1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jalkapallo

Joukko MM-kisoissa loistaneita pelaajia ehdolla vuoden parhaaksi jalkapalloilijaksi, Neymar puuttuu listalta – tässä kaikki ehdokkaat

Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFAn vuoden parhaasta miesjalkapalloilijan tittelistä kilpailevat muun muassa Cristiano Ronaldo, Kylian Mbappe ja Lionel Messi, mutta Neymaria ei ehdokkaiden listalta löydy.

Kuva: AOP

Kilpailu vuoden parhaan miesjalkapalloilijan palkinnosta on tänä vuonna jännittävä.

Vuodesta 2007 asti kultaisen pallon on voittanut joko Lionel Messi tai Cristiano Ronaldo. Molemmat ovat voittaneet viidesti. Nyt kaksikolle on noussut useita potentiaalisia haastajia. Tämän vuoden ehdokkaisiin lukeutuvat Messin ja Ronaldon lisäksi esimerkiksi MM-kisojen finaalissa pelanneet Kylian Mbappe ja Luka Modric.

Jättipettymykseen MM-kisat päättänyt Neymar ei ole yltänyt parhaan miesjalkapalloilijan ehdokkaisiin. Yksi syy voi olla siinä, että brassitähti loukkaantui keväällä ja oli jalkapöydän murtuman vuoksi sivussa peleistä useita viikkoja.

Parhaan miesten jalkapallojoukkueen valmentajan tittelistä kamppailevat muun muassa Real Madridin Mestarien liigan voittoon luotsannut Zinedine Zidane ja Ranskan maailman mestaruuteen johdattanut Didier Deschamps.

Kaksikosta Zidane valittiin vuoden valmentajaksi viime vuonna. Myös tuolloin Real Madrid juhli Mestarien liigan voittoa Zidane valmentajanaan.

Pohjoismaista ehdokkaita on ainoastaan parhaan naispelaajan kategoriassa, jossa palkinnosta kilpailevat muun muassa Tanskan Pernille Harder ja Norjan Ada Hegerberg.

FIFA ilmoitti eri palkintojen ehdokkaat tiistaina. Neljässä eri kategoriassa on jokaisessa kymmenen ehdokasta. Voittajat julkistetaan 24. syyskuuta.

Ehdokkaat

Paras miesjalkapalloilija: Cristiano Ronaldo (Portugali/Real Madrid/Juventus), Kevin De Bruyne (Belgia/Manchester City); Antoine Griezmann (Ranska/Atletico Madrid); Eden Hazard (Belgia/Chelsea); Harry Kane (Englanti/Tottenham Hotspur); Kylian Mbappe (Ranska/Paris Saint-Germain); Lionel Messi (Argentiina/Barcelona); Luka Modric (Kroatia/Real Madrid); Mohammed Salah (Egypti/Liverpool); Raphael Varane (Ranska/Real Madrid).

Paras naisjalkapalloilija: Lucy Bronze (Englanti/Olympique Lyonnais); Pernille Harder (Tanska/VfL Wolfsburg); Ada Hegerberg (Norja/Olympique Lyonnais); Amandine Henry (Ranska/Olympique Lyonnais); Samantha Kerr (Australia/Sky Blue FC/Perth Glory FC/Chicago Red Stars); Saki Kumagai (Japani/Olympique Lyonnais); Dzsenifer Marozsan (Saksa/Olympique Lyonnais); Marta (Brasilia/Orlando Pride); Megan Rapinoe (USA/Seattle Reign); Wendie Renard (Ranska/Olympique Lyonnais).

Paras miesjoukkueen valmentaja: Massimiliano Allegri (Juventus); Stanislav Tshertshesov (Venäjän maajoukkue); Zlatko Dalic (Kroatian maajoukkue); Didier Deschamps (Ranskan maajoukkue); Pep Guardiola (Manchester City); Juergen Klopp (Liverpool); Roberto Martinez (Belgian maajoukkue); Diego Simeone (Atletico Madrid); Gareth Southgate (Englannin maajoukkue); Ernesto Valverde (Barcelona); Zinedine Zidane (Real Madrid)

Paras naisjoukkueen valmentaja: Emma Hayes (Chelsea Women); Stephan Lerch (VfL Wolfsburg); Mark Parsons (Portland Thorns); Reynald Pedros (Olympique Lyonnais); Alen Stajcic (Australian maajoukkue); Asako Takakura (Japanin maajoukkue); Vadao (Brasilia maajoukkue); Jorge Vilda (Espanjan maajoukkue); Martina Voss-Tecklenburg (Sveitsin maajoukkue); Sarina Wiegman (Hollannin maajoukkue).

Lue myös:

Juventus esitteli Ronaldon faneilleen – "Tavallisesti minun ikäiseni pelaajat siirtyvät pelaamaan Qatariin tai Kiinaan"

Haukuttu ja vähätelty supertähti on kriitikoiden mielestä liian vanha, liian hidas ja parhaat päivänsä nähnyt – Cristiano Ronaldo ei ehkä ole entisensä, mutta silti maailman paras

Valioliigajätti hylkäsi lihavan pojan, joka ei näyttänyt oikealta hyökkääjältä – Englannin uusi messias oli hautautua alasarjoihin, mutta nyt Harry Kane on koko maan lemmikki

Vahingossa löydetty MM-kisatähti sai nuorena täystyrmäyksen lukemattomilta seuroilta, mutta vähätellystä ruipelosta kasvoikin jättiseurojen himoitsema pelaaja – Ranskan taskuraketti on nyt parrasvaloissa ja nauttii siitä

"Uusi Pelé" osoitti olevansa jo parhaiden joukossa, nyt saattaa olla megatähtien vuoro väistyä huipulta – riittääkö sensaatiomainen kesä koko jalkapallomaailman kuninkuuteen?

klo 19:54: Lisätty naisehdokkaiden maajoukkueet.