Tennistähtien näytösottelu Saudi-Arabiassa herättää ihmetystä – Nadal ja Djokovic ovat pysyneet hiljaa

Rafael Nadalin ja Novak Djokovicin näytösottelu on tarkoitus pelata 22. joulukuuta.

tennis
Rafael Nadal (vas.) ja Novak Djokovic
Rafael Nadal (vas.) ja Novak DjokovicEPA

Tenniksen supertähtien Rafael Nadalin ja Novak Djokovicin joulukuuksi suunniteltu näytösottelu Saudi-Arabiassa on herättänyt laajaa ihmetystä ja kritiikkiä.

Saudi-Arabian ihmisoikeustilanne on huono. Viime viikkoina esillä on ollut sauditoimittaja Jamal Khashoggin katoaminen ja todennäköinen murha Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa. Nadalin ja Djokovicin ottelusta ilmoitettiin 7. lokakuuta. Edellisenä päivänä oli uutisoitu Khashoggin katoamisesta, joten ajoitus oli todella epäonnistunut.

Nadal ja Djokovic ovat hyvämaineisia urheilijoita, jotka harrastavat muun muassa hyväntekeväisyystoimintaa. Siksi on ihmetelty heidän lähtemistään Saudi-Arabiaan pelaamaan. Näytösottelu on tarkoitus pelata 22. joulukuuta, eli vähän ennen kauden 2019 alkua.

Esimerkiksi brittilehti Guardianin (siirryt toiseen palveluun) mukaan Nadal ja Djokovic ovat vaarassa menettää hyvän maineensa, jos he pelaavat Jeddassa. Saudi-Arabia on aloittanut vahvan panostuksen kansainvälisiin urheilutapahtumiin. Esimerkiksi moottoriurheilun, nyrkkeilyn ja jalkapallon tapahtumia on järjestetty. Nadal ja Djokovic on nyt myös valjastettu Saudi-Arabian markkinointiin.

Djokovic twiittasi jo 8. lokakuuta, kuinka hän "odottaa innolla pelaavansa ja vierailevansa tässä kauniissa maassa".

Viime aikoina Djokovic ja Nadal ovat olleet hiljaa asiasta. Guardianin mukaan he eivät voi pysyä hiljaa enää kauan.

Lue myös:

Huippuvireinen Novak Djokovic valloitti Shanghain Masters-turnauksen neljännen kerran

US Openin valloittanut Novak Djokovic nousi Pete Samprasin rinnalle

Nadal jättää Aasian turnaukset väliin – Djokovicin mahdollisuudet ykköseksi paranevat

Suosittelemme

Tuoreimmat