Häpeä, pelko ja riittämättömyyden tunne valtasivat mielen, kun vammat veivät 977 päivää lupaavasta urasta – nyt Sanna Kämäräinen nauttii elämästä ja urheilusta enemmän kuin koskaan

Kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen oli kolme vuotta sitten urheilu-urallaan hyvässä nousukiidossa. Terveyden petettyä Kämäräinen jatkoi sinnikkäästi eteenpäin, mutta kun matto vedettiin kolmannen kerran jalkojen alta, hän ymmärsi pysähtyä miettimään, mistä oikein on kyse.

yleisurheilu
Sanna Kämäräinen
Sanna KämäräinenSUL / Vesa Koivunen

Kuusi vuotta sitten kesällä Sanna Kämäräinen makasi sohvalla ja kärsi vatsakivusta. Kyse ei ollut mistään viruksesta tai sairaudesta. Ei, tämän kivun aiheutti häpeä ja harmitus. Epäonnistuminen tärkeässä kilpailussa vei itseluottamuksen, mutta sai Kämäräisen tuntemaan myös epätoivoa ja jopa itseinhoa.

Kämäräinen oli aiemmin ajatellut itseään ennen kaikkea kiekonheittäjänä. Urheileminen täytti hänen elämänsä.

Tämä tarina ei kuitenkaan kerro kiekonheitosta tai Kämäräisen heittämistä tuloksista, vaan siitä, mitä lajilleen kaiken antaneelle urheilijalle tapahtuu, kun kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Kun nousujohteinen ura törmää seinään, terveys pettää ja pelko siitä, että joutuu luopumaan suurimmasta intohimostaan, hiipii lähemmäksi kuin koskaan aiemmin.

Kolmen viime vuoden aikana Kämäräinen on joutunut riistämään itseltään tittelit pois ja etsimään vastausta elämän peruskysymykseen ‘kuka minä olen?’.

Sanna Kämäräinen.
Anu Karttunen / Yle

Kesäkuiset Helsingin EM-kilpailut olivat Kämäräiselle yksi uran tärkeimmistä kilpailuista. Lapinlahden Vedon heittäjä oli hätyytellyt ennätyslukemiaan kesän aikana, kun hän oli heittänyt kesäkuussa tuloksekseen 57,20. Tämä jäi vain 10 senttiä ennätyksestä.

Kotikisoihin panostanut Kämäräinen oli suomalaisten toivo finaaliin, mutta karsinnassa kiekko lensi vain 52,21. Se riitti 21. sijaan. Kiekon loppukilpailussa 11. sija irtosi tuloksella 57,03.

Epäonnistuminen ei vetänyt vain Kämäräisen mieltä matalaksi moneksi kuukaudeksi. Hän tuli tästä myös fyysisesti sairaaksi. Vatsakipua tai olotilaa eivät myöskään auttaneet heittäjän päässä pyörineet jatkuvat soimaukset “paskasta heitosta”.

Kämäräinen oli tunnettu hyväntuulisuudestaan ja siitä, miten hän pystyi aina tsemppaamaan itsensä huippusuoritukseen. Nyt hänen olisi pitänyt tsempata itsensä pois häpeän alhosta, mutta kilpakentillä myös loistotulokseen, sillä hän haaveili yhä heinäkuussa kisattavista Lontoon olympiakisoista.

Tähän Kämäräisellä ei kuitenkaan riittänyt voimia, joten olympiakisat jäivät vain haaveeksi. Hän ymmärsi, ettei urheilun kuulu vetää mieltä niin matalaksi.

– Silloin tajusin, että tarvitsen apua. En selviä yksin tämän asian kanssa, Kämäräinen kertoo.

Kämäräinen oli jo muutama vuosi aikaisemmin tehnyt yhteistyötä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen urheilupsykologin Niilo Konttisen kanssa, mutta nyt hänen avukseen löytyi urheilijoiden henkisen valmennuksen taitaja, entinen maajoukkuejalkapalloilija Christina Forssell.

Pikkuhiljaa Kämäräinen sai itseluottamuksensa takaisin, ja samalla apua myös pahaan kisajännitykseensä. Helsingin EM-kisojen epäonnistumisesta tuli näin Sanna Kämäräisen uralle yksi käännekohta, mutta jos hän tuolloin luuli uraansa mahtuvan vain iloa ja auringonpaistetta, ei hän olisi voinut olla enemmän väärässä.

Suurimmat kriisit olivat vasta edessä, myös pahin painajainen eli uran loppuminen näkyi vaihtoehtona. Kämäräiseltä onkin vaadittu viime vuosina niin henkistä vahvuutta kuin kasvua.

Minä en voi myöskään luvata tuloksia. En metrin metriä. Sen sijaan minä lupaan tehdä osani.

Sanna Kämäräinen blogissaan heinäkuussa 2015

Marraskuussa 2015 Sanna Kämäräinen oli uuden edessä. Hän oli edellisenä kesänä onnistunut Zürichin EM-kisoissa siinä, mistä oli aina haaveillut: hän oli päässyt loppukilpailuun ja heittänyt siellä uuden ennätyksensä 60,52.

Maaliskuussa Kämäräinen linkosi heittolajien Euroopan cupissa kiekon vieläkin pidemmälle ja rikkoi Pekingin MM-kisojen kisarajan 61,07 metrin heitollaan.

Vaikka MM-finaali jäi saavuttamatta, oli Kämäräisellä mielessään varsin kova tavoite: hän halusi rikkoa Ulla Lundholmin vuonna 1983 heittämän Suomen ennätyksen 67,02.

– Valmennatko minut sinne? Kämäräinen kysyi miesten kiekonheiton Suomen ennätysmieheltä Frantz Krugerilta ja sai myöntävän vastauksen.

Kämäräisen ja vuonna 2007 Suomen kansalaisuuden saaneen eteläafrikkalaislähtöisen Krugerin yhteistyö vaikutti täydelliseltä urheilija-valmentaja-suhteelta, jolta saattoi odottaa huipputuloksia. Mutta vain muutamaa viikkoa myöhemmin tilanne muuttui täysin.

Monta vuotta oireillut selkä ei enää suostunut yhteistyöhön, välilevynpullistuma oli äitynyt niin pahaksi, että Kämäräinen joutui pikakomennuksella leikkaukseen.

Sanna Kämäräinen yli 60 metriä ensimmäisen kerran Zürichin EM-kisoissa 2014.
SUL / Mika Kanerva

Kämäräinen laski pikaisesti, että Rion olympiakisoihin on 35 viikkoa aikaa. Hän oli jo rikkonut 61 metrin tulosrajan ja ehtisi kyllä kuntouttaa itsensä kisoihin. “Älä surkuttele. Keskity siihen, mitä voit tehdä”, Kämäräinen hoki itselleen ja sivuutti kaikki mahdolliset pintaan nousevat negatiiviset tunteet.

– En halunnut jäädä märehtimään, vaan mennä eteenpäin. Nyt ymmärrän, että olisi kannattanut antaa niitten tunteiden tulla ja myös olla sen pettymyksen kanssa vähän aikaa, eikä olla heti reippaana, hän myöntää.

Kämäräinen palasi nopeasti tositoimiin, sillä jo kolme ja puoli viikkoa leikkauksen jälkeen hän aloitti harjoittelun eikä levännyt edes lepopäivinä. Kaikki näyttikin aluksi hyvältä, mutta kun leikkauksesta oli kulunut puoli vuotta, Kämäräinen joutui katsomaan totuutta silmiin: selkä ei kestänytkään harjoittelua ja Rion olympialaiset voisi unohtaa.

– Olin ensimmäistä kertaa sen valinnan edessä, onko terveys vai tulos tärkeämpi. Tiedän, että kuulostaa hullulta, sillä sen pitäisi olla itsestään selvää, että terveys on tärkeämpi, mutta ei se ole huippu-urheilijalle, joka on fokusoitunut vain tuloksentekoon, omaan polkuun ja omaan unelmaan, Kämäräinen sanoo.

Kruger oli kuitenkin Kämäräisen järjen ääni ja Kämäräinen teki päätöksensä terveyden ehdoilla. Hän luopui kuuden vuoden projektistaan vain pari kuukautta ennen h-hetkeä.

– Aluksi en meinannut uskoa, että tähänkö tämä loppui. Kalkkiviivoilla täysi lässähdys. En saa tästä mitään irti. Ihan turhaa työtä. Se nosti paljon tunteita pintaan, ja vaikka pystyin jo käsittelemään niitä paremmin, oli minulla koko ajan mielessä ajatus siitä, milloin pääsen taas treenaamaan.

Minulla on tapana ajatella erinäisinä hetkinä, että entä jos onnistunkin. Sen sijaan, että entä jos en onnistu.

Sanna Kämäräinen blogissaan joulukuussa 2015

Kun Kämäräinen pääsi yli seitsemän kuukauden tauon jälkeen heittämään jälleen kiekkoa tammikuussa 2017, hän oli niin iloinen, että häntä itketti. Ilo vaihtui kuitenkin jo parin kuukauden kuluttua epätoivoon, sillä Kämäräisen selkä oireili jälleen ja magneettikuvat paljastivat kaksi välilevynpullistumaa.

Kämäräinen teki kaiken, mitä pystyi saadakseen selkänsä kuntoon – treenasi, venytteli, kävi kiropraktikolla, osteopaatilla, sai magneettiterapiaa, sähköhoitoa ja jopa energiahoitoa, viimeisenä keinona hermojuureen pistettiin kortisonipuudutus.

Mikään ei auttanut, ja Kämäräisen kilpailukauden avaus siirtyi kohti tuntematonta. Edessä oli jo toinen kausi ilman kilpailuja. Samalla aina niin iloinen Kämäräinen luisui mielessään sankan sumun taakse. Syksyn pimetessä ja talven lähestyessä hän huomasi olevansa hukassa.

– Tuntui, että minulla oli sellainen iso möykky sisälläni. Kaikki vain kyselivät, että milloin tulet takaisin ja rupeatko treenaamaan. Siinä oli paha sanoa, että en minä itse asiassa treenaa, koska en jaksa, enkä halua ja kaikki väsyttää.

Sanna Kämäräinen
AOP

Kämäräinen sai tukea läheisiltään, mutta myös puolitutuilta, ja tämä kannatteli vaikeina hetkinä. Uran lopettaminen oli aiemmin käynyt mielessä useastikin, mutta hän ei ollut tuolloin tosissaan. Kiekonheitto oli kuitenkin ollut hänen elämässään suurin määrittävä tekijä, suurin intohimo ja se, mitä Kämäräinen oli ajatellut tarkoituksekseen.

Nyt ensimmäistä kertaa uran päättyminen oli realistinen vaihtoehto – ja se oli Kämäräisen pahin painajainen.

Kaikki ne hienot suunnitelmat, joita Kämäräinen ja Kruger olivat tehneet Suomen ennätyksen eteen, olivat täysin turhia. Ja kaikki se työ, mitä Kämäräinen oli tehnyt päästäkseen jälleen huipulle, valui hukkaan.

– Tein ihan järjettömän määrän työtä. Vaikka koko ajan uskoo paluuseen, mutta ei lopulta saa palkintoa, niin se on aivan musertavaa. Se on ihan järkyttävä tilanne. Tuon puolen vuoden aikana olin lopulta jo kääntymässä siihen, että ehkä tämä oli vain tässä.

Tunteita on noussut pintaan koko skaala. Vihaa, pelkoa, häpeää, epätoivoa, riittämättömyyttä. Ennen kaikkea sitä hemmetin riittämättömyyttä. Annan kaiken mitä minulla on ja se ei silti riitä. Minä en riitä. Minä en ole riittävä. Olen siis arvoton.

Sanna Kämäräinen blogissaan kesäkuussa 2016

Kuka minä olen? Mitkä ovat arvoni? Mikä on minulle tärkeää elämässäni? Mitä minä haluan? Minkälainen ihminen oikeasti olen? Minkälainen ihminen olisin ilman urheilua? Onko minulla paikkaa maailmassa, jos en urheile?

Kämäräinen ei enää juossut karkuun tunteitaan, vaan pyöritteli mielessään näitä elämän peruskysymyksiä. Samalla hän otti tietoisesti pesäeroa urheiluun.

Hänen ei kuitenkaan tarvinnut käydä identiteettikriisiään läpi yksin, vaan sai tukea ja turvaa urheilijan henkiseen terveyteen erikoistuneelta hoitaja-psykologi-työparilta Satu Kaskelta ja Mia Puuskalta.

Psykiatrisena sairaanhoitajana toimiva Puuska (omaa sukua Strömmer) pystyi antamaan Kämäräiselle hänen paljon tarvimaansa vertaistukea, sillä vaikka Puuskan nimissä on yhä naisten moukarinheiton Suomen ennätys, hän kärsi uransa aikana loukkaantumisista ja joutui lopettamaan kilpailemisen astman takia.

Kämäräinen oli käyttänyt monenlaisia tekniikoita henkisessä valmennuksessa, mutta tunnetyöskentely sopi hänelle parhaiten. Hän oppi tunnistamaan omat käyttäytymistapansa ja purkamaan ne, jos siihen oli tarvetta.

– Jos jonkun kilpailusuorituksen jälkeen häpeää niin paljon, ettei omasta mielestään ansaitse olla täällä ja toivoo, ettei kukaan edes katsoisi, niin täytyy ymmärtää, mistä se häpeä tulee. Koska eihän se oikeasti johdu siitä tuloksesta, Kämäräinen sanoo.

– Minulla se on ollut hylätyksi tulemisen pelko. Että jos heitän huonosti, niin jään yksin. Järjen tasolla ymmärrän, etten jää yksin, mutta jossain tunteen tasolla se pelko kuitenkin on, ja siksi pelkään epäonnistumista.

Sanna Kämäräinen
AOP

Kun Kämäräinen alkoi ymmärtää itseään, käytöstään ja tunteitaan paremmin, huomasi hän palon urheiluun palanneen. Hän oli onnellinen huomatessaan, ettei elämä päättyisi urheilu-uran loppumiseen, mutta ennen kaikkea siitä, että hän saisi vielä mahdollisuuden heittää kiekkoa ainakin kerran.

Samalla jotain oli muuttunut. Entinen tulosorientoitunut kontrollifriikki ei enää halunnut urheilla vain tuloksen takia, eikä hän halunnut tehdä sitä hampaat irvessä.

– Kirjoitin paperille, mitkä jutut ovat minulle tärkeitä, miten haluan tätä urheilua tehdä ja minkälainen urheilija haluan olla. Esimerkiksi treeneissä pitää olla kivaa ja hauskaa. Tämä ei saa mennä sellaiseksi, että ärsyttää koko ajan, Kämäräinen sanoo ja myöntää, että kontrollista irti päästäminen ei ollut helppoa.

– Se oli hirveän vaikeaa. Tärkeintä olikin oppia huomaamaan, mihin voi vaikuttaa ja mihin ei. Ja sitten päästää irti niistä, mitä ei voi kontrolloida.

Usein urheilijat pitävät loukkaantumisensa, vammansa ja ongelmansa tiukasti omana tai lähipiirinsä tietona, mutta Kämäräinen ei ole halunnut salailla ongelmiaan. Hän on kirjoittanut asioista suoraan blogiinsa, sillä salailu on hänen mielestään liian kuluttavaa eikä hän ulospäinsuuntautuvana ihmisenä halua peitellä asioita.

– Se on sisäisesti repivää ja tuntuu pahalta. Minulle on hirveän tärkeää, että olen rehellinen siitä, missä mennään. Se on tuonut minulle vapautta, kun ei tarvitse miettiä, mitä olen sanonut kenellekin ja mitä voin sanoa. Uskon, että suurin osa meistä tuntee välillä olevansa todella yksin oman asiansa kanssa, mutta kun joku toinen puhuu siitä, niin se on niin helpottavaa. Kukaan ei ole yksin. Sen takia on tärkeää, että puhutaan.

Siksi minä en enää pelkää pahinta, koska se on tapahtunut jo. Jos selvisin tästä näin hyvinvoivana, niin pystyn selviytymään mistä vain. Päätöksenteko ei myöskään enää pelota. Koska aina voi päättää uudestaan!

Sanna Kämäräinen blogissaan lokakuussa 2016

32-vuotiaan Kämäräisen kilpailutauko kesti 977 päivää. Kun hän kesäkuun 4. päivänä matkasi Turkuun valmistautuakseen seuraavan päivän Paavo Nurmen kisoihin ja tapasi muita kilpailijoita, oli kuin hän olisi palannut kotiin.

Kahden edellisen kesän yritykset palata kilpakentille olivat päättyneet suureen pettymykseen, mutta nyt kisa-aamuna Kämäräinen oli täysin valmis. Juuri tätä hän oli kaivannut.

“Jos saan tämän yhden kisan, olen siitä tyytyväinen”, hän ajatteli. Mikä tahansa tulos kelpaisi, mikä olisi aikaisemmin ollut Kämäräiselle täysin hullu ajatus.

Kun Kämäräinen asteli kilpailussa ensimmäistä kertaa heittorinkiin, joutui hän turvautumaan mielikuvaharjoittelussa oppimiinsa taitoihin ja rauhoittamaan itsensä. Sydän hakkasi villisti, sillä hän pääsi vihdoin kilpailemaan. Mutta hän oli henkisesti valmis.

Kun kiekko oli irronnut Kämäräisen kädestä, ei hän pystynyt kuin seuraamaan sitä. Onnellisuus valtasi hänet täydellisesti. Sillä hetkellä kaikki epäusko, turhautuminen, pelko ja suru katosi.

– Kun kävelin pois ringistä, ajattelin vain, että jos nyt urheilu-urani päättyisi tähän, niin tämä riittää minulle. En tiennyt edes tulosta, mutta se ei haitannut, sillä sain tämän matkan päätökseen.

Sanna Kämäräinen
Tomi Hänninen

Kämäräisen heitto kantoi 54,91 metriä, ja hän sijoittui seitsemänneksi. Reilua viikkoa myöhemmin hän heitti Espoossa vieläkin pidemmälle, 55,52 metriin, ja oli enää vain puolen metrin päässä EM-kisarajasta.

Turun kisan jälkeen Kämäräisen paluusta kilpakentille oli moni iloinen, mutta yksi onnellisimmista oli valmentaja Frantz Kruger.

– Meidän kaikki suunnitelmamme ovat menneet koko ajan aivan pieleen ja romuttuneet. Minulle oli kuitenkin onni, että hän tuli valmentajakseni siinä vaiheessa. Hän on kokenut omalla urheilu-urallaan ja ymmärtää, mitä käyn läpi ja kaiken sen pelon, mitä urheilu-uran menettämisestä tuli, Kämäräinen kiittää.

Kun kaksikko aloitti valmennusyhteistyön, Kruger sanoi Kämäräiselle haluavansa ensin olla tämän ystävä, vasta sitten valmentaja. Luottamus on säilynyt ja kaksikko on pystynyt puhumaan toisilleen avoimesti. Kämäräinen on saanut Krugerista juuri sellaista turvaa, jollaista on tarvinnutkin. Kertaakaan valmennussuhde ei ole ollut katkolla – ei edes silloin, kun Kämäräinen mietti uransa lopettamista.

– Frantz sanoi silloin, että minun pitää kuunnella sydäntäni ja tehdä niin kuin minusta tuntuu parhaalta. Jos jatkan urheilua, niin hän on siinä. Mutta jos päätän lopettaa, niin olemme ystäviä senkin jälkeen.

Kämäräistä on joskus myös pelottanut se, miten Kruger suhtautuu siihen, että Suomen ennätystavoitteet ovat muuttuneet aivan toisenlaisiksi. Kruger on kuitenkin ymmärtänyt. Itse asiassa hän on yrittänyt koko ajan saada Kämäräistä näkemään “sen suuremman kuvan”, ettei elämä ole pelkkää urheilua.

Tajusin, etten voi tehdä enempää. Teen sen kaiken mitä voin ja riittää. Sen täytyy riittää, koska enempää ei ole antaa. Loppu ei ole omissa käsissä. En voi tietää miten nopeasti selkä tulee täysin kuntoon, mutta en voi enempää jouduttaa prosessia, olkoonkin, että kesä on kohta täällä.

Sanna Kämäräinen blogissaan maaliskuussa 2017

Kämäräinen kirjoitti blogiinsa (siirryt toiseen palveluun) 5. lokakuuta 2016: “Olen urheilija 24/7 ja tämänkin valinnan tein palvelemaan kokonaisuutta: miten kasvan ihmisenä ja urheilijana niihin mittoihin, että saavutan tavoitteeni (joista yksi muuten on, etten lopeta ennen kuin olen heittänyt Suomen ennätyksen...).

Puolitoista vuotta myöhemmin Kämäräinen nauraa hersyvästi kirjoitukselleen. Miten eri tavalla hän nykyään asioista ajatteleekaan! Eikä tuosta kirjoituksesta ole kovinkaan pitkä aika. Tuosta hänet kuitenkin tunnettiin ja siitä hän halusi olla tunnettu: periksiantamattomuudesta.

– Ja sitten kun yhtäkkiä huomaa, että en ehkä välttämättä halua tätä asiaa. Saanko ajatella eri tavalla? Saanko muuttaa mieltäni? Saanko urheilla tällä tavalla? Asioita tapahtuu, ihmiset muuttuvat, me muutumme. Ei tarvitsisi ainakaan sen takia mennä jotain tavoitetta kohti, koska on joskus aikaisemmin sanonut niin, tai että joku odottaa sitä eikä halua pettää ketään.

Kämäräinen on opetellut viime vuosien aikana olemaan itselleen sallivampi ja armollisempi sekä näyttämään heikkoutensa. Hän ei soimaa enää itseään, jos jättää harjoituksen väliin huonon päivän takia. Eikä hän kuluta enää energiaansa miettimällä, mitä joku muu hänestä ajattelee, sillä kaikkia ei voi miellyttää.

Kämäräinen on myös kouluttanut itseään henkisen valmennuksen saralla ja näkisi mielellään suomalaisessa urheilussa mentaaliharjoittelun tasavertaisena fyysisen harjoittelun kanssa. Ettei henkiseen valmennukseen tarvitsisi turvautua vasta sitten, kun on kriisi päällä.

– Meillä on totuttu, että pitää pärjätä yksin. Avun pyytäminen on niin haastavaa. Uskalletaan näyttää sitä omaa haavoittuvuutta, koska se on ihmiselämää! Aina ei tarvitse olla niin kova.

Sanna Kämäräinen
Lehtikuva

Helposti naurava ja puhetta pulputtava Kämäräinen on todennut olevansa niin kutsuttu riemuidiootti, mutta hän ei häpeä tätä lainkaan. Aikoinaan hän yritti pienentää helposti innostuvaa, välillä jopa yliaktiivista energiaansa, mutta totesi, ettei voi luonnolleen mitään. Sen sijaan Kämäräinen on opetellut rauhoittumaan päivittäin, ja siitä on on tullut olennainen osa hänen päivärutiiniaan.

Positiivisella asenteellaan Kämäräinen haluaa olla inspiraatio ja tuottaa iloa muille. Hän haluaa panna hyvän kiertämään ja käyttää potentiaaliaan jos ei nyt koko maailman, niin ainakin oman maailmansa hyväksi.

Kiekonheitto ja urheileminen tuottavat Kämäräiselle jälleen suurta iloa. Mutta mistä hän haaveilee nyt urheilu-urallaan, jos kerran hän on luopunut tuloksen palvomisesta?

– Minun haaveeni keväällä oli se, että pääsisin takaisin kisaamaan ja pääsisin heittämään niin, ettei minuun satu ja olen terve. Tällä hetkellä elän tätä päivää. Teen tätä ja se on ihan hullun hauskaa.

Kämäräinen myöntää, että sana ‘olympialaiset’ saa hänen mielensä yhä läikähtämään. Hän ei kuitenkaan uskalla edes ajatella niin pitkälle, eikä hän ole varma siitä, että pystyy vielä nousemaan vaadittavalle tasolle.

Kämäräinen ei pakota itseään unelmoimaan jostain tavoitteesta, josta ei ole varma. Tällä hetkellä hänelle riittää se, että saisi rakennettua kautensa niin, että pystyisi heittämään vielä syksyn Ruotsi-ottelussa.

– Tällä hetkellä minun ei ole pakko urheilla. Mutta minusta on ihanaa, kun saan, hän huokaisee hymyillen.

Lue myös:

Sanna Kämäräinen palasi vaikeuksien jälkeen voittajaksi – ennakkosuosikki epäonnistui pahoin

Asiantuntija toppuuttelee mitalitavoitteita yleisurheilun EM-kisoista: "Vaatii superonnistumisia, että tulee monta mitalia"

Korte ja Hurske täydentävät naisten pika-aitojen edustuksen Berliinissä – tässä Suomen joukkue yleisurheilun EM-kisoihin

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat