Koko kauden terveenä harjoitellut Sara Kuivisto lähestyy keskimatkojen SE-tuloksia: ”Kyllä minä olen ajatellut ne juosta”

Porvoolainen kestävyysjuoksija Sara Kuivisto on noin kymmenen vuoden harjoittelun jälkeen tehnyt vihdoin läpimurron kansainväliselle tasolle. Hän edustaa Suomea Berliinin EM-kilpailuissa uransa ensimmäisissä arvokisoissa.

Sara Kuivisto Kuva: Lehtikuva

Kun Sinikka Tyynelä juoksi 1500 metrin Suomen ennätyksen Helsingissä vuoden 1977 elokuussa, niin Sara Kuivisto ei ollut vielä syntynytkään. Kun Tuuli Merikoski-Silius teki saman tempun 800 metrillä vuonna 1991 kesäkuun 27., niin Kuivisto odotteli jo innokkaana ulospääsyä äidin vatsasta. Hän syntyi vajaa kaksi kuukautta myöhemmin.

Porvoossa syntynyt ja kasvanut keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto on aina ollut varsin liikunnallinen ja tehnyt monia eri lajeja.

– Asuttiin landella ja siellä oli sellaista luonnollista liikkumista. Eläimiä meillä on ollut aina ja hyötyliikuntaa olen tehnyt paljon. Siellä sitten mahdollisuuksien mukaan juoksua, uintia, pyöräilyä, hiihtoa ja ratsastusta, muistelee Kuivisto Ylen haastattelussa.

Varsinaisen kilpailemisen yleisurheilussa hän aloitti melko myöhään. Ensimmäiset tilastomerkinnät tilastopajan tietokannassa löytyvät vuodelta 2008, jolloin Kuivisto kilpaili N-17-sarjassa.

– Aina olen ollut tosi kilpailuhenkinen ja ylä-asteella minun liikunnanopettajani jankuttivat minulle, että mene nyt sinne Porvoon Urheilijoihin. Jossain vaiheessa rohkaistuin ja ääni vavisten soitin sinne, että saanko tulla juoksemaan. Siitä se sitten lähti.

Aluksi Kuivisto juoksi monipuolisesti kaikkia matkoja, jopa esteitä. Silloin häntä valmensivat Petri Sunden ja Perttu Uotila. Mutta vuonna 2011 moninkertainen keskimatkojen Suomen mestari Ari Suhonen otti ohjat käsiinsä.

– Sillon tapahtui se keskittyminen 800 ja 1500 metrille ja kyllähän se harjoittelukin tietysti muuttui, kertoo Kuivisto, joka nykyään edustaa Porvoon Akillesta.

Maltilla eteenpäin

Keskimatkojen harjoittelu on hieman erilaista kuin pitkien matkojen treeni. Valmentaja Suhonen alkoi rakentaa suojattinsa kuntoa maltillisesti pitkällä tähtäimellä.

– Meillä on vuosisuunnitelma ja sen mukaan ollaan menty vuosi kerrallaan. Olemme edenneet tosi maltillisesti ja määriä on lisätty pikkuhiljaa, kertoo vuonna 1989 juoksemaansa miesten 800 metrin Suomen ennätystä vieläkin hallussaan pitävä Suhonen.

Porvoossa asuvan Suhosen ja Kuiviston yhteistyö on kestänyt nyt seitsemän vuotta.

– Yhteistyö sujuu hyvin. Ari tietää just nämä hommat. Minun ei tarvitse sanoa kun yhdellä sanalla mitkä ovat fiilikset, niin hän tietää heti mistä on kyse. Voin luottaa häneen 100-prosenttisesti. Jos tulee jotain, niin tiedän että siellä on aina Ari jolta voin kysyä, kehuu Kuivisto valmentajaansa.

Valmentaja-isältään Matti Suhoselta aikanaan oppinsa saanut Ari Suhonen tietää, ettei menestyviä kestävyysjuoksijoita rakenneta vuodessa eikä kahdessa.

– Nyt seitsemän vuoden jälkeen aletaan olla sillä tasolla että Sara pääsee EM-kisoihin, toteaa Suohonen.

Kuivisto on tällä kaudella juossut ennätyksensä jo neljällä matkalla. Ne ovat harvoin juostava 600 metriä, ylimatka 3000 metriä, sekä Kuiviston päämatkat 800 metriä ja 1500 metriä.

Kasin uusin ennätys 2.02,14 syntyi Kalevan kisojen finaalissa. Tonnivitosen ennätyksen 4.08,96 Kuivisto kävi juoksemassa kansainvälisessä kilpailussa Barcelonassa.

Mikä on tärkein tekijä ennätysparannuksiin?

– Ehdottomasti se, että olen ensimmäistä kertaa saanut treenata koko talven ehjänä. Ei ole ollut mitään suurempia ongelmia. Kevät meni ihan älyttömän hyvin ja tietenkin harjoitteluvuodet alkavat näkyä, kertoo pian 27-vuotias Kuivisto.

Ensimmäiset arvokisat

Kuiviston kasin ja tonnivitosen tuoreet ennätykset ovat sen verran kovia, että niillä pääsi mukaan Berliinin EM-kilpailuihin.

– Onhan tämä ollut aika pitkä projekti. Kyllä nyt tuntuu hyvältä. että saa vihdoin palkintoa siitä hirveästä työstä mitä on tehnyt.

Osapäivätöissä vanhempiensa kahvila-ravintolassa käyvä Kuivisto treenaa talvella kaksi kertaa päivässä. Kilpailukaudella treenejä tulee hieman vähemmän. EM-kisat ovat huikea mahdollisuus tehdä hyvä suoritus.

– Hirveällä innolla lähden sinne. Se on minulle tärkeätä, että pääsen sinne ja aloitan arvokisaputken. Se kokemus on se, mitä minä sieltä tarvitsen.

Kokemusta todellakin, sillä kyseessä ovat Kuiviston ensimmäiset arvokisat. Porvoolainen juoksee EM-näyttämöllä kaksi matkaa. Se antaa lisää mahdollisuuksia.

– Se on hyvä, että siellä on kaksi matkaa. Siten ei ole niin hirveätä latausta siihen yhteen matkaan, ettei se ei mene sellaiseksi väkisin vääntämiseksi, pohdiskelee Kuivisto.

– Koen että Saralla on aavistuksen verran paremmat mahdollisuudet tonnivitosella ihan senkin takia että tonnivitosella on 12 juoksijaa finaalissa ja kasilla vain 8, spekuloi valmentaja Suhonen, joka uskoo jopa finaalipaikkaan.

– Molemmilla matkoilla on mahdollisuudet finaaliin, mutta kaikki pitää mennä ihan nappiin silloin. Pitää tietysti onnistua taktisesti, pitää olla hyvä päivä ja vähän tuuriakin pitää olla mukana, että on sopiva erä, tietää kokenut arvokisakilpailija Suhonen.

Kumpi sopii sinulle alkuerissä paremmin, taktiikkajuoksu vai kova vauhti?

– Se on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta toivon että juostaisiin lujaa, että saisi itsekin vetää täysillä. Mutta taktiikkajuoksukin on ihan fine, pohdiskelee Kuivisto.

Tähtäimessä Suomen ennätykset ja olympiakisat

Niin kuin melkein kaikilla huippu-urheilijoilla, myös Kuivistolla on haaveena päästä juoksemaan olympialaisiin ja tietysti myös menestyä arvokisoissa.

– Kyllähän se olisi hienoa joskus arvokisamitali ottaa. Kyllähän se on minun tavoitteeni, sanoo Kuivisto.

Toinen tavoite on ajallinen. 800 metrin SE on Tuuli Merikoski-Siliuksen vuonna 1991 juoksema 2.00,59. Se on siis suurin piirtein yhtä vanha kuin Kuivisto. Tonnivitosen SE on vielä vanhempi. Sinikka Tyynelän juoksi vuonna 1977 ajan 4.06,01.

– Ne ovat kyllä ehdottomasti myös minun tärkeimpiä tavoitteitani. Kyllä minä olen ne ajatellut juosta, sanoo Kuivisto silmää räpäyttämättä.

Kuivisto on Suomen kaikkien aikojen tilastossa kasilla seitsemäntenä ja tonnivitosella kuudentena. Hänen tänä kesänä juoksemansa ennätykset ovat vielä muutaman sekunnin päässä SE-ajoista, mutta ainakin valmentaja Suhosen mukaan paukkuja on vielä piipussa.

– Kummallakaan matkalla ei ole vielä ihan parasta tulostaa juostu tänä vuonna. Uskon että kasilla hänellä on mahdollisuudet tonne 2.00,5 ja 2.01 väliin. 1500 metrillä hän pystyy tuonne 4.05 - 4.06 paikkeille, mutta ne vaativat täydellistä onnistumista, täydellistä olosuhteita ja täydellisen optimaalista vauhdinjakoa.

Jos Kuivisto pääsee EM-kisoissa vauhdikkaasiin eriin, niin täydellisellä onnistumisella jompi kumpi tai molemmat ennätykset saattavat jopa parantua jo siellä. Mutta viimeistään loppukesästä.

Lue myös: