1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Formula 1

F1-tuomaristo tutki Hamiltonin ja Mercedeksen sekoilua kisan lopussa – oli menettää voittonsa Bottakselle

Lewis Hamiltonin hurja nousu Saksan GP:n voittoon laitettiin uhan alle, mutta hän selvisi varoituksella.

Kuva: EPA/SRDJAN SUKI

Mercedeksen Lewis Hamiltonia epäiltiin sääntörikkeestä Saksan GP:n jälkeen. F1-tuomaristo kutsui kisan voittaneen Hamiltonin kuultavakseen. Hän selvisi kuitenkin varoituksella, vaikka voittokin oli mahdollista menettää.

Hamilton hämmensi Saksan GP:n dramaattisilla loppuhetkillä sen jälkeen, kun Ferrarin Sebastian Vettel oli keskeyttänyt kärkipaikalta. Hamilton oli menossa varikolle, kunnes kääntyi todella myöhään takaisin radalle. F1-sääntöjen mukaan ilman todellista force majeure -syytä varikkosuoraviivan ja radan erottavaa viivaa ei saisi ylittää. Motorsport.comin mukaan (siirryt toiseen palveluun) Hamilton rikkoi tätä sääntöä selvästi.

Kaksi vuotta sitten samanlaisessa tilanteessa Bakussa Räikkönen sai viiden sekunnin rangaistuksen.

Toiseksi tullut Valtteri Bottas jäi Hamiltonista 4,5 sekuntia, joten viiden sekunnin rangaistuksella Bottas olisi noussut voittoon.

F1-tuomariston mukaan pelkkään varoitukseen päätymiseen vaikutti se, että kenellekään ei aiheutunut vaaraa. Lisäksi talli oli suoraselkäisesti myöntänyt rikkeen. Lieventävä asianhaara oli myös se, että Hamilton teki rikkeen turva-auton ollessa radalla.

Hamilton kertoi kisan jälkeen, että nopea liike johtui edellä ajaneen Kimi Räikkösen seuraamisesta. Räikkönen meni varikolle. Hamiltonin piti tehdä päinvastoin, mutta oli ehtinyt tallin pyynnöstä mennä jo varikkosuoralle.

– Hetki oli niin hämmentävä. Talli oli pyytänyt minua varikolle. Mutta Kimi oli menossa varikolle, Hamilton aloitti selityksensä Motorsportille.

– Sitten he sanoivat, että pysy radalla. Olin jo varikkosuoralla ja rupesin kääntämään yli nurmen. Sitten he sanoivat, että tule varikolle. Olin jo kuitenkin takaisin radalla.

Loppujen lopuksi Hamiltonin päätös ratkaisi britille voiton.

– Hetki oli niin intensiivinen ja todella sekava. Kaikki panikoivat varikkosuoralla. Olin ainoa, joka oli rentoutunut, Hamilton väitti.

Hamilton oli hyvin iloinen voitostaan, sillä hän lähti kisaan 14. lähtöruudusta. Lisäksi Hamilton eteni 17 pisteen johtoon sarjassa Vettelin keskeytyksen takia. Bottakselle voitto olisi ollut kauden ensimmäinen. Nyt Bottas jäi viidettä kertaa tällä kaudella kakkoseksi.

Päivitetty kello 20.38. Hamilton selvisi varoituksella tilanteesta.

Lue lisää:

Bottas ja Räikkönen kokivat tallimääräykset Saksan GP:n hurjassa voittokamppailussa, mutta suomalaiset ymmärsivät ratkaisuja: ”Totta kai olen pettynyt”

Käsittämätön Saksan GP! Bottas ja Räikkönen olivat jo hetken tuomassa Suomeen kaksoisvoiton, mutta Hamilton nousi voittoon ja MM-sarjan kärkeen