Suora

  • Uinnin lyhyen radan MM

Topi Raitanen taisteli pistesijalle: "Tulevaisuudessa haen parempia sijoituksia"

Topi Raitasella ei riittänyt paukkuja yleisurheilun EM-kisojen 3 000 metrin estejuoksun finaaliin.

Yleisurheilun EM 2018
Topi Raitanen kuvassa

Topi Raitanen taisteli kahdeksanneksi yleisurheilun EM-kisojen 3 000 metrin esteiden finaalissa. Suomalainen ei kyennyt vastaamaan viimeisten kierrosten kärkivauhtiin, mutta onnistui runnomaan pistesijoille ajallaan 8.40,11.

– Tavoitteeni oli finaalipaikka ja annoin finaalissa kaikkeni. Peruskuntoni ei vain vielä riittänyt siihen, että olisin palautunut alkuerien juoksustani. Eihän EM-kisojen kahdeksas sija ole kovin huono suoritus, mutta tulevaisuudessa lähden hakemaan parempia sijoituksia, Raitanen mietti.

Raitanen katsoo tulevaisuuteen valoisin mielin.

– Mutta tilanne korjaantuu onneksi hyvillä harjoitusvuosilla. Olen mennyt hyvin eteenpäin, tästä on mukavaa jatkaa kohti uutta talvea. Pitää kasvaa myös taktisesti tuleville vuosille, Raitanen sanoi.

Raitanen oli luvannut ajavansa viiksensä pois, jos 8.30:n raja alittuisi. Alkuerien ennätysjuoksun jälkeen viikset saivat lähteä. Raitanen juoksi alkuerissä ajan 8.28,48.

– Vähän aloin jo tykätäkin niistä viiksistä, mutta eiköhän niiden tarina ole hetkeksi siinä, Raitanen hymyili.

EM-kultaa juoksi ranskalainen Mehiedine Mekhissi-Benabbad, joka onnistui pesemään muut ylivoimaiseen tyyliin. Mekhissi-Benabbadin voittoaika oli 8.31,66.

Lue lisää:

Viikset lähtevät! Topi Raitanen ennätyksellään 3000 metrin esteiden finaaliin

Suosittelemme

Tuoreimmat