1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Veikkausliiga

Miksi HJK ei pärjännyt europelikentillä? Lehkosuo listasi suuren määrän tekijöitä, Malinen nosti esiin vahvistusongelman

HJK:n tie päättyi tänä vuonna Eurooppa-liigan karsinnoissa kolmannelle kierrokselle tylyin numeroin. Yle Urheilun asiantuntija Juha Malinen toivoisi suomalaisille europelijoukkueille parempia vahvistuksia.

Olimpija Ljublijana koulutti HJK:ta pahemman kerran torstaina Töölössä. Kuva: Lehtikuva/Roni Rekomaa

Helsingin Jalkapalloklubin tämän kauden europelit päättyivät karuin lukemin, kun slovenialainen Olimpija Ljubljana jyräsi Eurooppa-liigan karsintojen playoff-kierrokselle yhteismaalein 7–1. HJK hävisi torstaina kotikentällään slovenialaisjoukkueelle peräti 4–1 sen jälkeen, kun oli jo viime viikolla hävinnyt Sloveniassa 0–3.

Yle Urheilun asiantuntija Juha Malisen mukaan HJK:n putoaminen oli pettymys.

– Kumpikaan peli ei mennyt suunnitelmien mukaisesti. Jokaisella pelillä on oma tarinansa, mutta kyllä nämä ottelut olivat selkeitä epäonnistumisia, Malinen miettii.

Kuva: Tomi Hänninen.

Malisen mukaan HJK:lla on myös paineet vuosittain onnistua pääsemään lohkovaiheeseen. Odotukset olivat myös sen suuntaisia, että tulos olisi pitänyt olla tänä vuonna parempi. Malisen mukaan muut europeleihin lähteneet Veikkausliiga-joukkueet ovat sen sijaan enemmän käymistilassa.

Hän korostaa, että suomalaisen jalkapallojoukkueen menestymiseen eurokentillä vaaditaan alkusysäykseksi selvää peli-identiteettiä.

– Siihen uskotaan ja satsataan. Se tarkoittaa, että kansainvälisen pelin tullessa ei lähdetä apinoimaan muita juttuja. Ei voi olla myös liian varovainen. Pitää luottaa omaan tekemiseen, koska omaa tekemistä on pönkitetty kaikilla joukkueen kokoamiseen liittyvillä asioilla, Malinen sanoo.

– Europeleihin meneminen on ikään kuin suuri juhlapäivä, että tähän on valmistauduttu vuositolkulla seurassa ja peleihin mennään omalla identiteetillä. Aistin liikaa varovaisuutta siitä, että vastustajat ovat vähän kokeneempia ja vahvempia.

Parempia vahvistuksia kentälle

Yle Urheilu ei tavoittanut HJK:n seurajohtoa haastatteluun perjantaina. Toimitusjohtaja Aki Riihilahti pahoitteli aamulla Twitter-tilillään HJK:n suorituksia.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

– Pahoittelut eilen paikalle Klubia kannustamaan saapuneille omasta, seurani ja joukkueeni puolesta huonosta esityksestä ja tuloksesta, Riihilahti kirjoitti.

Riihilahti kertoi ensimmäisen Ljublijana-ottelun jälkeen Ilta-Sanomissa (siirryt toiseen palveluun), miten HJK:n pelaajabudjetti pitäisi kolminkertaistaa, jotta seura voisi kilpailua nykyistä korkeamman profiilin pelaajista.

Tuoko raha autuutta ja menestystä?

– Ei se kaavio ihan suoraan mene. Ymmärrän Riihilahden ajatukset, koska hän on saanut aika monet pakit kokeneilta suomalaisilta pelaajilta. Näkisin yhtenäisen, rohkeamman ja laadukkaan tekeminen vaikutuksen enemmän kuin selkeästi budjettiin liittyvät asiat, Malinen sanoo.

Suomen alle 21-vuotiaiden ja alle 19-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana toimiva Malinen painottaa, että Veikkausliiga-kentillä on myös entistä enemmän nuorten maajoukkuepelaajia.

– Jotta nämä pelaajat pääsevät antamaan parastaan, niin he tarvitsevat todella kokeneita apureita. Yleensä ne ovat ulkomailta hankittuja ja kohtuullisen kovapalkkaisia pelaajia. Näihin pelaajiin meidän europelijoukkueiden pitää satsata. Jos näillä vahvistuksilla ei ole CV:ssä selkeästi hyvää menestystä europeleistä, niin ei sitä tapahdu suomalaisenkaan joukkueen paidassa, Malinen toteaa.

Kaikki menestystekijät eivät osuneet nappiin

HJK eteni Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen kaudella 2014–2015. Sen jälkeen lohkovaihe on jäänyt vaiheeksi. Malisen mukaan HJK ei ole pystynyt yksinkertaisesti nousemaan seuraavalle tasolle europelejä ajatellen.

Valmentaja Mika Lehkosuo ei lähtenyt heti illan pelin jälkeen vetämään ranteita auki pettymyksestä, koska hänen mukaansa Ljubljana oli selvästi parempi joukkue. Hän korosti enemmänkin sitä, miten tällaiset tulokset opettavat.

Mika Lehkosuo. Kuva: Lehtikuva/Primoz Jeroncic

– Tämä varmasti opettaa monella tavalla aina, millainen joukkue pitää rakentaa, miten sitä pitää valmentaa, millaisia pelisuunnitelmia rakentaa näihin peleihin, millä saada pelaajat juuri näihin peleihin parhaaseen iskuun ja kuinka kierrättää pelaajia Veikkausliigassa, Lehkosuo listasi torstai-iltana Yle Urheilulle.

– Menestystekijöitä on monta. Kaikissa niissä emme ole onnistuneet. Sen takia emme pysty näitä kovempia joukkueita vielä kaatamaan.

Lue lisää:

HJK:n europelit päättyivät rumaan kotitappioon