Suora

  • Mimosa Jallow - EM-pronssin jälkeen tähtäin kohti jalompaa mitalia

Uintimaajoukkueen ykköstähdet erilaisista lähtökohdista MM-kisoihin – Jallow paineitta Kiinaan, Liukkosta vaivaa selkä

Lyhyen radan MM-uinnit käydään joulukuun puolivälissä.

urheilu
Mimosa Jallow
AOP

Uintimaajoukkue leireilee tällä viikolla Jyväskylässä tähtäimenään joulukuun puolivälissä Kiinan Hangzhoussa käytävät lyhyen radan MM-kisat. Maajoukkueen kirkkain toivo Hangzhoussa lienee elokuussa pitkän radan EM-kisoissa Glasgow´ssa pronssia 50 metrin selkäuinnissa kauhonut Mimosa Jallow.

– Ei mitali tuo minulle hirveästi mitään paineita. Kovia tuloksia minulta on odotettu jo pari vuotta, ja olen ollut koko ajan siinä hollilla. Enemmänkin sain siitä onnistumisesta lisää nälkää, Jallow toteaa.

– Onnistumisesta tuli lisää motivaatiota, kun tietää, että treeni puree ja vie minua eteenpäin. Jos ei olisi tullut mitalia tai SE-tuloksia, niin sitten olisi huoli, että tehdäänkö jotain väärin. Olen saanut rauhaa harjoitteluun.

Lyhyen radan kisat eivät ole takavuosina suosineet Jallow´ta. Kampuksen Plaanin 24-vuotias uimari lähtee kuitenkin innolla tuleviin koitoksiin.

– Käännöksiä olen parantanut aika paljon. Sen näki jo vuosi sitten, kun ennätykset paranivat reilusti. Toki siinä on ihan itse uinnillakin osansa. Jos on vauhtia, niin ei siinä niin käännökset vaikuta, Jallow paaluttaa.

– Sekä marraskuun SM- että MM-kisat ovat välitavoitteita. Tokion olympialaiset 2020 ovat takaraivossa ja sinne tähdätään koko ajan. Ei niille kuitenkaan voi vielä antaa liikaa painoarvoa, ettei siitä tule liikaa kuormaa.

Liukkonen painii yhä selkävaivojen kanssa

Neljän vuoden takainen EM-kisojen pronssimitalisti Ari-Pekka Liukkonen on paininut koko vuoden selkävaivojen kanssa. Alkusyksystä vaivoille saatiin diagnoosi, jonka myötä kuntoutus on saatu käyntiin.

– Koko vuosi on tosiaan mennyt alaselän vaivojen kanssa. Elokuussa saatiin kuitenkin tarkka selvyys tilanteesta ja sen jälkeen on pystytty kuntouttamaan vähitellen, Liukkonen selvittää.

– Siellä oli vähän kaikenlaista vinksallaan, mutta suurin oireilua aiheuttava tekijä oli yliliikkuvuus muutamassa nikamassa. Syyskausi mennään täysin selän ehdoilla.

Selkävaivoista huolimatta Liukkonen valmistautuu täyttä päätä loppuvuoden kisoihin, joskin kevennetyllä harjoitusohjelmalla.

– Yllättävän hyvin on kuitenkin saatu treenattua siihen nähden, miten paljon selkä vaikuttaa arkipäivän rutiineihin, kuten kengännauhojen sitomiseen. Syksyn pääkisoissa Kiinassa Liukkosen tähtäin on sekaviestissä.

– Ihan luottavaisin mielin olen. Hyvällä mallilla ollaan menossa kohti Tokiota. Lyhyen radan kisoissa isoin ajatus on viestissä. Meillä on tosi kova sekaviestijoukkue. Hyvänä päivänä taistellaan jopa kirkkaimmista mitaleista, Liukkonen vannoo.

– Kevääksi on sitten tarkoitus saada ehjä harjoituskausi ja sitä kautta heti olympiarajat rikottua. Se toisi rauhaa harjoitteluun.

Lue myös:

Jenna Laukkanen kovassa syyskunnossa – "Lupaa hyvää koko kaudelle"

EM-pronssimitalisti Jallow ei ole uinut lomalla edes järvessä – olympialaiset ovat päätavoite, mutta niitä ei pidä ajatella liikaa

Mitalitili auki! EM-pronssia uineelle Jallow'lle uran ensimmäinen arvokisamitali: "Tätä on metsästetty kauan"

Suosittelemme

Tuoreimmat