Suora

  • Urheiluruutu

Henrik Dettmannin kolumni: Unohtakaa hammasta pureva Jukolan Jussi ja mustikkasoppa – uuden ajan urheilusankarille suomalaisuus ei ole kivireki vaan skeittilauta

Uusi sukupolvi on fiksumpi ja ennakkoluulottomampi kuin historian taakkaa kantaneet takavuosien urheilusankarit, kirjoittaa Henrik Dettmann.

koripallo
Henrik Dettmann kuvassa
Henrik Dettmann.Tomi Hänninen

Kuvitelkaa mielessänne suomalaisen urheilijan arkkityyppi. Helppo tehtävä, eikö olekin? Täkäläinen urheilusankaruus kiteytyy rempseisiin Pikku Myy -hahmoihin, Nuuskamuikkusen kaltaisiin oman tiensä kulkijoihin tai hammasta pureviin Jukolan Jusseihin, jotka tekevät täysin päinvastoin kuin auktoriteetti sanoo.

Esimerkiksi kelpaisi myös Juhani Peltosen sankariurheilija Elmo, jollei kotimaisten lehtimarkkinoiden kallein kalankääre olisi ehtinyt omia nimeä omaan käyttöönsä.

Suomalaisen urheilijan suurimmat voitot ovat aina olleet tahdon voittoja materiasta: moukarikultaa harjoiteltiin maitohinkkejä kantamalla, hiihtokultaan siivittivät silakat ja mustikkasoppa. Tähän mielentilaan liittyi aina jotain alentuvaa, jopa melankonista. Pihistään kiukusta isojen ja mahtavien maiden rinnalla, puhutaan vain jos puhutellaan ja silloinkin mieluiten parilla ärräpäällä höystettynä.

Kuten tiedämme, mikään ei ole pysyvää. Viimeistään 2000-luvun taitteessa resurssien, harjoittelun ja valmennuksen kehittämiseen keskittyneet kilpailijat ajoivat urheilijoistamme ohi. Vuosi vuodelta kuuluisa suomalainen sisu takasi kisakoneeseen yhä laihemmat mitalisaaliit. Ja kun maailma muuttuu, muuttuvat myös menestyksen tavoittelun menetelmät.

lauri Markkanen
Lauri Markkanen.EPA

Päättyneenä kesänä Susijengiin teki sisääntulon kaksi 2000-luvulla syntynyttä pelaajaa: HBA-Märskyssä viime vuodet harjoitelleet Wartti Basketin Mikael Jantunen ja Helsingin NMKY:n Ville Tahvanainen. Kun Jantunen pelasi itsensä ensimmäisissä otteluissaan vakiominuuteille rotaatiossamme, olimme valmennusjohdossa nähneet jo aiemmin, että niin voisi tapahtua.

Kun Jamar Wilson loukkaantui Riiassa Latviaa vastaan, emme olleet yllättyneet, kun Tahvanainen nousi toisessa miesten maaottelussaan 24 pisteellään pelin ratkaisijaksi. Vuosi sitten Lauri Markkanen päätti EM-kisaottelun Sloveniaa vastaan pallonmenetykseen, mutta olimme samalla tavalla varmoja, että jo seuraavassa pelissämme Puolaa vastaan hän voi olla kentän paras pelaaja (siirryt toiseen palveluun). Sekin on jo historiaa.

Tämän päivän parikymppinen ei muista Kekkosta eikä YYA:ta, ei jääkiekon Punakonetta eikä DDR:n doping-ohjelmaa. Globenin ihme vuodelta ’95 on hänelle tuttu lähinnä enon näyttämistä YouTube-videoista.

Henrik Dettmann

Mitä lähemmäksi nykypäivää on tultu, sen fiksummaksi, ennakkoluulottomammaksi ja itsevarmemmaksi suomalainen koripalloilija on tullut. Yhtään väheksymättä aiempien sukupolvien saavutuksia on urheilijaperheeseemme varttumassa uusi sukupolvi, joka ei ole opetellut Maamme-laulun toista säkeistöä taakkanaan ajatusta siitä, kuinka maamme on köyhä ja siksi jää.

Tämän päivän parikymppinen ei muista Kekkosta eikä YYA:ta, ei jääkiekon Punakonetta eikä DDR:n doping-ohjelmaa. Virénistä Münchenissa hän on lukenut vain historiankirjoissa ja Globenin ihme vuodelta ’95 on hänelle tuttu lähinnä enon näyttämistä YouTube-videoista.

Kansallinen yhtenäiskertomus ei vangitse 2020-luvun suomalaisurheilijaa, eikä suomalaisuus ole hänelle kivireki vaan skeittilauta. Hänen esikuvansa ei ole pikkukylän puulaakisankari vaan Mo Salah, Serena Williams, Steph Curry tai Neymar, jotka ovat joka hetki YouTube-linkin tai Instagram-tykkäyksen päässä.

Maailman pienentymisen ja digitaalisen vallankumouksen ansiosta vanhat reviirirajat eivät enää päde. Oman lapsuuteni Pohjois-Haagassa kaupunginosien rajat olivat todellisia ja pelottavia. Vain täysin itsetuhoinen vieraili iltapimeällä Maunulan raiteilla. Tämän päivän alakouluikäisillä on kavereita Taiwanista Turkkiin ja he ymmärtävät, että ihminen on kaikkialla sama.

Nuoremmat sukupolvemme ovat sylissä kasvaneita. Yhä useammalle on kerrottu kohdusta pitäen, kuinka tärkeitä ja arvokkaita he ovat. Käskyttäminen on vaihtunut argumentointiin ja juuri nuorimmat suomalaiset uskaltavat keskustella ja kyseenalaistaa, suhtautua sekä maailmaan että omiin mahdollisuuksiinsa optimistisemmin kuin me vanhan ajan pöydän alla kasvaneet.

Siksi nykynuori tekee vapaaehtoisesti ne asiat, joita vanhempi sukupolvi ei tahtonut uskoa edes pakolla. 2020-luvun nuori ymmärtää käskemättä, mitä rasvaa tihkuva makkara, puolen kilon karkkipussi tai treeninjälkeinen tuoppi hänen kehitykselleen tekee. Hän käsittää, että jos fyssarin venyttelyohjeita noudatetaan vähän sinnepäin, kärsijänä on vain hän itse.

Vanhan ajan tehtaanpatruunoita tai Management by Perkele -koulukunnan johtajia uusi sukupolvi katsoo alta kulmain, että mikäpä vesikauhuinen tyyppi tuo on. Kaikki kunnia Bobby Knightille ja Viktor Tihonoville, mutta tuskin heistä olisi aikansa metodeilla tekemään tuloksia enää tänä päivänä.

Viktor Tihonov (vas.) vuonna 1982.
Viktor Tihonov (vas.) vuonna 1982.B. Bennett / Getty Images.

Tämän päivän urheilevalle sukupolvelle on luonnollista, että puhutaan monia kieliä, tunnustetaan monia kulttuureita ja matkustetaan ympäri maailmaa mittaamassa omaa osaamisen tasoa.

Vaikka kuinka tulee ymmärtää ja kunnioittaa 1900-luvun Suomen urheilijoita ja heidän menestystarinaansa, teemme kaikille karhunpalveluksen sitoutumalla jääräpäisesti vanhaan tarinaan, jossa ihminen käsitetään vain suorittavaksi koneeksi, jonka arvo mitataan senteissä, sekunneissa ja kaulaan ripustetun jalomitalin määrässä. On aika antaa nuoren sukupolven kirjoittaa itse oma tarinansa.

Omalla urallani olen saanut kohdata moniakin tällaisia pysäyttäviä hetkiä. Aloittaessani Saksan päävalmentajana vuonna 1997 kokoonnuimme aina ennen peliä yhteiseen ”Saksa”-huutoon (suomeksi), kunnes parin vuoden jälkeen saksalais-afrikkalainen sentterini ihmetteli, emmekö voisi huutaa ”Deutschland”, kun kerran olemme saksalaisia.

Vanhan ajan tehtaanpatruunoita tai Management by Perkele -koulukunnan johtajia uusi sukupolvi katsoo alta kulmain, että mikäpä vesikauhuinen tyyppi tuo on.

Henrik Dettmann

Vielä suurempi muutos nähtiin Saksassa vuonna 2002, jolloin monikulttuurinen, lähinnä afrikkalais- ja jugoslaavitaustaisista pelaajista koostunut nuori koripallomaajoukkue pääsi juhlimaan MM-pronssia. Siihen asti Saksan koripalloliitto oli käyttänyt maajoukkueesta ”DBB-auswahl” (Saksan Koripalloliiton valikoima joukkue) -termiä, jotta nationalismi pysyisi vakan alla. Pelaajien toivomuksesta termi vaihtui ja nykyään Saksan liitossa uskalletaan jo ylpeydellä käyttää maajoukkueesta ”Nationalmannschaft”-termiä.

Kuvaava tällekin tarinalle on se, että vain viisi vuotta aiemmin Saksan vanhemman koripalloilijasukupolven keulakuva Henning Harnisch – valtavan karismaattinen älykköhahmo – oli palaverissamme kyynisyyden hetkenä kyseenalaistanut, voiko maajoukkue enää globalisoituvassa maailmassa merkitä mitään pelaajilleen. Jälkikäteen voi vain iloita, kuinka hienoa oli, ettei vanha Henning juntannut väkisin ajatuksiaan itseään nuorempien mieliin.

Lue myös:

Henrik Dettmannin kolumni: Maajoukkuepelit bisnesmogulien armoilla – tarvitaan rohkeampaa otetta niitä voimia vastaan, jotka yrittävät repiä järjestelmämme riekaleiksi

Henrik Dettmannin kolumni: Maajoukkuepelit bisnesmogulien armoilla – tarvitaan rohkeampaa otetta niitä voimia vastaan, jotka yrittävät repiä järjestelmämme riekaleiksi

Henrik Dettmannin kolumni: Näin vierestä, miten perinteinen saksalainen jalkapallo tuhoutui

Henrik Dettmannin kolumni: Huippupelaajaksi nouseminen vaatii intohimoa oppimiseen – näin Susijengin bändileiri kasvattaa "otsalohkon kärpäspaperia" ja itseluottamusta

Marianne Miettisen kolumni: Valmentaja saa potkut, urheilija loukkaantuu vakavasti – silloin tarvitaan tärkeää taitoa, joka yhdistää menestyjiä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat