Suora

  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Judo sairastutti, mutta myös paransi Katri Kakon – olympialaisiin tähyävä huippuottelija ei suostunut antamaan masennukselle periksi: “Minä en mene rikki”

Masennus piti huippujudoka Katri Kakon sivussa kilpatatamilta vuoden verran. Kakko ei halua pitää masennusta tabuna, vaan toivoo ihmisten suhtautuvan siihen samalla tavalla kuin fyysiseen kiputilaan.

judo
Katri Kakko on palannut takaisin judon kilpakentille ja tähtää olympiakisoihin.
Katri Kakko on palannut takaisin judon kilpakentille ja tähtää olympiakisoihin.Anu Karttunen / Yle

Syyskuisena perjantaiaamuna Helsingin kadut ovat täynnä omiin ajatuksiinsa uppoutuneita ihmisiä, jotka kiiruhtavat töihinsä tai muihin askareihinsa. Vallilassa sijaitsevan Meido-kanin budosalin suurten ikkunoiden takaa katsottuna kiire unohtuu nopeasti ja muu maailma katoaa, sillä salissa olevat judokat keskittyvät vain tuleviin harjoituksiinsa.

Koska näissä harjoituksissa haetaan vain hyvää fiilistä, ei salissa noudateta hiljaisuutta, vaan taustalla pauhaa musiikki. Rocky IV -elokuvasta tutun Survivorin Burning Heartin tahdissa aloittaa Suomen lupaavimpiin judokoihin kuuluva Katri Kakkokin lämmittelyn.

Kun tämä on tehty, Kakko hakee hyvää fiilistä suosikkiliikkeistään. 17-vuotias Frida Laxén saa toimia harjoitusparina ja tatami tömisee, kun Kakko harjoittelee James Bond -elokuvistakin tuttua tomoe-nage-kaariheittoa.

Hymy kareilee useaan otteeseen Kakon huulilla, ja ulkopuolisenkin on helppo nähdä, että hän selvästi nauttii tilanteesta. Toista oli kaksi vuotta sitten, jolloin juuri Helsinkiin muuttanut Kakko halusi panostaa judoon toden teolla.

Judosta, sen harjoittelemisesta ja kilpailemisesta tuli 24-vuotiaalle ottelijalle liian suuri taakka ja otti oman aikansa, ennen kuin Kakko herkkänä ihmisenä pystyi käsittelemään vaikeutensa ja löytämään tiensä takaisin huipulle.

Katri Kakko ja Frida Laxen
Anu Karttunen / Yle

Isänsä perustaman judoseuran avulla Kakko löysi lajinsa jo varhain. Viisivuotiaana hän haki kaksoissiskonsa Lauran kanssa sidontoja, ennen kuin tiesi edes niiden nimiäkään. Lapselle judo oli mukavan äänekästä mäiskintää, tekniikat eivät jääneet mieleen samalla tavalla kuin harjoituksissa tehdyt kuperkeikat ja se kaikista hauskin harjoite: otteleminen. Kunhan sai heittää toista, Kakko oli tyytyväinen.

Judosta tuli Kakolle “vakavaa” jo yläasteikäisenä, kun hän pääsi edustamaan Suomea Tampereelle Euroopan nuorten olympiapäiville ja eteni mitaliotteluihin asti. Se oli niin iso askel hänen urallaan, että hän päätti ottaa seuraavankin.

Kakko muutti jo 16-vuotiaana Sodankylästä Lahden Nastolassa sijaitsevaan Pajulahden urheiluopistoon opiskelemaan liikuntaneuvojaksi. Samalla hän pystyi keskittymään judoon paremmin, koska hän harjoitteli aamuin ja illoin silloisen olympiaryhmän kanssa.

Huippujudokoiden sparrissa Kakko kehittyi nopeasti, mutta kun harjoituskaverit lopettivat omat aktiiviuransa, joutui Kakko toissasyksynä hakemaan kunnon harjoitusvastustajia Helsingistä.

Siinä vaiheessa olin niin väsynyt, että se päätös oli tavallaan helppo tehdä.

Kakko ei kuitenkaan aluksi löytänyt omaa paikkaansa, eikä Lahdesta tuttua tiivistä treeniporukkaa muodostunut pääkaupungin pirstoutuneisuudessa. Tämän lisäksi hän sairastui pitkään jatkuneeseen influenssaan ja hänen polvensakin alkoi oireilla. Polvi päätettiin lopulta tähystää, mutta operaatio osoittautui täysin turhaksi.

Kakko alkoi turhautua, kun ei sairastumisten takia päässyt kunnolla harjoittelemaan. Samaan aikaan hänen piti kuitenkin osoittaa olevansa maajoukkuepaikan arvoinen urheilija, jotta hänellä olisi mahdollisuuksia saada Olympiakomitean urheilija-apurahaa.

Niinpä Kakko paahtoi menemään tatamilla ja kantoi niskassaan urheilullisten paineiden lisäksi taloudellisia paineet.

Uupumus tuli kuitenkin jokapäiväiseksi vieraaksi ja lopulta Kakko väsyi ja masentui niin pahasti, että hänen oli pakko jättää kausi 2017 kesken jo kevätkaudella. Se tiesi myös sitä, että syksyn MM-kisat jäivät väliin, ja hän putosi Olympiakomitean apurahojen saajien listalta.

– Siinä vaiheessa olin niin väsynyt, että se päätös oli tavallaan helppo tehdä, vaikka olenkin kilpailuorientoitunut urheilija. Minulla ei ollut voimavaroja, Kakko myöntää nyt vajaa kaksi vuotta myöhemmin, ja hymyn kare katoaa hänen kasvoiltaan.

Katri Kakko
Anu Karttunen / Yle

Masennus on Suomessa yleinen sairaus, mutta ei siitä vieläkään haluta puhua samalla tavalla kuin muista sairauksista tai vammoista. Varsinkaan urheilussa. Ylikuormitustilassa hoidetaan usein vain fyysistä puolta ja unohdetaan henkinen puoli. Kakko ei halua pitää masennusta tabuna.

– Jos minulla on jalka kipeä, niin kaikki on “fine”. Minusta masennukseenkin pitäisi suhtautua samalla tavalla: jotain on kipeänä ja se hoidetaan kuntoon.

Ei vaikeista ajoista puhuminen ole helppoa Kakollekaan. Näiden hetkien muisteleminen herkistää hänet helposti kyyneleisiin, mutta hän ei halua piilotella masennustaan. Hänen sairastumiseensa on suhtauduttu Kakon mielestä hyvin, vaikka hän on huomannut joidenkin muuttuneen tämän jälkeen varovaiseksi puheissaan.

– Sitä minä en ole toivonut. Minä olen kuitenkin se Katri, jolle voi heittää niitä samoja asioita kuin ennenkin. Minä en mene rikki, hän vakuuttaa.

Minä olen kuitenkin se Katri, jolle voi heittää niitä samoja asioita kuin ennenkin.

Kakko oli huomannut uupumuksensa tiukan syksyn ja talven jälkeen vasta keväällä, ja tarvittiin ulkopuolinen henkilö kertomaan hänelle, että kyse on jostain vakavammasta.

Kakko oli jo pitkään käyttänyt Olympiakomitean Urheiluakatemian psyykkistä valmennusta hyväkseen, ja vasta Akatemian valmentajan kysymys masennuksesta sai Kakon pysähtymään.

Vaikeimmat hetket niin masennuksen alkuaikoina kuin toipumisjakson aikana ovat olleet Kakolle niitä, kun hän ei päässyt harjoittelemaan.

– Ja sitten siinä elämässä ei ollut mitään muuta, Kakko sanoo ja pyyhkii silmäkulmastaan kyyneliä.

– Onneksi kävin sinä kesänä töissä, niin sain rytmin kuntoon, enkä ollut vain kotona. Se oli tosi tärkeää. Jos joutui olemaan yksin, niin se oli ehkä kaikista vaikeinta – vaikka tavallaan halusikin olla yksin.

Katri Kakko
Anu Karttunen / Yle

Omien kipualueiden kohtaaminen on harvoin helppoa. Kun yhdestä asiasta tulee liian tärkeä eikä maailmaan mahdu mitään muuta, täytyy elämään hakea muutakin sisältöä.

Kakko tietää olevansa luonnonlapsi, joka on usein hajamielinen, kiltti, herkkä ja tunteellinen. Ne eivät ole huonoja ominaisuuksia, kunhan eivät mene liiallisuuksiin. Kakosta ei tatamilla tule julmaa tappelijaa, mutta tietää hän kamppailu-urheilun vaatimukset. Otteluissa ei anteeksi pyydellä.

Kakon paraneminen alkoi sen jälkeen, kun hän tiedosti ongelmansa ja alkoi työstää niitä. Yhtenä tehtävänä ajatuksiensa muuttamiseen hän kirjoitti jopa itsekkyyspäiväkirjaa, jotta osaisi asettaa itsensä välillä tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi.

Judo oli hänen masennuksensa ja uupumuksensa alkuun paneva voima, ja useasti hän miettikin miten helpommalla hän pääsisi ilman sitä. Toisaalta judo näytteli myös tärkeää roolia hänen paranemisessaan.

Kakko oli töissä Judoliitossa sinä kesänä, kun hän piti taukoa kilpailemisesta. Tuolloin liiton vastaavana toiminnanjohtajana toimi hänen entinen treenikaverinsa Tea Laakkonen. Kun Kakko alkoi pohtia paluuta kilpatatamille, tuli Laakkosesta ja hänen miehestään Terosta Kakon valmentajia.

Kaikki tekevät parhaiten sen osa-alueen, minkä osaavat. He ovat ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita.

Kaksikko ei ole auttanut Kakkoa ainoastaan fyysisessä harjoittelussa ja judotekniikoissa, vaan heidän tukensa on ollut nostamassa Kakkoa takaisin jaloille. Etenkin siinä vaiheessa, kun Kakko aloitti harjoittelemisen uudelleen, hän tarvitsi paljon apua.

Kakko oli aina pitänyt siitä, että hänellä oli tiivis suhde valmentajansa kanssa, mutta tauon jälkeen tilanne korostui entisestään.

– Olin aikaisemmin treenannut niin paljon yksin, etten alkuun suostunut treenaamaan yksin. Valmentajani ajoi ennen töitään aamulla luokseni, jotta pystyin lähtemään kävelylenkille.

Tätä nykyä Laakkoset hoitavat kaiken Kakon judoon liittyvät asiat viikkoharjoituksista budjetteihin. Tiimiä täydentävät myös fysiikkavalmentaja Vesa Jaakkola, Akatemian puolelta tuleva ravintoterapeutti ja psyykkinen valmentaja sekä judon olympiavalmentaja Markus Pekkola.

– Kaikki tekevät parhaiten sen osa-alueen, minkä osaavat. He ovat ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita, Kakko sanoo kiitollisena.

Katri Kakko
Anu Karttunen / Yle

Kilpailemiseen Kakon ei tarvinnut hakea kipinää, sillä se tuli palasi vahvasti heti harjoittelun aloittamisen myötä. Viime helmikuussa hän palasikin takaisin kilpatatamille, vuoden tauon jälkeen.

Belgiassa järjestetyissä massakilpailuissa Kakko osallistui 52 kilon sarjan asemesta 57 kilon sarjaan, mutta oli kilpailussa heti elementissään. Jännitys katosi kilpailupäivän rutiineihin ja Kakko kontrolloi itseään hyvin matolla. Tuloksena oli kaksi voittoa viidestä ottelusta.

– Sen jälkeen oli vain sellainen olo, että lisää, lisää, lisää! Se tuntui niin mahtavalta! Se oli juuri sitä, mitä olin kaivannut, Kakko kertoo, ja ilo suorastaan säihkyy hänen silmistään.

– Minun vahvuuteni kilpailijana on juuri se kisapäivä ja keskittyminen. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta, että olisin hävinnyt sen takia, että minun pääni ei kestä. Olen henkisesti vahva – tatamilla, hän nauraa.

On tärkeää, että tietää omat voimavarat ja sen, mihin on virtaa.

Päämäärätietoinen Kakko asetti itselleen heti alusta asti paluulleen kovat tavoitteet. Vaikka ensimmäisissä harjoituksissa kunto ja vauhti olivat kadoksissa, taito oli tallella. Tavoitteet ovatkin auttaneet häntä eteenpäin, eikä hän ole suostunut luopumaan judosta ja antamaan periksi masennukselle.

Pohjakosketuksen jälkeen Kakko oppi, ettei hän aseta itselleen liian isoja paineita tai tee itselleen liian tiukkaa minuuttiaikataulua. Tarvittaessa hän osaa sanoa valmentajilleen tarvitsevansa hengähdysaikaa.

– On tärkeää, että tietää omat voimavarat ja sen, mihin on virtaa.

Katri Kakko
Anu Karttunen / Yle

Seuraavan vajaan kahden vuoden aikana Kakko tarvitseekin hyvää suunnittelua ja organisointia, sillä alkukesästä alkaneet judon olympiakarsinnat vaativat häneltä paljon niin urheilullisesti kuin taloudellisesti.

Kakko on tällä hetkellä Suomen judokoista parhaiten sijoittunut olympiarankingissa, mutta Tokion kisoihin päästäkseen hänen pitäisi olla rankingissa vuoden 2020 toukokuussa 18 parhaan joukossa.

Tämä tarkoittaa jatkuvaa kilpailuissa kiertämistä, pisteiden laskemista sekä tarkkaa budjetointia, sillä kisoja on sijoitettu ympäri maailmaa.

– Mistään yksittäisestä onnistumisesta ei olympiapaikkaa tule eli pitää olla jatkuvasti kisoissa. Isommista kisoista saa enemmän pisteitä, joten niihin on pakko panostaa.

Suomessa on tosi vähän urheilijoita, jotka pystyvät tekemään sitä ammattimaisesti.

Syyskuun MM-kilpailuihinkin Kakko osallistui ennen kaikkea rankingpisteiden takia, sillä yhdestäkin voitosta irtosi peräti 200 pistettä. Pienemmistä olympiakarsintakisoista ei saa niin paljon pisteitä edes mitaliotteluista. Ja juuri tuon yhden tärkeän voiton Kakko ottikin Bakusta, mutta hänen taipaleensa katkesi moninkertaisen MM-mitalistin Erika Mirandan käsittelyssä. Brassi nappasi näistäkin kisoista pronssia.

– Tuo karsinta vie niin paljon rahaa, aikaa ja harjoitteluun keskittymisestä. Erityisesti ensimmäinen vuosi pitää olla pääsääntöisesti vain kisoihin valmistavaa ja ylläpitävää treeniä. Minusta olisi parempi, että yksittäisistä kisoista, esimerkiksi EM-kisoista tai MM-kisoista, voisi saada olympiapaikan.

Kakko on moneen olympiapaikan hakijaan nähden heikommassa asemassa, sillä monessa muussa maassa huippujudokat ovat ammattilaisia. Kakko panostaa lajiinsa niin maksimaalisesti kuin pystyy ja omat yhteistyökumppanit, Pajulahden urheilijatiimi, Lahden Judoseura ja liitto tukevat taloudellisesti, mutta tästä huolimatta hän joutuu tekemään töitä puolipäiväisesti saadakseen laskunsa maksettua.

– Suomessa on tosi vähän urheilijoita, jotka pystyvät tekemään sitä ammattimaisesti. Monessa lajissa huomaa sen, että asetelma on amatöörit vastaan ammattilaiset, mistä suomalaiset useasti lähtevät sinne pelikentille.

Katri Kakko
Anu Karttunen / Yle

Kakko tietää, että hänen taloustilanteensa vaikuttaa myös hänen urheilemiseensa. Hän ei esimerkiksi voi kiertää kaikkia niitä kilpailuja, jotka olisivat olympiarankingin kannalta hänelle tärkeitä.

Kakko joutuukin miettimään karsintaa puolen vuoden jaksoissa ja tarkistamaan, miten paljon hänellä on pisteitä, miten paljon hänellä on aikaa, mitkä hänen mahdollisuutensa on ja mikä hänen budjettinsa on.

– Kun itse teippaa tatamin laidalla varpaita ja rikkinäisiä jäseniä, ja samaan aikaan vieressä levitetään pyyhe ranskalaiselle, jonka fyssari tulee teippaamaan hänet ja hänellä on siinä vieressä urheilupsykologi käytössä, niin kyllä siinä miettii, että tässä mennään eri liigoissa, Kakko myöntää.

Tällaisen ammattilaisen voittaminen lämmittää aina Kakon mieltä, mutta samalla se herättää hänessä kysymyksen: miten hyvä itse olisi, jos olisi tuossa järjestelmässä mukana?

– Suomessa moni pystyy vielä ponnistamaan juniorivaiheessa arvokisamitaleille, mutta aikuisissa sitä ei enää tapahdu. Jos Suomessa joku ponnistaa huipulle, niin pääasiallisesti sen urheilijan omaa hulluutta ja tarmoa. Ei se järjestelmä tuota sitä, niin kuin monissa muissa maissa.

Tämä lajirakkaus on niin vahva, että nautin jo itse matkasta niin paljon.

Tästä huolimatta Kakko uskoo, että ilman loukkaantumisia, hyvällä budjetilla ja keskittymisellä Tokion olympialaiset ovat hänelle realistinen tavoite. Hän tietää oman tasonsa ja mahdollisuutensa. Jokainen otteluvoitto arvokisoissa, Grand Slam- tai Grand Prix -kisoissa vie lähemmäksi sitä unelmaa, jonka hän ilmoitti isälleen jo pienenä tyttönä: “Minä menen olympialaisiin!”

Kakko ei pysty antamaan periksi taloudellisten tai muidenkaan vaikeuksia takia.

– Olen varmaan vähän hullukin sen suhteen, hän naurahtaa.

– Tämä lajirakkaus on niin vahva, että nautin jo itse matkasta niin paljon. Ja ottelemisesta. En ole valmis luopumaan siitä tunteesta.

Lue myös:

Sisko ja veli maailmanmestareiksi tunnin sisällä ja samalla judotekniikalla – Katri Kakko taipui MM-pronssinaiselle

Poikkeuksellinen judoteini teki huikeaa historiaa! – Odotettu maailmanmestaruus tatamilla näytöstyyliin

Tokion olympialaisiin on kaksi vuotta aikaa, mutta kisapaikoista käydään jo raastavaa taistelua

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat