Koe uusi yle.fi

Yhdysvalloissa kasvanut ruotsalainen seiväshypyn ihmelapsi Armand Duplantis uskoo maagiseen kuuden metrin ylitykseen – ”Se menee ennemmin tai myöhemmin, en ota siitä stressiä”

Yleisurheilussa pinnalle pompahtelee jatkuvasti uusia nuoria tähtiurheilijoita. Ruotsia edustava 18-vuotias seiväshyppääjä Armand Duplantis on yksi heistä. Hän taistelee Berliinissä Euroopan mestaruusmitaleista aikuisten sarjassa.

Yleisurheilun EM 2018
Armand Duplantis kuvassa
Armand Duplantis.Lehtikuva / Kalle Parkkinen

Seiväshyppääjä Armand Duplantis kuuluu urheilijasarjaan ”geenit kunnossa”. Kun Atlantin taakse muuttanut ruotsalainen seitsenottelija Helena Duplantis (omaa sukua Hedlund ) ja yhdysvaltalainen seiväshyppääjä Greg Duplantis (ennätys 580 cm) saivat vuoden 1999 marraskuussa kilpailunhaluisen poikalapsen, syntyi Duplantiksen urheilijaperheeseen myös sen menestynein jäsen.

Isä-Greg alkoi valmentaa poikaansa jo kun tämä oli vaahtosammuttimen kokoinen. Seivästekniikan opettelu sujui leikin kautta, hieman huomaamatta.

– Aloitin hyppäämisen 4-vuotiaana. En oikeastaan silloin harjoitellut seiväshyppyä. Minä vain hyppäsin ja hyppäsin ja hyppäsin, kertoo Duplantis Ylen haastattelussa.

Armand Duplantis
Armand DuplantisAOP

Myös Yhdysvalloissa asuvan Armand Duplantiksen vanhemmat veljet Andreas ja Antoine ovat urheilijoita.

Andreas oli ihan hyvällä tasolla juniorina. Hän edusti Ruotsia kaksissa nuorten MM-kisoissa. Sen sijaan Antoine jätti seiväshypyn ja vaihtoi lajin baseballiin.

Duplantiksen perheen isoveljet saivat pikkuveljestä kilpailuhenkisen haastajan.

– Nuorena olimme vanhempien veljieni kanssa hyvin aktiivisia. Me liikuimme paljon yhdessä pitkin ja poikin, ja teimme kaikenlaista urheilua. Olen aina pitänyt kilpailemisesta, kertoo Duplantis, joka pelasi nuorempana myös jalkapalloa neljäntoista ikäiseksi asti.

Maailman paras jo 7-vuotiaana

Kun isällä oli seiväshypyn tekniikka hallussa, hän osasi myös opettaa sen pojalleen. Ja opetti. Pikku-Armand hyppeli seivästä sisällä ja ulkona. Toistoja tuli valtava määrä.

Armand Duplantis
AOP

Harjoittelun tulos näkyi jo juniori-iässä. Duplantis hyppäsi ensimmäisen maailman luokan tuloksensa jo 7-vuotiaana. Kehitys jatkui vahvana, sillä hän nappasi haltuunsa seiväshypyn maailman kärkitulokset ikäluokissa 7–12-vuotiaat.

Menestys jatkui teini-iässä, sillä vuonna 2015 Duplantis voitti alle 18-vuotiaiden MM-kultaa tuloksella 530 cm, ollen silloin vasta 15-vuotias. Vuonna 2016 alle 20-vuotiaiden MM-kisoista Puolasta tuomisina oli pronssimitali tuloksella 545 cm.

Viime vuonna Grosseton EM-kilpailuissa Italiassa Duplantis oli jälleen korkeimmalla korokkeella. Kultamitali irtosi uudella kisaennätyksellä 565 cm. Viime kaudella hän oli mukana myös aikuisten MM-kisoissa Lontoossa ollen finaalissa yhdeksäs.

Tämän vuoden heinäkuussa ruotsalainen kävi nuorten MM-kisoissa Tampereella voittamassa MM-kultaa näytöstyyliin ja hyppäsi kisaennätyksen 582.

Mondo haluaa edustaa Ruotsia

Armand Duplantis opiskelee Lousianan yliopistossa Yhdysvalloissa. Hänen lempinimensä on ”Mondo”.

– En tiedä, miksi se on ”Mondo”. Se on tarttunut jo hyvin nuorena. Kuulin, että isäni bestman häissä oli italialainen ja että mondo (italiankielen sana ”il mondo”) tarkoittaa maailmaa. Ehkä he ajattelivat että se sopi minulle, koska tein kaikkia hienoja juttuja. Pidän nimestä tosi paljon, kertoo Duplantis.

Isä Greg Duplantis oli aikoinaan Yhdysvaltojen parhaimpia seiväshyppääjiä. Hän on valmentanut poikaansa Armandia nuoresta pitäen ja valmentaa yhä. Entä tulevaisuudessa?

– Ehkä hän valmentaa minua aina. En tiedä. Voi toki olla, että hän keksii jotain muita juttuja. En ole ajatellut vielä niin pitkälle tulevaisuuteen. Olen vielä aika nuori. Nyt olen tyytyväinen tähän tilanteeseen, pyörittelee Duplantis.

Armand Duplantis
Armand DuplantisJean-Christophe Bott/AOP

Hän on Yhdysvaltojen ja Ruotsin kaksoiskansalainen, mutta edustaa lajissaan yleisurheilussa Ruotsia.

– Aloitin jo hyvin nuorena Ruotsin joukkueessa. En ole miettinyt sitä päätöstä sen jälkeen, mutta uskon että tämä on paras mahdollinen tilanne minulle. Tähän asti kaikki on mennyt hienosti ja toivon että se jatkuu.

Koska kuusi metriä?

Ranskan Renauld Lavillenie on viime vuosina hallinnut miesten seiväshyppyä. Hän on myös hypännyt seivästä kaikkein korkeimmalta maailmassa. Tulos on 616 cm. Mutta se on hypätty halliolosuhteissa.

Ulkoradoilla korkeimmalta on edelleen hypännyt Mr. Seiväshyppy, moninkertainen arvokisavoittaja, Ukrainan Sergei Bubka. Hänen paras tuloksensa ulkona on 614 cm, kun se Lavilleniella on ”vain” 605 cm. Hallissa Bubkan paras on 615.

Hieman nuorempana Duplantis fanitti Lavillenieta. Tällä kaudella hän on pystynyt jopa muutaman kerran voittamaan tämän kilpailuissa. Hän on myös leireillyt yhdessä ranskalaisen kanssa. Eli oppia on tullut suoraan maailman huipulta. Sitä tarvitaan, jos aikoo tulevaisuudessa hätyytellä ME-lukemia.

Yhdysvalloissa asuva amerikanruotsalainen on ollut kiinni maailmanennätyslukemissa pienestä pitäen. Hän on parantanut nuorten ME-tulosta sentti sentiltä ja hänen kehityksensä on ollut huimaa. Tällä hetkellä Duplantiksen nimissä oleva nuorten ME-lukema on toukokuussa Baton Rougessa hypätty 593 cm. Lisää senttejä on odotettavissa ja kuusi metriä lähestyy.

Kautta aikojen ulkoradoilla tuon maagisen 6 metrin korkeuden on maailmassa ylittänyt 18 miestä. Duplantis haluaa myös liittyä tuohon kerhoon.

Armand Duplantis
AOP

Koska hyppäät 6 metriä?

– Toivon todella, että voisin kertoa sen. Varmasti joskus kun on kilpailussa sellainen päivä, että minulla on huippuhyvä fiilis. En ota siitä stressiä. Se menee ennemmin tai myöhemmin, povailee Duplantis.

Jokunen vuosi sitten valmentaja-isä Greg lupasi pojalleen auton, jos tämä hyppäisi hänen ennätyksensä 580 cm. Armand Duplantis innostui ja olisi kuulemma halunnut itselleen Lambourghinin.

Duplantis suoritti hänelle heitetyn haasteen, hyppäsi isänsä ennätyksen ja korkeammaltakin, mutta autoa ei kuulunut. Nykyään isän kuittauskin on hieman toisenlainen.

– Hän sanoi, että jos hyppäät kuusi metriä, saat itse ostaa omat autosi, nauraa Duplantis.

Haastattelu: Ann-Christine Karhu, Yle

Lue lisää:

Kristiina Mäkelä ja Jenni Kangas finaaleissa, seiväsmiehet karsinnassa – katso tästä viidennen EM-kisapäivän ohjelma

Milloin Mäkelä loikkii ja Helander heittää? Katso tästä yleisurheilun EM-ohjelma

Suosittelemme

Tuoreimmat