Suora

  • Parayleisurheilun MM, yhdeksäs kilpailupäivä
  • Yhdeksäs kilpailupäivä
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Berliinin EM-kisoihin yllättäen noussut Suomen kuulasensaatio kilpailee ensimmäistä kertaa elämässään Ruotsia kauempana – toistakymmentä arvokisaa käynyt Minna Nikkanen antoi debytanteille vinkin

Peräti seitsemän suomalaisurheilijaa tekee tiistaina arvokisadebyyttinsä yleisurheilun EM-kisoissa Berliinissä.

Yleisurheilun EM 2018
Senja Mäkitörmä.
Senja Mäkitörmä tuli yllättäen Suomen EM-kisajoukkueeseen.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

BERLIINI. Suomen joukkueessa on monta arvokisojen ensikertalaista, mutta yhdelle heistä Berliinin EM-reissu on poikkeuksellisen erityinen. Kuulantyöntäjä Senja Mäkitörmä on 24-vuotiaana ensimmäisissä arvokisoissaan, mutta sen lisäksi hän kilpailee ensimmäistä kertaa urallaan Ruotsia pidemmällä.

– Tämä on minulle aika uusi tilanne, mutta toisaalta urheilukenttä on samanlainen oli se missä hyvänsä, Mäkitörmä sanoi Suomen joukkueen hotellilla maanantaina.

Suomen joukkue ei ole kokonaisuudessaan vielä saapunut Berliiniin. Kaikki paikalla olevat olivat yhteiskuvassa maanantaina, minkä jälkeen osa heistä jäi median tentattavaksi.

Kaikki tällainen on Mäkitörmälle uutta, sillä hän ei ole aikaisemmin edustanut Suomea edes nuorten arvokisoissa.

– Tuleepahan vähän ohjelmaa päivään. Se kuuluu tähän juttuun ja siihen on hyvä oppia, Mäkitörmä sanoi.

Ennen heinäkuun Kalevan kisoja juuri kukaan ei tiennyt Mäkitörmästä mitään. Sitten rävähti, kun nuori kuulantyöntäjä paransi ennätystään 90 sentillä ja voitti Suomen mestaruuden. Voittotulos 16,95 ylitti myös EM-rajan ja Mäkitörmä pääsi Berliiniin.

On hämmentävää ajatella, että vielä kaksi vuotta sitten Mäkitörmän ennätys oli 14,29, joka riitti suomalaisten kuulantyöntäjien keskikastiin. Tiistaina hän työntää kuulaa EM-karsinnassa, jossa finaaliin riittää tulos 17,20.

– Tavoitteena on päästä täällä samalle tasolle kuin Kalevan kisoissa. Sillä voisi olla aika lähellä finaalipaikkaa. Miksei ennätystäkin tavoittelisi, mutta ei ole ihan jokapäiväistä, että arvokisoissa tehdään ennätyksiä kolmella työnnöllä aamukarsinnassa.

Kuulantyönnön karsinta alkaa tiistaina aamulla kello 11.10 Suomen aikaa.

Lehikoinen joukkuen toiseksi nuorin, Nikkanen antoi vinkin

Tiistaina aamulla Suomen joukkueen ensikertalaisista kilpailemassa ovat Mäkitörmän lisäksi kävelijä Tiia Kuikka, kymmenottelija Elmo Savola, 800 metrillä kisaava Sara Kuivisto, estejuoksija Topi Raitanen ja aitajuoksija Viivi Lehikoinen. Illalla arvokisadebyyttinsä tekee Arttu Vattulainen 10 000 metrillä.

Peräti yhdettoista ulkoratojen arvokisat käynyt kokenut seiväshyppääjä Minna Nikkanen antoi ensikertalaisille vinkin ennen maanantain mediatilaisuutta.

– Hän sanoi, että yrittäkää aistia siitä arvokisatunnelmasta lisäbuustia, Lehikoinen kertoi.

Viivi Lehikoinen
Viivi Lehikoinen teki kauden parhaan aikansa 57,26 400 metrin aitajuoksun finaalissa Kalevan kisoissa Jyväskylässä.AOP

400 metrin aidoissa kilpaileva Lehikoinen myönsi, että perhosia on vatsassa arvokisadebyytin alla. Lehikoinen, 18, on joukkueen toiseksi nuorin urheilija. Vain kiekonheittäjä Helena Leveelahti on noin kuukauden nuorempi.

– Ensimmäiset aikuisten arvokisat jännittävät. Kävin tänään vähän verkkailemassa tuolla verkkakentällä. Aika samantyyppistä on kuin nuorten arvokisoissa, Lehikoinen sanoi.

Nuorten tasolla Lehikoinen on saavuttanut alle 18-vuotiaiden EM-kultaa ja alle 20-vuotiaiden EM-pronssia. Aikuisten tasolla mitaleista on kuitenkin turha puhua vielä näissä kisoissa.

– Välieriin on mahdollisuuksia. Koen, etten ole saanut sellaista nappijuoksua vielä tällä kaudella. Se on ensisijainen tavoite, jonka jälkeen välieräpaikkaan olisin todella tyytyväinen.

Lehikoinen juoksee naisten 400 metrin aitajuoksussa toisessa erässä, joka on ohjelmassa kello 11.07 Suomen aikaa.

Suora lähetys tiistain aamuohjelmasta ja 50 kilometrin kävelystä alkaa kello 9.25 TV2:ssa. Stadionin aamuohjelmaa seurataan tarkemmin Areenassa. Yle Puheen radiolähetys EM-kisoista alkaa kello 9.30.

Tiistai 7.8.2018

09.35 50 km kävely, miehet ja naiset, finaalit
(Partanen, Ojala, Kinnunen, Kuikka)
10.30 100 m, 10-ottelu, miehet (Savola)
10.40 Kiekonheitto, miehet, karsinta, ryhmä A
11.00 400 m aidat, naiset, alkuerät (Lehikoinen)
11.10 Kuulantyöntö, naiset, karsinta (Mäkitörmä)
11.25 Pituushyppy, 10-ottelu, miehet (Savola)
11.35 400 m, miehet, alkuerät
12.05 800 m, naiset, alkuerät (Kuivisto)
12.10 Kiekonheitto, miehet, karsinta, ryhmä B
12.40 3 000 m esteet, miehet, alkuerät (Raitanen)
12.50 Kuulantyöntö, 10-ottelu, miehet (Savola)

19.30 Korkeushyppy, 10-ottelu, miehet (Savola)
19.45 Moukarinheitto, miehet, finaali (Liipola, Söderberg)
20.05 100 m, naiset, välierät
20.05 Seiväshyppy, naiset, karsinta (Murto, Nikkanen)
20.30 100 m, miehet, välierät
20.55 400 m aidat, miehet, välierät
21.20 10 000 m, miehet, finaali (Vattulainen)
21.33 Kuulantyöntö, miehet, finaali (Kangas)
22.00 400 m, 10-ottelu, miehet (Savola)
22.30 100 m, naiset, finaali
22.50 100 m, miehet, finaali

Lue myös:

Milloin Mäkelä loikkii ja Helander heittää? Katso tästä yleisurheilun EM-ohjelmaMilloin Mäkelä loikkii ja Helander heittää? Katso tästä yleisurheilun EM-ohjelma

Kalevan kisoissa yllätyslukemat pukannut Mäkitörmä on valmis vieläkin kovempaan tulokseen – "Se ei ollut mikään täydellinen työntö"

Rankat ajat ovat takana – Viivi Lehikoinen vapautui peloistaan ja löysi hirmuisen juoksuvireen: "Keskittyminen oli enemmän koulussa ja omassa yksityiselämässä kuin urheilemisessa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat