Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Saksan keihästähti hämmästelee Oliver Helanderin tilannetta: ”Keihäskansan sukupolvenvaihdosta ei voi lastata yhden miehen harteille”

Saksan keihästähti Thomas Röhler lähtee EM-kisoihin kotiyleisön paineet harteillaan. Hän tietää miltä lajinvaihto ja nuoren keihästoivon taakka tuntuu.

Yleisurheilun EM 2018
Thomas Röhler.
Thomas RöhlerAOP

Vuonna 2009 yleisurheilun MM-kisoissa koko maailma haukkoi henkeään, kun Usain Bolt laittoi pikamatkojen maailmanennätykset uusiksi. Myös 18-vuotias Thomas Röhler ihasteli jamaikalaistähden näytöstä Berliinin olympiastadionin katsomossa. Vielä suuremman vaikutuksen teki kuitenkin norjalaisen Andreas Thorkildsenin heitot ja maailmanmestaruus.

– Se inspiroi minua valtavasti. Silloin 18-vuotiaana olin vielä kolmiloikkaaja ja oli hienoa seurata kisoja. Ajattelin keihäänheittoa jo aiemmin ja se oli jonkinlainen unelma, mutta en ollut fyysisesti valmis heittämään keihästä. Mutta se oli takaraivossa. Kesti pari kolme vuotta että aloitin keihäänheiton kunnolla, Röhler muistelee.

Röhler on seurannut tarkasti myös Suomen keihäskomeetan Oliver Helanderin kehitystä ja häneen kohdistuvia odotuksia.

– Hänen täytyy nyt pitää pää kylmänä. Valmennuksen täytyy varmistaa, että hän saa kehittyä rauhassa. Koko keihäskansan sukupolvenvaihdosta ei voi lastata yhden nuoren miehen harteille. Hän on lahjakas heittäjä ja pidän hänen tyylistään, joka tuo mieleen Thorkildsenin rennon tyylin yhdistettynä hurjaan voimaan. Mutta nyt on tärkeää pysyä terveenä.

Röhler tuntee Suomen keihäsperinteet ja tietää kuinka tärkeää menestys keihäänheitossa on Suomelle. Berliinin kisoissa keihäsmitalia ei voi pitää todennäköisenä. Kun Röhleriltä kysyy, tunteeko hän sääliä suomalaisia kohtaan, jos Saksan keihäskolmikko korjaa koko potin, vastaus on diplomaattinen.

– Säälin tunteminen urheilussa on hieman vaikeaa. Pidän Helanderille peukkuja ja nuorena urheilijana hänen harteillaan on valtavat paineet. Olen ollut itse vastaavassa tilanteessa, eikä se ole helppoa. Mutta se on myös suuri mahdollisuus ja hän voi olla yksi yllättäjistä, Röhler pohtii.

Antti Ruuskasen paluusta kilpakentille Röhler on ilahtunut ja ennen kaikkea yllättynyt.

– Tunnemme hyvin Antin kanssa ja olen todella vaikuttunut, että hän ylipäätään on palannut. Saksassakin on ollut paljon keihäänheittäjiä, jotka eivät ole koskaan palanneet olkapääleikkauksen jälkeen. Jos hän haluaa heittää vuoden 2020 olympiakisoissa pitkälle, ei kaikkea kannata riskeerata nyt pitkän heiton takia.

Suomalaisten huomio saa Röhlerin kananlihalle

Kesäisin Suomessa paljon kilpaileva Röhler nauttii Suomessa saamastaan huomiosta. Hän kertoo menevänsä kananlihalle, kun keihäskansa tunnistaa hänet huippu-urheilijaksi. Toisin on Saksassa, jossa maan keihästähdet saavat liikkua rauhassa, kun päähuomio on jalkapallossa.

Saksan keihästähdet lähtivät tekemään lajiaan tunnetuksi myös urheilukentän ulkopuolella ja median ehdoilla. Harjoitusvideot ilman paitaa yhdessä Andreas Hofmannin ja Johannes Vetterin kanssa säväyttivät ja lopulta olympiakulta Rion 2016 kisoissa avasivat lajia myös yleisurheiluyleisön ulkopuolelle.

– Saksassakin tarinat ja sosiaalinen media sanelevat median tekemistä yhä enemmän. Ja näissä asioissa meidän täytyy olla aktiivisia myös urheilun ulkopuolella. Halusimme puhutella myös ihmisiä, jotka eivät tiedä mitään yleisurheilusta. Lähtökohdan täytyy tietysti olla se, että pärjää urheilussa. Emme ole vielä perillä, mutta yhä useammat tuntevat Saksassakin keihäänheiton ja haluavat muodostaa mielipiteensä asiasta. Olemme kyllä ylpeitä, että olemme saaneet jotain aikaiseksi sen suhteen, Röhler myhäilee.

Olympiavoitto toi lohtua epäonnistumisiin

Keihäänheitto on levittäytynyt ympäri maailmaa vauhdilla ja vauhdinottoradan päässä on heittäjiä maista, joissa keihäänheittoa ei parikymmentä vuotta sitten vielä tunnettu lainkaan.

– Keihäänheitosta on tullut todella globaali laji ja heittäjiä tulee ennalta odottamattomista paikoista. Ei voi enää sanoa, että pohjoismaalaiset tai tshekit heittävät pitkälle, Röhler kertaa vaatimattomasti.

Missään vaiheessa haastattelua Röhler ei halua nostaa Saksaa uudeksi keihäsmahdiksi, vaikka jopa kolmoisvoitto on mahdollinen EM-kotikisoissa. Uudet saksalaisheittäjät murtautuivat maailman kärkeen muutama vuosi sitten. Yksi heittäjien vahvuus on yhdessä tekeminen ja omien vahvuuksien korostaminen.

– Teknisesti keihäänheitto on hyvin yksilökeskeinen urheilulaji. Emme lähde siitä, että tämä on saksalainen heittotapa, jota noudatamme orjallisesti. Lopulta heittokulma ja heittonopeus ratkaisee heiton pituuden. Ja keinot joilla ne saavuttaa, voivat olla lopulta hyvinkin erilaiset.

Rion olympiakullan lisäksi Röhlerillä on ollut arvokisoissa huonoa tuuria. Kaksi neljättä sijaa MM-kisoista ja viidenneksi jääminen Amsterdamin EM-kisoissa korpeavat miestä. EM-kisojen jälkeen tiedotusvälineissä pohdittiin, kestääkö miehen pää paineita. Olympiakulta kuitenkin otti taakkaa harteilta ja vaiensi pahimmat epäilijät.

Yksi tekijä EM-finaalissa voi vielä sekoittaa pakkaa perusteellisesti. Röhler myös laittaa jäitä hattuun ysikymppisiä janoavalle keihäsyleisölle.

– 90 metriä riippuu paljon olosuhteista. Berliinin olympiastadion ei ole helppo paikka heittää. Tuuli tulee maratonportista ja välillä ylhäältä katoksen alta, joka johtaa pyörivään tuuleen. Helppoa ysikymppinen heittäminen ei ole, mutta mahdollista kyllä.

Lue myös:

Oliver Helander on suomalaisen yleisurheilun salaperäinen supertähti, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään – käsipallolukio Ruotsissa jäi yllättäen kesken, kun omissa oloissaan viihtyvä multilahjakkuus valitsi keihäänheiton

Onko Viron keihäskomeetta ajoittanut kuntonsa saksalaiskolmikkoa paremmin? Valmentaja vakuuttaa suojattinsa pystyvän Berliinissä yli 90-metriseen

Milloin Mäkelä loikkii ja Helander heittää? Katso tästä yleisurheilun EM-ohjelma

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat