoihin.

Finni kaipaisi suomalaiseen keihäänheittoon lisää potentiaalisia tyyppejä, mutta riskialtis laji aiheuttaa haasteita etenkin terveyden saralle.

– Meillä on 15–17-vuotiaisissa tälläkin hetkellä tosi potentiaalisia tyyppejä. He heittävät samantyyppisiä ellei parempia tuloksia, kuin monet huipulle nousseet ovat heittäneet siinä iässä. Ennustaminen tuon ikäisissä on kuitenkin vaikeaa. Hyvin monen ura katkeaa ja yllättävän paljon tapahtuu asioita 19–22-vuotiaiden sarjaan mennessä, Finni sanoi.

– Mutta kyllä poikia vielä keihäänheitto kiinnostaa ja tuollaisia Oliverin kaltaisia tyyppejä putkahtelee aina silloin tällöin.

Yle välittää Kalevan kisat kanavillaan perjantaista lähtien. Perjantain lähetys alkaa TV2:ssa ja Yle Puheessa kello 18.

Lue lisää: