Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Suomalaisen maailmantähden poika lähtee omalle maailmanvalloitukselleen – Benjamin Källman rakastui palloon ennen kuin oppi kävelemään ja kasvoi tiedostamattaan urheilijaksi: "Olen siitä kiitollinen"

Käsipallolegenda Mikael Källmanin poika kasvoi ympäristössä, jossa urheilu oli aina läsnä. Turun Interistä Skotlannin liigan Dundee FC:n riveihin siirtynyt jalkapalloilija Benjamin Källman saa vinkkejä ammattilaisuransa rakentamiseen isältään.

jalkapallo
Benjamin Källman pääkuva
Benjamin Källman tajusi syksyllä 2015, että jalkapallosta voisi tulla ammatti. Hän siirtyi silloin Turun Interiin.AOP

RAASEPORI. Benjamin Källman rakastui palloon ennen kuin oppi kävelemään. Hän ei tosin muista, kuinka rakkaus syttyi, sillä hän oli alle kahden vuoden ikäinen, kun pallon lumo vei mennessään.

Benjamin oli vasta oppinut liikkumaan ryömimällä. Olohuoneen lattia oli täynnä erilaisia leikkikaluja, mutta hän ryömi pallon luokse aina ensimmäisenä. Pallolla oli mukava leikkiä ja sitä saattoi heitellä isän kanssa. Heti kun Benjamin oppi horjuen pysymään jaloillaan pystyssä, hän oppi myös potkaisemaan palloa.

Rakkaus palloon oli perinnöllistä. Benjamin ei tuolloin ymmärtänyt, että hänen isänsä Mikael Källman oli maailmantähti. Mikael oli tunnettu käsipalloilija, joka oli lajissaan Suomen kaikkien aikojen paras.

Siksi oli luonnollista, että myös Benjaminin ensimmäinen urheilulaji oli käsipallo, jonka hän aloitti jo muutaman vuoden ikäisenä. Myöhemmin mukaan tuli muita lajeja, kuten jalkapallo ja yleisurheilu.

Benjamin Källman leikkii pallolla lapsena
Benjamin Källman leikkii pallolla lapsena

Tammisaaressa kasvanut nuorukainen oli saanut loistavat palloilugeenit. Hieman vanhempana hän huomasi olevansa kaikkein lahjakkain jalkapallossa, joka vei hänet mukanaan. Pojasta ei tullut käsipalloilijaa, mutta isälle se oli oikeastaan helpotus.

Benjamin satsaa urheiluun sataprosenttisesti. Sen huomaa siitä, miten hän syö, huilaa ja puhuu.

Mikael Källman

Isä neuvoo myös jalkapalloasioissa

Ulko-oven takana odottaa kolme innokasta samojedinkoiraa, kun Benjamin Källman saapuu kotikulmille vierailulle vanhempiensa luokse. Benjamin tulee eläinrakkaasta perheestä, mutta omia lemmikkejä hän ei ole ajatellut tässä vaiheessa ottaa. Yksin asuvan jalkapalloammattilaisen elämä on sellaista, ettei kotieläimistä ehtisi huolehtia.

Benjaminilla on seurajoukkueestaan Turun Interistä muutaman päivän kesäloma, jonka hän on päättänyt viettää vanhempiensa kotona Tammisaaressa. Hän tietää, että tulevaisuudessa näille vierailulle ehtii yhä harvemmin.

Kansainvälisen jalkapallon siirtoaika on alkanut heinäkuun 2018 alussa, ja monet seurat ovat osoittaneet kiinnostuksensa 20-vuotiaaseen hyökkääjään. Inter on myös halukas myymään, kunhan saa lahjakkuudestaan riittävän korvauksen.

Siirto ulkomaille tapahtuu paria viikkoa myöhemmin, mutta Benjamin ei vielä tiedä sitä. Hän kuitenkin suunnittelee maailmanvalloitusta. Jos kaikki menee hyvin, edessä on pitkä ura kansainvälisillä jalkapallokentillä.

Mikael ja Benjamin Källman
Mikael ja Benjamin Källman.Yle

Tänä päivänä yhteyttä kotipuoleen on onneksi helppo pitää vaikka tuhansien kilometrien päästä. Useimmiten Benjamin pitää isänsä kanssa yhteyttä puhelimen välityksellä, vaikka Tammisaaresta on matkaa Turkuun vain runsaat sata kilometriä.

– Yleensä soitan hänelle ja kyselen, miten peli meni. Joskus kerron joitain tilanteita, joissa mielestäni olisi voinut tehdä paremmin tai toisella tavalla. Hän kuuntelee ja ottaa ideoita vastaan jos haluaa, Mikael Källman kertoo.

– Totta kai minä kuuntelen isää. Hän katsoo niin paljon jalkapalloa ja on pelannut sitä myös. Aina on hyvä kuulla, mitä joku toinen näkee, Benjamin sanoo.

Mikael Källman hyppäsi tuntemattomaan 1980-luvulla

Olohuoneen pöydälle on katettu kahvia, keksejä ja munkkeja, kun Mikael ja Benjamin Källman istuvat alas keskustelemaan urheilusta. Benjaminin äiti Camilla kaivaa kaapista esiin vanhoja valokuva-albumeja. Kun Mikael puhuu omasta urastaan, Benjamin kuuntelee kiinnostuneena.

Ajat olivat kovin erilaiset, kun 23-vuotias Mikael Källman lähti maailmalle 1980-luvun lopulla.

Tuohon aikaan Suomesta ei ollut tullut kansainvälisesti menestyneitä käsipalloilijoita. Källmanin siirto ammattilaiseksi Saksan Bundesliigan SG Wallau-Massenheimiin oli kuin hyppy tuntemattomaan.

– Tänä päivänä internetistä löytyy kaikki, mutta minulla ei ollut silloin aavistustakaan, minkä tasoiseen sarjaan olen menossa. Toisaalta odotukset minua kohtaan eivät olleet kovat. Media leimasi sen seuran hulluksi, kun Bundesliigassa sai silloin ottaa yhden ulkomaalaisen ja he valitsivat jonkun suomalaisen, Mikael Källman sanoo.

– Lehdistö oli aika helkutin raaka. Suomessa on niin pehmeä lehdistö siihen verrattuna. Jos siellä pelasi huonosti, kuittia tuli. Jos siellä alkoi pärjätä, odotukset joka peliin olivat huikeat ja paine oli todella kova.

Mikael Källman pelaa Bundesliigassa
Mikael Källman pelaa Bundesliigassa

Saksan Bundesliiga on yksi maailman parhaista käsipallosarjoista, jossa Mikael Källman pärjäsi niin hyvin, että häntä yritettiin houkutella Saksan maajoukkueeseen pelaamaan.

Pelintekijänä tunnettu suomalainen oli valmis vaihtamaan maajoukkuetta, mutta suunnitelma ei koskaan toteutunut.

– Tiesin, ettei Suomi tule pääsemään urani aikana arvokisoihin. Olisin kuitenkin ollut pelikiellossa pitkään, koska olin pelannut juuri Suomen maajoukkueessa. En olisi päässyt arvoturnauksiin pariin vuoteen, niin päätin sitten vastata kutsuun kieltävästi.

Källman pelasi Saksassa yhteensä yksitoista menestyksekästä vuotta. Hän voitti kaksi käsipallon Saksan mestaruutta ja yleisö valitsi hänet Bundesliigan parhaimmaksi pelaajaksi vuonna 1992. Källman oli supertähti, jonka menestystä ei Suomessa koskaan oikein ymmärretty.

Voin oppia isältä. Jos joku on tehnyt noin hienon uran, tietää, että neuvot ovat järkeviä.

Benjamin Källman

Benjamin valitsi jalkapallon

Mikael Källmanin ura alkoi olla jo ehtoopuolella, kun Benjamin Källman syntyi kesäkuussa 1998.

Mikael jatkoi Saksan vuosien jälkeen Suomessa BK-46:ssa pelaajana ja pelaajavalmentajana. Benjamin kasvoi ympäristössä, jossa urheilu oli aina läsnä.

– Olen kiitollinen siitä, että on tullut tällainen mahdollisuus. Urheilu pitää aloittaa aikaisin, jos haluaa pitkälle, Benjamin sanoo.

Urheilu on Benjaminille elämäntapa, johon hän on kasvanut. Hän ei oikeastaan edes tiedä, miksi joskus aloitti urheilemisen. Mikael muistuttaa, ettei kyse ollut silloin urheilusta. Kyse oli leikistä.

– Hän oli aina mukana miesten joukkueen treeneissä, kun mahdollista. Benjamin oli siellä kentän laidalla pallottelemassa yleensä Helanderin veljesten kanssa, Mikael kertoo.

Benjamin Helander tunnetaan yhä käsipalloilijana, mutta Oliver Helander päätti satsata keihäänheittoon. Benjamin Källmanille lajivalinta tuli eteen 13-vuotiaana, kun hän siirtyi tammisaarelaisesta Ekenäs IF:stä espoolaiseen FC Honkaan pelaamaan jalkapalloa.

– En oikeastaan tehnyt mitään valintaa. Se meni ihan luonnollisesti ja itsestään jalkapallon puolelle, kun jalkapallo alkoi viedä enemmän aikaa. Minulla oli niin paljon treenejä Espoossa, että ehdin käydä pelaamassa vaan pelit käsipallossa, Benjamin Källman sanoo.

Käsipallo-ottelut sujuivat harjoittelemattakin erinomaisesti. Källmanin ja Helanderin veljesten joukkue kulki muutaman vuoden ajan käytännössä voitosta voittoon.

Isä ei puuttunut poikansa lajivalintaan, mutta hänen mielestään se oli oikea. Benjaminilla oli enemmän potentiaalia huipulle jalkapallon puolella. Käsipalloilijana hänet olisi aina tunnettu Mikaelin poikana.

– Hyvä näin, ettei tule mitään vertailuja. Ihan helkutin hyvä, Mikael toteaa.

Källmanit valokuva albumi
Mikael ja Benjamin Källman katselevat vanhoja valokuvia

Isässä ja pojassa on paljon samaa

Benjamin ymmärsi isänsä saavutusten suuruuden vasta muutama vuosi sitten, minkä vuoksi nimi paidan selässä ei ollut hänelle taakka käsipallojuniorina. Nyt isän taustasta on vain hyötyä, kun hän luo omaa tarinaansa jalkapalloilijana.

– Voin oppia häneltä. Jos on tehnyt noin hienon uran, neuvojen tietää olevan järkeviä, Benjamin sanoo.

Jalkapallo ja käsipallo ovat lajeina kovin erilaisia, mutta tietyt elementit pätevät kaikissa pallopeleissä. Mikaelin mukaan käsipallon kovempi tilannenopeus on opettanut Benjaminia tekemään rivakasti päätöksiä pienessä tilassa. Käsipallosta ovat peruja myös ensimmäisten askelten räväkkyys ja tilannekovuus kaksinkamppailuissa.

Benjaminin mielestä hänen tärkein käsipallosta oppimansa asia on hyppääminen.

– Kun pallo tulee ilmassa, pitää osata arvioida ja hypätä oikeaan aikaan. Ajoitus on vielä tärkeämpää kuin se, kuinka hyvä ponnistus on. Jos ei osaa arvioida, missä vaiheessa pitää hypätä, ei todennäköisesti voita yhtään palloa.

Vaikka laji on eri, urheilijoina Mikaelissa ja Benjaminissa on paljon samaa.

– Benjaminin fyysisyys ja asenne päivittäiseen tekemiseen ovat samanlaisia kuin minulla. Hän satsaa urheiluun niin sataprosenttisesti. Sen huomaa siitä, miten hän syö, huilaa ja puhuu, Mikael kertoo.

Mikael Källman
Nykyään poliisina työskentelevä Mikael Källman on toiminut uransa jälkeen valmentajana.AOP

Kenties tärkein ominaisuus, jonka Benjamin on perinyt isältään, on poikkeuksellinen pallosilmä. Benjamin on pienestä pitäen ottanut pallopelin kuin pallopelin hetkessä haltuun.

– Muistan, kun Benjamin pelasi sulkapalloa koulussa. Muut olivat pelanneet vuosia sulkista, mutta hän hakkasi heidät heti.

"Turussa aloin oikeasti elää jalkapalloa"

Jos haluaa kehittyä jossain lajissa oikein hyväksi, ei riitä, että rökittää koulukavereitaan välitunneilla. Pitää hakeutua sellaiseen porukkaan, jossa ei ole automaattisesti paras.

Benjamin teki näin 13-vuotiaana, kun hän lähti pelaamaan FC Hongan juniorijoukkueeseen jalkapalloa.

– Se oli jännää aikaa, kun ensimmäistä kertaa lähdin Tammisaaresta jonnekin muualle harjoittelemaan, Benjamin muistelee.

Benjamin oli Hongassa ensin koeajalla, mutta hän pääsi mukaan edustusjoukkueeseen. Alussa oli vaikeaa, kun ruotsinkielisestä perheestä tulevan Benjamin ei meinannut saada sanaa suustaan suomea puhuneiden joukkuekavereiden kanssa.

Nykyään Benjamin puhuu lähes virheetöntä suomea, joten Espoon vuosilta tarttui mukaan muutakin kuin jalkapallotaitoja.

Kahden Hongassa vietetyn vuoden jälkeen oli aika palata kotiseudulle Ekenäs IF:n miesten joukkueeseen kesällä 2014. Siinä vaiheessa käsipallo sai jäädä kokonaan.

Källman pelasi EIF:ssä ensin Kakkosta ja sitten Ykköstä, kunnes syksyllä 2015 oli aika siirtyä pääsarjassa pelaavaan Turun Interiin.

Benjamin Källman
Benjamin Källman teki viime kaudella Veikkausliigassa yhdeksän maalia.AOP

17-vuotias lahjakkuus allekirjoitti 2+1-vuotisen sopimuksen Interin kanssa ja tajusi ensimmäistä kertaa elämässään, että rakkaudesta palloon voisi tulla ihan oikea ammatti.

– Se oivallus tuli, kun muutin Turkuun, asuin yksin ja sain pelaamisesta rahaa. EIF:ssä mietin toki, että voihan tästä tulla jotakin, mutta Turussa aloin oikeasti elää jalkapalloa.

Viime kesänä Benjamin Källman teki Veikkausliigassa yhdeksän maalia, mikä herätti ulkomaisten seurojen kiinnostuksen. Tammikuussa nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo pääsi debytoimaan myös miesten maajoukkueessa.

Elokuussa Källman solmi sopimuksen Skotlannin liigan Dundee FC:n kanssa. Se on todennäköisesti vasta ensimmäinen etappi Benjamin Källmanin maailmankiertueella.

Lue myös:

FC Interin maalitykki Källman Skotlantiin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat