Lajinsa suurimpiin legendoihin kuuluva suomalainen saa tepastella rauhassa arvokisoissa – Pertti Karppista eivät nuoret tunne

65-vuotias kolminkertainen olympiavoittaja on huolissaan soudun junioritoiminnasta Suomessa.

Super-EM 2018
Pertti Karppinen soudun EM Glasgow 2018
Pertti Karppinen Glasgow'ssa EM-kisoissa.Lehtikuva

GLASGOW. Skotlantilaisella soutustadionilla riittää vilskettä, vaikkei yleisöä vielä ensimmäisenä EM-kisapäivänä hirveästi olekaan. Usean eri lajiliiton yhteisprojektin Super-EM:n myötä laji saa suurempaa mediahuomiota, ja useat kuvausryhmät pyörivät nykysoutajien perässä järven rannalla.

Hieman sivummalla rannassa parimetrinen mies katselee omissa oloissaan soutusuorituksia. Monet kulkevat ohi huoltojoukkoihin kuuluvasta 65-vuotiaasta, mutta kukaan ei pysähdy ihmettelemään. Ei, vaikka kyseinen konkari on soudun historian suurimpia legendoja.

Pertti Karppisen ja Peter-Michael Kolben taistelut olympialaisissa 1970- ja 1980-luvuilla kuuluvat soudun historian hienoimpiin hetkiin, mutta vuonna 2018 Karppinen saa olla EM-kisoissa ”vain” Suomen joukkueen taustajoukoissa.

– Eivät nuoret minua tunne, ellei valmentaja heille kerro. Urastani on niin paljon aikaa, Karppinen analysoi rauhallisesti.

– Valmennuspuolella ja johtotehtävissä on toki entisiä soutajia. He ovat tulleet juttelemaan ja ottamaan yhteiskuvia. Se on ihan kiva minulle myös, kun saan itsellenikin kuvan, olympialegenda jatkaa vaatimattomasti.

Karppisen tytär Eeva, 31, on maajoukkuetason soutaja, muttei ole tällä kertaa mukana EM-kisoissa. Valmennuspäällikkö Ilona Hiltunen vastaa niin Robert Venin kuin Kasper Hirvilammen valmennuksesta, joten Karppinen toimii arvokisoissa ”jokapaikanmiehenä”.

– Hoidan lihashuoltoa, autan veneen pesussa ja virityksessä. Oikeastaan kaikessa, missä tarvitaan. Aina täällä työtä riittää.

”Juniorit minua huolettavat”

Karppisen olympiamitalit Montrealista vuonna 1976, Moskovasta 1980 ja Los Angelesista 1984 vastaavat lähes puolta Suomen historian mitalisaldosta. Kultaputken jälkeen vain Sanna Stén ja Minna Nieminen ovat olleet hopealla pariairokaksikossa vuonna 2008 Pekingissä.

Pekingin jälkeen olympialaisissa ei suomalaissoutajia ole nähty. Tällä hetkellä ainakin edellä mainitut Ven, Hirvilampi ja Eeva Karppinen tähtäävät Tokion vuoden 2020 kisoihin, mutta hieman Pertti Karppista mietityttää lajin tulevaisuus.

– Tällä hetkellä meillä on muutama huippu, jotka toivottavasti jaksavat vielä kehittyä. Heillä on mahdollisuudet menestyä, mutta tulevaisuutta ajatellen toivoisin seuratoimintaan vireyttä.

– Toivoisin, että junioriporukkaa saataisiin lisää jollain tapaa kerättyä. Juniorit minua huolettavat, kun jääkiekko ja jalkapallo ovat vieneet nuorten suosiota melko paljon.

Soutu on raaka laji, joka vaatii äärimmäisen kovia harjoitusmääriä. Laji on kaukana 2010-luvun trendikkäimmistä uutuuslajeista. Mainetta ja mammonaa ei ole luvassa, vaikka menestystä tulisikin, joten älypuhelinsukupolvea voi olla vaikea houkutella lajin pariin. 65-vuotias Pertti Karppinen jaksaa kuitenkin uskoa parempaan huomiseen.

– USA:ssa, Englannissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa tai vaikkapa Saksassa soutu on todella arvostettua ja harrastettua. Meilläkin nuoret varmasti innostuisivat enemmän, jos saisimme isompia veneitä ja nuoret voisivat tehdä sitä yhdessä.

Soudun EM-kisojen keräilyerät perjantaina Yle Areenassa ja TV2:ssa kello 13.35 alkaen. Kaikki Super-EM:stä osoitteessa yle.fi/superem.

Lue myös:

Nuoret soutajat valmistautuvat EM-kisoihin olympiavoittaja Pertti Karppisen tarinoita kuunnellen – ”Joskus tulee uusia ja joskus kymmenettä kertaa”

Suomalaissoutajat hakevat vauhtia EM-keräilyeristä

Menestystoivot keihäässä, pyöräilyssä ja uinnissa – Super EM syöksyy Ylen kanaville ja näitä kisoja et voi missata

11 päivää EM-mitalien metsästystä 7 eri lajissa! Katso tästä Super EM 2018 -ohjelma

Suomalainen olympialegenda pääsi "ihan kovaan porukkaan"

Uusi dokumenttisarja paljastaa: suomalainen olympiavoittaja oli hukkua jääkylmään veteen – "Minulla alkoi happi loppua ja sormet jäykistyä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat