TPS voittokantaan, Suikkasen Bolzano löi toistamiseen HIFK:n – "Hyvältä tuntuu, ei sitä käy kieltäminen"

HIFK hävisi voittolaukauskilpailun jälkeen kotonaan Kai Suikkasen valmentamalle HC Bolzanolle 1-2. TPS otti kotijäällä sen sijaan kauden avausvoittonsa jääkiekon CHL:ssa päihittäen Münchenin 5-3.

urheilu
HC Bolzanon valmentaja Kai Suikkanen
HC Bolzanon valmentaja Kai SuikkanenAOP

TPS lähti otteluun Müncheniä vastaan kaksi tappiota niskassaan. Vieraiden parhaisiin pistemiehiin kuulunut Trevor Parkes teki Münchenin molemmat maalit vieden saksalaiset ensin avauserässä 1-0- ja toisessa erässä 2-1 -johtoon. TPS:n 1-1 -tasoituksesta vastasi Lauri Pajuniemi ja 2-2 -osuma oli Kaapo Kakon käsialaa.

Päätöserässä TPS meni ensi kertaa johtoon Zach Budishin maalilla Ilari Filppulan hienosta tarjoilusta. München tuli vielä kerran tasoihin, mutta Oula Palve iski ottelun voittomaalin ajassa 58.41.

– Ekassa erässä kaveri oli hyvä, ja emme saaneet itse paikkoja. Toisessa pääsimme peliin, ja kolmas oli meidän. Vastustaja oli raskastekoisempi ja väsyi hieman lopussa. Pysyimme kiekossa ja saimme sitä kautta paikkoja, sanoi Palve.

Voittomaali oli Palvelle makea. TPS:n viidennen maalin teki tyhjiin Markus Nurmi.

– Tuntui hyvältä. Kaksi tappiota alla ja kyllähän ne joukkueen mieltä söivät. Meillä on ollut hyvä meininki joukkueessa ja sitten aloitettiin noin. Itselle tuli pari onnistumista päätöserään, ja kaikki otetaan vastaan, Palve sanoi.

HIFK ei saanut flow’ta päälle

HIFK sai heti Bolzano-ottelun alkuun 2+2 minuutin ylivoiman Angelo Micelin ryntäysjäähyn takia. Sähäkästä ylivoimasta huolimatta kaivattua avausosumaa ei syntynyt. IFK:n hallitsema avauserä oli maaliton.

IFK avasi maalihanat toisessa erässä ajassa 21.25 ylivoimalla Teemu Erosen rannelaukauksella. IFK:lle tarjoutui mahdollisuus lisäosumiinkin ylivoimilla toisessa erässä, mutta Leland Irving ei ollut ohitettavissa.

Bolzanon Ivan Deluca tasoitti niinikään ylivoimalla vielä toisessa erässä. IFK-vahti Atte Engren torjui Alexander Petanin siniviivalaukauksen eteensä, ja Ivan Deluca siivosi kiekon siitä maaliin.

Päätöserä ja jatkoaika olivat maalittomia, ja ratkaisu nähtiin voittolaukauskisan 12. parissa, jossa Massimo Carozza osui.

– Peli ei ollut tarpeeksi hyvää. Meillä oli paljon ylivoimaa, ja teimme vain yhden maalin. Sitten kaverikin teki yhden. Ehkä teimme maalivahdistakin hyvän. Pitää mennä maalille kovempaa, ja vaikka saada sitä kautta joku räkä- tai pomppumaali. Peli on välillä puskemista, kun viittä vastaankin lähdetään hyökkäämään. Pelissä ei ole flow’ta, manasi IFK-hyökkääjä Tommi Santala.

– Hyvältä tuntuu, ei sitä käy kieltäminen. Kolme peliä pelattu ja laitoimme Skellefteåtakin turpiin, niin ei voi valittaa, kiitteli Bolzanon päävalmentaja Kai Suikkanen joukkueensa kaadettua IFK:n nyt toistamiseen CHL-kaukaloissa.

Lähteet: CHL-tiedote

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat