Suora

  • Jääkiekkokierros
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Maailman himotuimmasta Ironman-tittelistä taistellaan petollisen jylhissä maisemissa – Suomen ykköstriathlonisti Kaisa Sali tietää, miten Havaijilla menestytään: "Tällä saarella keuliminen ei kannata"

Oikukkaat tuulet ja paahtava kuumuus pistävät kilpailijat äärimmilleen. Siksi Suomen triathlontähti on viimeistellyt kisavirettään Havaijin Big Islandilla jo kolmen viikon ajan.

triathlon
Kaisa Sali
Havaijin maisemat ovat jylhät. Oikukkaat tuulet ja paahtava kuumuus tekevät kilpailusta yhden maailman vaativimmista.Snou Creative

Maailman triathlonistien parhaimmisto on muutamaa viime hetken poisjääntiä lukuunottamatta saapunut Havaijin Big Islandille. Piskuisen Kailua-Konan kaupungin ympäristössä taistellaan Havaijin Ironman-tittelistä, jota myös triathlonin maailmanmestaruudeksi tituleerataan.

Kaisa Sali on ollut viimeistelemässä kisavirettään Havaijilla jo kolmen viikon ajan.

– Halusin tulla hyvissä ajoin tänne, jotta totun kuumuuteen ja oikutteleviin tuuliin. Se osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, sillä täällä on ollut selkeästi kuumempaa kuin aikaisempina vuosina, Sali kuvailee.

– Ensimmäisen viikon aikana tein joitakin rankkoja 3–5 tuntia kestäneitä harjoituspäiviä. Sitten hölläsin tahtia. Viimeinen viikko ennen itse kilpailua on painottunut herkistelyyn ja henkisen vireen nostamiseen, Sali taustoittaa.

Kaisa Sali
Snou Creative

Tarkka valmistautuminen on perusteltua, sillä klassikkokisaa ei todellakaan ole tarkoitettu jokaiselle. Kilpailun vaativa reitti on pysynyt vuodesta 1981 lähtien käytännössä samana. Maisemat ovat jylhät, mutta olosuhteet tekevät reitistä petollisen.

Urakka alkaa 3,8 km avovesiuinnilla Kailua-Konan lahdessa. Tämän jälkeen kilpailijat hyppäävät polkupyörän selkään ja polkevat helteessä sekä puuskaisessa sivutuulessa laavatasankojen poikki 180 kilometriä. Loppuosuutena juostaan vielä laavakenttiä ja Big Islandin rantamaisemia pitkin täysi maraton eli reilut 42 kilometriä.

Miesten reittiennätys 8.01.40 on Saksan Patrick Langen nimissä vuodelta 2017. Viime vuonna naisten kisan jo kolmannen kerran peräkkäin voittaneen Sveitsin Daniela Ryfin aika oli 8.50.47.

Salin reittiennätys on 9.04.40. Hän on sijoittunut kahtena edellisenä vuonna sijoittunut viidenneksi. Suomalaisen harjoituskausi on ollut ehjä, vaikka hän joutuikin viime talvena Italiassa harjoitellessaan polkemaan pyörää sisällä aiottua enemmän.

– Sisällä pyöräily toimi erittäin hyvin. Uintitekniikkaa olen kehittänyt niinsanottujen "älylättäreiden" avulla. Tämän kauden kilpailuissa en ole vielä pystynyt tekemään ihan nappisuoritusta, vaikka hyviä tuloksia joukkoon mahtuukin, kuten Suomen ennätys ja Zürichin kilpailun voitto, Sali kertoo.

Kaisa Sali

Sali on kokenut kilpailija Ironman kisassa, joten aloittelijan virheet valmistautumisprosessissa ovat karisseet pois.

– Aiempina vuosina minulla on ollut Havaijin kisan alla luontaista yli-innostumista. Tunteet ovat yhä siellä taustalla, mutta nyt olen yrittänyt hieman rauhoittaa niitä. Kokemus on opettanut, että tällä saarella keuliminen ei kannata. Nyt otan rauhallisemmin ja yritän säästää yli-innostukseni maratonin viimeiselle kympille.

Salin reittiennätys on parantunut jokaisessa kilpailussa. Viime vuoden kisassa Sali kohensi ennätystään yli yhdellätoista minuutilla. Ennusmerkit uuteen reittiennätykseen ja sen myötä palkintokorokesijoille yltämiseen ovat hyvät.

– Ehdoton tavoitteeni on tehdä parempi suoritus kuin mitä olen koskaan aiemmin tällä saarella tehnyt. Se on täysin realistinen tavoite, sillä olen mennyt jokaisessa lajissa eteenpäin. Jos olosuhteet ovat samat kuin aiemmin , niin ajasta tulee lähtemään sellaiset 15 minuuttia, Sali arvioi.

– Sijoituksellisesti teen toki kaikkeni yltääkseni palkintosijoille,mutta sijoitustavoitetta on hankala asettaa, sillä aivan varmasti tämän vuoden kilpailusta tulee kovempi kuin koskaan ennen. Muiden kisaa en pysty kontroloimaan, vaan voin tehdä vain sen oman parhaani.

Kaisa Salia haastatteli Jesse Väänänen.

Lue lisää:

Kaisa Sali voittoon Ironmanin täysmatkalla Sveitsissä

Suomen kovakuntoisin nainen haluaa testata, mihin pieni tyttö pystyy Havaijin Ironman-kisassa – "Ihan hirveällä riskillä me koko ajan eletään"

Suomalaisjulkkisten suosima kestävyyslaji nousi marginaalista muoti-ilmiöksi – triathlon oli jo henkitoreissaan, mutta nokkeluus, uudet mediat ja pieni tuuri käänsivät suunnan: “Perskules pojat, pidetään Savon teräsmieskisa”

Äärimmäisiä tekoja hien, tuskan ja unelmien eteen – Kohti Konaa näyttää Ironmaniin valmistautuvan suomalaisnaisen raastavan harjoitusohjelman

Suosittelemme

Tuoreimmat