Suora

  • Uimahyppyjen MM, sekaparien 3 m:n synkrohyppyjen loppukilpailu

Maajoukkueen menestys nollissa, ilmapiiri huolestuttaa urheilijoita, lajipiireissä on jopa vihamielistä suhtatumista liittoon – SUL:n uutta valmennusjohtajaa odottaa epäkiitollinen tehtävä

Uuden valmennusjohtajan tärkein tehtävä on koota Suomen yleisurheilupiirit yhteen, sanoo Yle Urheilun asiantuntija Jarkko Finni.

yleisurheilu
Yleisurheilufaneja
Suomalaiset yleisurheilufanit janoavat parempaa menestystä. Kuva tämän vuoden Ruotsi-ottelusta.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Suomen Urheiluliitto (SUL) etsii uutta valmennusjohtajaa. Kuusi viime vuotta tehtävässä toimineen Jorma Kemppaisen siirtymisestä sivuun kerrottiin perjantaina. Hänen korvaajansa avoin haku käynnistyy ensi viikolla.

Uusi valmennusjohtaja joutuu kovaan paikkaan. Arvokisamenestyksellä mitattuna suomalainen yleisurheilu on historiansa pahimmassa aallonpohjassa. Suomi jäi Berliinin EM-kisoissa kolmatta kertaa peräkkäin ilman arvokisamitaleita.

Tämän lisäksi Suomen Urheiluliitto on talousongelmissa ja osa Suomen kärkiurheilijoista ilmaisi viime kesänä tyytymättömyytensä liiton toimintaan.

Suomalainen yleisurheilu kaipaa tällä hetkellä yhteenkokoavaa voimaa.

– Ennen kaikkea hänen pitäisi koota suomalaisen yleisurheilun keskeisiä vaikuttajia paremmin yhteen ja parantaa vuorovaikutusta, sanoo Yle Urheilun asiantuntija Jarkko Finni.

– Tarvitaan parempaa kommunikaatiota, parempaa tiedottamista ja voimakkaampaa vientiä tavoitteiden suuntaan, Finni tiivistää.

Finni työskentelee Jyväskylän Kenttäurheilijoiden valmennuspäällikkönä. Finni on ollut julkisuudessa yksi ehdokas SUL:n uudeksi valmennusjohtajaksi, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole päättänyt, hakeeko tehtävään.

Kemppaiseen kohdistui paljon kritiikkiä

Syrjään astuva Jorma Kemppainen sai kuuden vuoden aikana paljon kritiikkiä työskentelystään. Kritiikki voimistui tänä kesänä, kun Suomen suoritus Berliinin EM-kisoissa oli kaikkien aikojen huonoin.

Kemppaisen aikana Suomi saavutti yhteensä seitsemän arvokisamitalia.

Valmennusjohtaja Jorma Kemppainen
Jorma KemppainenAOP

Finnin mukaan Kemppaisen työtä arvioidessa ei pidä tuijottaa pelkästään arvokisamitaleita.

– Menestys kansainvälisissä arvokisoissa pohjustetaan pitkällä aikavälillä. Urheilijat, joiden tänä päivänä pitäisi menestyä, on rakennettu kymmenen edellisvuoden aikana. Jorma on ollut valmennusjohtajana osan siitä ajasta.

Kemppainen joutui tekemään työtään haastavissa oloissa. Suomen Urheiluliiton talousvaikeudet vaikuttivat toimintaedellytyksiin.

Finnin mukaan Kemppaisen kohdalla pitää katsoa laajempaa kuvaa. Kemppaisen tehtävänä oli kääntää suomalaisen yleisurheilun suuntaa ja keskittää toiminnan painopiste erityisesti kaupunkeihin.

– Aika pieniä ne tulokset ovat sillä suunnalla olleet. Olisin toivonut, että olisi otettu järeämpiä askeleita kohti sitä tavoitetta. Järjestelmäpuolella Kemppaisen työn tulokset eivät ole erityisen mairittelevia, Finni sanoo.

"On ollut ilmapiirin heikkoutta ja luottamuksen puutetta"

Tänä kesänä suomalaiset yleisurheilijat arvostelivat julkisesti Suomen Urheiluliiton johtoa. Kemppainen sai kuulla muun muassa maajoukkueen huonosta ilmapiiristä, josta kärkiurheilijat olivat huolestuneita.

– Tässä on ollut sellaista ilmapiirin heikkoutta ja luottamuksen puutetta, mikä on kuulunut urheilijoilta ja valmentajilta. Se on varmasti yksi syy tähän, että valmennusjohtaja vaihtuu, Finni sanoo.

Kristiina Mäkelä
Kristiina Mäkelä on toiminut suomalaisurheilijoiden äänitorvena.AOP

Kaikki alkoi toukokuussa kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän blogikirjoituksesta (siirryt toiseen palveluun), jossa hän kritisoi voimakkaasti SUL:n johtoa, ei pelkästään Kemppaista. Mäkelä kirjoitti, etteivät nuoret urheilijat saa riittävästi tukea liitolta.

EM-kisojen jälkeen Mäkelä, kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen ja pika-aituri Annimari Korte ilmaisivat huolensa Suomen maajoukkueen ilmapiiriongelmista.

– Sisäinen kommunikaatio on ollut heikolla tolalla, koska aika herkästi on oltu julkisuudessa kritisoimassa toimintaa, Finni toteaa.

– Minusta tuntuu, että erityisesti Mäkelän blogikirjoitus avasi paljon patoja. Sen jälkeen urheilijat ovat tulleet rohkeammin esiin mielipiteiden ja vaatimusten kanssa. Ehkä se kertoo siitä, että pinnan alla on kuplinut myös aiemmin.

Suomalaisen yleisurheilun lajipiirit ovat jakautuneet jossain määrin eri leirihin. Tietyt lajitoimijat ovat erittäin pettyneitä SUL:n toimintaan viime vuosina.

– Tällä hetkellä tilanne on vähän sekava. Monella on ristiriitaiset fiilikset. Sellaista liittokaunaa tai jopa liittovihaa on ollut jonkin verran, Finni sanoo.

Onko SUL riittävän houkutteleva työpaikka?

Juuri näistä syistä uuden valmennusjohtajan täytyy kyetä kokoamaan suomalaiset yleisurheilupiirit yhteen. Kun resurssit ovat pienet, rekeä pitäisi vetää yhteen suuntaan.

Tämän vuoksi uuden valmennusjohtajan ei Finnin mielestä tarvitse olla valmennuksen erikoisasiantuntija, vaan osaamista pitää löytyä enemmän järjestelmäpuolelta.

– Urheilumaailma on sellainen kenttä, jossa on paljon tunnetta ja voimakastahtoisia ihmisiä. Heidän kanssaan pitää järjestää hyvä kommunikaatio ja tulla hyvin toimeen.

Suomalaisen yleisurheilun nykytilan ja Kemppaisen saaman kritiikin takia herää väkisin kysymys, kuinka kiinnostava työpaikka Suomen Urheiluliitto on. Finni uskoo, että tehtävään löytyy päteviä hakijoita.

– Turbulenssi on ollut aika voimakasta. On mielenkiintoista nähdä, miten työpaikkaan Urheiluliitossa tällä hetkellä suhtaudutaan.

– Toisaalta voi ajatella niinkin, että meillä on elementit parempaan yleisurheiluun olemassa. Suunnan pystynee kääntämään kohtuullisen nopeasti. Ainakin paremman ilmapiirin ja yhteistyön osalta.

Julkisuudessa Kemppaisen seuraajaksi on ehdotettu muun muassa aitajuoksuvalmentajaa Petra Stenmania. Finni ei vielä tässä vaiheessa halua spekuloida nimillä sen enempää.

Lue myös:

Jorma Kemppaisen tuleva työ SUL:ssa vielä hämärän peitossa – "Kun tekee paljon, niin sattuu virheitä"

SUL:n valmennusjohtaja vaihtuu – Jorma Kemppainen muihin tehtäviin liitossa, ei kommentoi muutosta

Suomalaiset yleisurheilijat kaipaavat muutosta maajoukkueen ilmapiiriin: "Olen todella huolissani"

Tero Pitkämäki otti kantaa kuumaan suomalaiseen yleisurheilukeskusteluun: "Pohjakosketus on luultavasti tehty – tulevaisuudessa menestystä tulee paremmin"

Yleisurheiluväki haluaa lahjakkuuksille riittävän taloudellisen ja henkisen tuen – ”Emme tiedä, onko urheilijan huippuhetki 20- vai 35-vuotiaana”

Liiton karmeasta virheestä kärsinyt Huntington: "Ei tämä tunnu edes todelliselta"

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ravisteli yleisurheilupiirejä ja sai rankkaa palautetta kokeneelta managerilta – nyt Mäkelä haluaa kertoa, mitä kirjoituksellaan tavoitteli

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat