Suora

  • Urheiluruutu

Tällaista on karu arki Suomen suosituimmassa naispalloilusarjassa, jossa taloudellinen epätasa-arvo rehottaa: "Vain hulluus ajaa jatkamaan!"

Naisten Superpesis on edelleen valtakunnan suosituin naispalloilusarja. Henkseleiden paukutteluun ei kuitenkaan ole aihetta.

pesäpallo
Pesäpallo syöttölautanen
Tomi Hänninen / Yle

Naisten Superpesiksellä menee edelleen varsin hyvin. Kansallispeli kiinnostaa ja naispesis vetää yleisömääriä, jollaisista valtakunnan muut naispalloilusarjat näkevät ainoastaan unia. Itse asiassa 1174 yleisökeskiarvoon runkosarjassa yltänyt Porin Pesäkarhut häviää vain niukasti Veikkausliigassa pelaaville IFK Maarianhaminalle (1196) ja PS Kemille (1252).

Yli kuudensadan yleisökeskiarvoihin ylsivät lisäksi Jyväskylä, Tampere sekä Rauma.

Naisten Superpesiksen yleisökeskiarvoksi runkosarjassa jäi 515 katsojaa ottelua kohden. Vaikka kelit olivat upeita läpi kesän, nousua sateiseen viime kesään ei silti tullut kuin 16 katsojaa per ottelu. Vuosikymmenen parhaasta vuodesta (2013) jäätiin yli 60 katsojalla.

Urheilullisesti sarja oli tänä kesänä tasaisempi kuin aikoihin.

Jyväskylän Kirittäret pesäpallo
Tomi Hänninen / Yle

Vaikka Jyväskylä, Pori, Tampere ja Lapua ovat omassa sarjassaan, keski- ja alakasti pystyi haastamaan suurseurat paremmin kuin vuosikausiin. Koskaan aiemmin Superpesiksen historiassa ei jumboksi jäänyt joukkue ole kerännyt Lappajärven tavoin kahtakymmentä pistettä – kelkasta ei siis periaatteessa pudonnut kukaan.

Lappajärven voitto Lapuasta ja Lappeenrannan voitto Jyväskylästä kuuluivat päättyneen runkosarjan helmiin.

– Sarja on tasoittunut merkittävästi. Tuollaisia yllätyksiä ei todellakaan olisi tapahtunut viisi vuotta sitten, sanoo Lappeenrannan Pesä Ysien toiminnanjohtaja Ville Lantta.

Kentällä nähtiin muutenkin useita hienoja tarinoita. Kesällä 2017 kahteen voittoon ja viiteen pisteeseen jäänyt Lappajärvi keräsi tällä kaudella jumbosijasta huolimatta seitsemän voittoa ja kaksikymmentä pistettä. Jumboksi ennakkoon veikattu Rauma sen sijaan yllätti kaikki nousemalla sensaatiomaisesti kuudenneksi runkosarjassa.

Myös nuoren ja omavaraisen Hyvinkään Tahkon avauskautta Superpesiksessä voidaan pitää onnistuneena.

Pinnan alla porisee

Vaikka naisten Superpesiskakku on koristeltu päältä kauniiksi, koko totuutta ulkokuori ei kerro. Pinnan alla kuplii huolestuttavalla tavalla. Vaikka sarja oli urheilullisesti tasaisempi kuin viime vuosina, talouspuolella erot ovat valtavia. Tuloerot tuntuvat vain kasvavan, rikkaat siis rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Ja, kun puhutaan naisten Superpesiksen ”rikkaista”, puhutaan käytännössä Porin Pesäkarhuista.

Kuten eräs seuratoimija totesi, naisten Superpesiksessä on kolmen kerroksen väkeä. Osalla on rahaa, osa tulee toimeen ja loput ovat matkalla kohti tuhoa.

Soittokierros ympäri Superpesiksen paljastaa karun totuuden pienien seurojen tilasta.

Esimerkiksi Lappeenrannan Pesä Ysit teki viime kaudella toiminnanjohtaja Lantan mukaan noin 40 000 euron tappiot. Kuluvalta kaudelta luvassa on lähes tulkoon samanlainen paukku. Lantta myönsi lisäksi Yle Urheilulle, että pelaajapalkkioiden maksussa on ollut jatkuvia ongelmia, mutta maksusuunnitelmia pelaajien kanssa on tehty.

Kun seura, jonka kotiotteluissa käy arviolta 200-300 katsojaa, ajautuu useiden kymmenientuhansien eurojen velkoihin, kuopasta tulee syvä.

– Eihän tuollaisen viisinumeroisen summan hoitaminen helppoa ole, Lantta myöntää.

Talousyhtälö on pienille seuroille armoton. Jos esimerkiksi Lappeenranta myy useimpiin kotiotteluihinsa 100-200 pääsylippua, jokainen ymmärtää, että käteen ei jää paljon. Ei varsinkaan, kun pelkästään erotuomarimaksut ovat noin 600 euroa per ottelu. Päälle tulee kenttämaksut sekä muut pakolliset ottelutapahtumakulut.

Tällaisen todellisuuden kanssa elää suurin osa häntäpään seuroista.

Pesäpallo kuvituskuva
Tomi Hänninen / Yle

Jos Pesä Ysit – vastoin kaikkia realistisia odotuksia – pystyisi jatkossa tekemään kymppitonnin voiton vuosittain, se maksaisi kahden edelliskauden aikana syntyneitä velkojaan silti vuosia. Ja jos ei tee, toimintaedellytykset ovat vähäiset.

– Eihän tämä mitään ruusuilla tanssimista ole. Aivan sairaan tiukkaa on ollut joka päivä viimeiset kymmenen vuotta, mutta sinnikkäästi on silti haluttu pelata. Onhan tässä jo pitkään mietitty, että onko tätä järkevää tehdä. Joku hulluus meidät on laittanut toimimaan, vaikka rahaa ei olisi. Järkevä ihminen olisi lopettanut jo ajat sitten, Lantta lataa.

– Onneksi nyt on saatu toimintaan mukaan uusia ihmisiä. Saadaan tähän vaikeaan tilanteeseen hieman uutta pääomaa ja samalla yritetään tehdä uusia suunnitelmia muutaman vuoden päähän. Meidän pitää jatkossa olla luottamuksen arvoisia ja esimerkiksi pelaajapalkkiot tulee hoitaa asiallisesti, Lantta jatkaa.

Eikä Lappeenranta ole ainoa.

Tukala taloustilanne uhkaa ensi kauden pelejä

Taloudellisesti reunalla ovat lisäksi ainakin Lappajärvi sekä Oulun Lipottaret. Lappajärvi ei ole kovin omavarainen eikä otteluissa käy paria sataa katsojaa enempää. Lappeenrannan, Lappajärven ja Oulun tapauksessa mikään ei liene varmaa, kun puhutaan kesän 2019 Superpesispaikoista. Vaikka seuroilla olisi halu pelata pääsarjaa, taloudelliset edellytykset ovat suuri kysymysmerkki.

– Tiukkaa on rahan kanssa ja haasteita riittää, mutta yritetään jotenkin vääntää eteenpäin. Ei meillä kummoisiin vahvistuksiin ole varaa. Sarjapaikan varmistaminen karsinnoista on tärkeä asia, mutta kyllähän tässä tuntuu vielä kaikki olevan aika auki, Lappajärven toiminnanjohtaja Reijo Kärnä myöntää.

Myös Oulussa taloustilanne on heikko, koska peleissä ei käy väkeä. Oulustakin myönnetään, ettei mikään ole varmaa kesään 2019 liittyen.

– Tavoitteet ovat Superpesiksessä, mutta realisti täytyy talouden kanssa olla. Ei me voida mitään mahdollisuutta sulkea pois ensi kautta ajatellen. Rahoituspohjaa pitäisi vahvistaa, jotta voisimme satsata joukkueeseen. Kovasti ollaan mietitty, miksi naispesis ei kiinnosta Oulun seudulla, Lipottarien puheenjohtaja Marko Kreus toteaa.

Kasvua pienemmät seurat voisivat hakea muun muassa markkinoinnista, mutta menestyviä urheiluseuroja ei rakennella omien töiden ohella. Vain harva seura pystyy palkkaamaan työvoimaa itselleen, eikä lajiliitto ole halukas auttamaan.

– Pyrimme auttamaan esimerkiksi digimarkkinoinnissa, mutta kyllä jokaisen seuran pitäisi päästä lähemmäksi maksimiaan. Paikallisen markkinoinnin vastuu on aina seuralla itsellään, ei me voida omalla pikkutiimillämme hoitaa 26 seuran markkinointia, Superpesiksen toimitusjohtaja Jussi Pyysalo sanoo.

Taloushuolet tuovat ongelmia myös kentälle. Esimerkiksi Lippo-juniorit tekee hyvää kasvatustyötä, mutta läpimurtonsa Oulussa tehneet tulevat nopealla aikataululla kaapatuiksi muualle. Esimerkiksi Ella Korpela (Jyväskylä) ja Emilia Linna (Pori) ovat jo tällä päivämäärällä arvo-ottelutason tähtiä toisaalla. Jyväskylä on tiettävästi havittelemassa nyt myös lahjakasta siepparia Siri Eskolaa.

Nähtäväksi jää, kuinka kauan Itä-Länsi-debyyttinsä kesäkuussa tehneet Eveliina Lämsä ja Elina Kärsämä Oulussa pysyvät.

Oulun Lipottaret pesäpallo
Tomi Hänninen / Yle

Samojen realiteettien kanssa taistelevat muun muassa Lappeenranta, Lappajärvi – isommat kuppaavat lahjakkaat pelaajat, eikä oma kassa tarjoa mahdollisuutta joukkueen vahvistamiseen. Lirissä ovat etenkin seurat, joilla ei ole laadukasta junioritoimintaa.

Tällainen oravanpyörä johtaa tasoerojen jatkuvaan kasvuun.

– Periaatteessa ottelutapahtuman pitäisi tuottaa niin, että siitä jäisi jotakin toiminnan kehittämiseen. Meille jäi kesän kotiotteluista käteen kaksisataa euroa. Jos tuotot ovat tätä luokkaa, on alettava katsella kuluja, Lipottarien Kreus pyörittelee.

– Tässä on ollut puhetta pelimääristä. Ei tämä touhu kovin terveellä pohjalla ole, jos pelaaminen ei elätä. Jos siis yhden kotipelin rahoilla teet yhden vieraspelireissun, sanoo Hyvinkäällä viuhkaa heiluttava Antti Yli-Saunamäki.

Jos rahaa ei ole ja omat ottelutapahtumat eivät vedä kansaa, vaihtoehtoja jää vähän. Vyö on vedettävä mahdollisimman kireälle, mutta sekin tuntuu esimerkiksi Lappeenrannan tapauksessa lähinnä tekohengitykseltä. Etenkin, kun Pesä Ysien pitäisi pyörittää rahoillaan paljon muutakin kuin huippupesistä – pelissä on myös juniori- ja harrastepesikset.

– Pelkkä ilmoittautuminen Superpesikseen tarkoittaa 120 000 euron paukkua. Halu on silti pelata. Meillä oli tällä kaudella alun perin 19 pelaajan rinki, ehkä ensi kaudella mennään 14-15 pelaajalla, se on kuitenkin viisi mailaa vähemmän ynnä muuta. Kyllä se pienentää kuluja, Lantta järkeilee.

Toisaalta mukana on myös joukkueita, jotka heittelevät rahaa huoletta keskitason pelaajiin, jotka eivät kuitenkaan tuo mukanaan sen kummempaa menestystä – etenkin Seinäjoella rahaa on palanut joukkueen laatuun nähden paljon. Vaikka Mailajussien reilun 70 000 euron joukkuekulut olivat naisten Superin kolmanneksi korkeimmat, pelillisesti se ei ole lähelläkään eliittiä.

Seinäjoella mukana on tiettävästi yksityistä rahaa, kolmensadan yleisökeskiarvolla ei nykyjoukkuetta pyöritetä.

Kirittäret hiertää pesisperhettä

Edellä mainittujen seurojen lisäksi runkosarjan voittaneella Jyväskylän Kirittärillä oli vielä keväällä 15 000 euroa velkaa verottajalle sekä 85 000 euroa Jyväskylän kaupungille.

– Verovelat alkaa olla maksettu ja kaupungin kanssa hoidetaan toista velkaa hyvässä yhteistyössä. Meillä on vanhoja rasitteita, mutta uusi hallitus on ottanut niihin hyvän otteen. Teimme ennätysmyynnit tälle kaudelle ja teemme myös positiivisen tuloksen tästä kaudesta, vastaa Kirittärien Petri Kaijansinkko.

Seuroja on närästänyt Kirittärien toimintatavat ja pesäpalloliiton suhtautuminen niihin. On kysytty, miten 100 000 euron velkataakkaa kantava seura voi hankkia Eeva Mäki-Maukolan kaltaisia huippupelaajia.

– Tiukemmin pitäisi puuttua tällaiseen. Jos puhutaan isossa kuvassa kustannusrakenteen tervehdyttämisestä, pitäisi olla yhtenevä ja selkeä linja. Velvoitteet pitäisi olla hoidettuna ennen kuin voi neuvotella ostopelaajista, linjaa erään naisjoukkueen toiminnanjohtaja.

– Ei liiton touhua nauramatta katsele, tai enemmänkin itkettää. Vaihdellaan systeemejä kesken kauden ja sitten annetaan toisille armoa ja toisille ei. Kun sanon, että toiminta on täysin munatonta, niin se kattaa ihan kaiken. Aina on mahdollisuus parantaa juoksua, mutta jos henkilöitä ei vaihdeta, tuskin se juoksukaan paranee, pauhaa toinen seurajohtaja.

Pyysalo puolestaan sanoo, ettei verovelkoihin voida puuttua.

– Ei me voida siihen puuttua, miten joku suunnittelee tulevaa kautta. Sellainen kontrolli meillä on, että jos on meidän (liiton) suuntaan maksuja auki, siirtojärjestelmä ei hyväksy siirtoja. Tämä on estänyt sellaisia siirtoja, joihin joillakin ei olisi ollut varaa. Jos seuralla on velkaa verottajalle, emme voi puuttua siihen.

– Toisaalta siinä, että urheiluseuralla on velkaa, ei ole mitään kummallista. Jos tuo velka kasvaa hallitsemattomasti, voisimme laajentaa siirtojärjestelmäkäytäntöä tälle puolelle. Jos taas velkaa lyhennetään tai se on loppumassa, se ei ole minun näkökulmastani ongelma, Pyysalo linjaa.

Pyysalo vakuuttaa kuitenkin, että lisenssiehtoja tarkkaillaan.

– Seuraamme niitä ja epäkohtiin puututaan. Seurojen tulos tarkastetaan kauden kynnyksellä ja alamme seuraamaan myös välitilinpäätöksiä. Ja jos joku miettii, miksi Lippoa (miehissä) ei pudotettu, niin meidän mittareilla heidän numerot eivät olleet lähellekään pudotetun Jyväskylän numeroita.

Omavaraisuus ainoa ehto

Kun naisten Superpesiksen huomista mietitään, omavaraisuus nousee yhä suurempaan rooliin. Kärkijoukkueista esimerkiksi Jyväskylän ja Tampereen omavaraisuusaste on toistaiseksi melko heikko. Yliopistokaupungit sijanteineen, työpaikkoineen ja rahoineen ovat kuitenkin monelle huippupelaajalle houkute.

Toisin on vaikkapa Kempeleen, Rauman tai Hyvinkään tapauksissa. Jos sijaintia, hyviä koulutusmahdollisuuksia tai rahaa ei ole, vain kasvattamalla pelaajia itse voi menestyä pidemmällä jänteellä. Kaikki edellä mainitut keskipalkin seurat ovatkin selkeästi keskittymässä oman pelaajatuotannon varmistamiseen.

Esimerkiksi Superpesikseen syksyllä 2017 noussut Hyvinkää oli rakentanut Superpesispolkua omille junioreilleen seitsemän vuoden ajan. Avauskausi pääsarjassa oli nuorekkaalle Tahkolle paitsi urheilullisesti myös taloudellisesti hyvä. Eikä Hyvinkäällä olla leipäpappien perässä jatkossakaan.

– Siitä joukkueesta, joka lähti seitsemän vuotta sitten liikkeelle maakuntasarjasta, on edelleen mukana kahdeksan pelaajaa. Hyvinkääläisyys ja tämä yhteinen taival on iso juttu meille jatkossakin. Kannamme ylpeyttä siitä, mitä olemme tehneet. Myös taloudellisesti teemme plusmerkkisen tuloksen, Tahkon puheenjohtaja Kari Käyhkö iloitsee.

Hyvinkään Tahko naiset pesäpallo
Tomi Hänninen / Yle

Tahko on ytimessä, sillä vain omavaraisuus voi taata seuroille menestyksen pidemmällä jänteellä.

– Hirveä kritiikki tuli viime syksynä mediasta ja somesta, kun teimme linjauksen, että lähdemme luomaan seuralle uutta strategiaa. Haluamme ajaa sisään mahdollisimman paljon omia pelaajia. Vuosittain tarkoitus on tuoda b-tytöistä 1-2 pelaajaa Superpesikseen, sanoo Rauman varapuheenjohtaja Marko Lomppi.

– Meillä on aika hyvä juniorituotanto, saadaan sieltä nostettua porukkaa. Omavaraisuus on ainoa tie pitkässä juoksussa. Me ei olla lähdetty ostolinjalle juurikaan ja se pitää kustannuksetkin hallinnassa, Kempeleen Ahti Tahkola toteaa.

Se, kuinka monta joukkuetta ensi kauden kisaan starttaa, on vielä elokuussa vahvasti auki. Etenkin pahasti velkaantuneen Lappeenrannan tilanne on vaikea. Sarjajärjestelmä on kuitenkin isketty kahdentoista joukkueen osalta lukkoon jo aiemmin. Jos luopumisia tulee, ykköspesiksestä ei Pyysalon mukaan tällä hetkellä löydy paikkaajaa.

– Ikävä kyllä tässä on kahdentoista joukkueen suhteen vielä paljon kysymysmerkkejä. Ollaan oikeasti aika vaikeassa tilanteessa, eikä se ole aina vain euroista kiinni. Tuntuu, että seurojen pyörittäminen on usein aika kapeilla harteilla. Kun joku väsyy tai vaihtaa kaupunkia, se aiheuttaa suuria ongelmia. Huolissaan pitää olla, Pyysalo myöntää.

Parinkymmenen vuoden ajan pesiksessä mukana olleella Kaijansinkolla olisi tilanteeseen ratkaisu.

– On haihattelua pyörittää kahdentoista joukkueen sarjaa. Kymmenen joukkueen Superpesis nostaisi sekä Superin että ykkösen tasoa. Samalla ykkösessä nuoret pääsisivät pelaamaan voittavaa hyvää pesistä ja olisivat sitä kautta aikanaan valmiimpia Superpesikseen.

Pyytämistä ja toivomista

Upeaa urheiluviihdettä tarjoava naisten Superpesis toimii kaikesta huolimatta hienosti, kun huomioon otetaan, miten kovaa monen seuran arki on. Kun seurojen resurssit ovat olemattoman pieniä, mukana olevien selkänahoista revitään huomattavasti enemmän kuin isomman rahan ammattilaisliigoissa.

Siksi pelaajien urheilullisuutta ja ammattimaisuutta sekä valmennuksen tasoa on vaikeuksienkin keskellä arvostettava korkealle.

– Kun miettii sitä työmäärää, minkä pelaajat, valmennus ja pelinjohto tämän kaiken eteen tekevät, niin onhan se hurjaa. Joku hulluushan tässä on, mikä ihmisiä ajaa. Armoton intohimo lajia kohtaan, koska ei täältä kukaan elantoa itselleen tee, Tahkon Kari Käyhkö naurahtaa

Kempeleen Ahti Tahkola muistaa myös talkoolaisia.

– On muistettava, että jos meillä ei olisi tässä toiminnassa vapaaehtoisia, valot voisi sammuttaa joka puolelta. Kun rahaa ei ole, homma on pyytämistä ja toivomista. Ei voi muuta kuin esittää talkooporukalle äärimmäisen ison kiitoksen.

Lue myös:

Suomen suurimman pesisseuran pomo haluaa talvisarjan ja patistaa satsaamaan naispesikseen – ”Bisnesajattelu puuttuu”

Kommentti: Liian moni seura voi pahoin – naisten Superpesiksessä on liikaa joukkueita

Kaksi naisten Superpesiksen kestomenestyjää iskevät yhteen herkullisessa välieräväännössä: ”Tasatilanteesta lähdetään”

Naisten välierät vauhtiin – Lepistössä lepää Lapuan toivo: "Paljon on katsottu hänen lyöntejään"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat