Annastiina Hintsa juoksee stressiä pakoon – lääkkeenä 250 kilometrin kilpailut autiomaassa: "Yksi syy juoksuihin on mielen tyhjennys"

Annastiina Hintsa alkoi juosta ultramatkoja pitääkseen itsestään parempaa huolta. Edesmenneen Aki Hintsan tytär on nyt juossut neljä 250 kilometrin ultrakisaa haastavissa olosuhteissa, kuten Atacaman aavikolla ja Gobin autiomaassa. Seuraavaksi vuorossa on Antarktis.

annastiina hintsa ultrajuoksu
Katso video klikkaamalla kuvaa.

Arviolta 15 miljoonaa vuotta vanha Atacaman aavikko sijaitsee Etelä-Amerikassa, Tyynenmeren rannikkovuorten ja Andien vuoriston välisellä tasangolla. Chilen ja Perun valtioiden alueella olevaa noin 180 000 neliökilometrin laajuista aavikkoa pidetään yhtenä maailman kuivimmista alueista.

Keskellä tuota auringon polttamaa maata juoksee vaaleahiuksinen nuori 162-senttinen nainen. Hänen selässään on noin kahdeksan kiloa painava reppu, jossa on yöpymistarvikkeet, vaihtovaatteet, ensiaputarvikkeet, energiapakkauksia sekä tulevien päivien ruoat.

Annastiina Hintsan juoksuvauhti ei ole kova, mutta jalat liikkuvat sitkeästi koko ajan. Hänen tossunsa tallaavat kivikkoista ja epätasaista alustaa. Aurinko paahtaa armottomasti ja juoksija taistelee väsymystä vastaan. Hänen mielensä haluaisi lopettaa, mutta hän ei anna periksi.

Hintsa käy sisäistä kamppailua omaa mieltään vastaan. Ne kamppailut ovat kuin päättymätön sarja painiotteluita. Kun yksi on voitettu, mieli hyökkää uudestaan kuiskuttelemaan juoksijan korvaan keimailevia lauseitaan: ”mitä ihmettä teet?”, ”miksi olet täällä?”, ”jalkojasi polttaa”, ”miksi ihmeessä jatkat?”, ”sinun pitäisi lopettaa”.

Hintsa käy kamppailua omaa mieltään vastaan. Ne kamppailut ovat kuin sarja painiotteluita.

Hintsa työntää mielensä kuiskaukset syrjään. Hän ajattelee vain seuraavaa askelta, ja sitten seuraavaa ja seuraavaa. Juuri niin kuin hänen isänsä, kuuluisa formulalääkäri ja mentaalivalmentaja on opettanut: ”pitää keskittyä vain seuraavaan mutkaan”.

Annastiina Hintsa hakee kuun maisemaa muistuttavasta maastosta jotain kiintopistettä. Tuo seuraava iso kivi tuolla kaukana, sinne minä jaksan juosta, hän ajattelee. Päästyään sinne, hän hakee seuraavan kiintopisteen. Matkaa on jäljellä vielä paljon, mutta jokainen askel vie juoksijan lähemmäs kohti maalia. Kohti täyttymystä.

Burn out vei ultrajuoksijaksi

Vuonna 2016 menehtynyt Annastiina Hintsan isä Aki Hintsa oli kuuluisa urheilulääkäri, joka tuli tunnetuksi myös formulakuljettajien mentaalivalmentajana.

Lieneekö veren perintöä, mutta tyttären melko pedanttinen luonne tuli esiin jo lapsuudessa. Kun hän harrasti balettia tai soitti alttoviulua, niin suoritusten piti olla täydellisiä.

– Olen aina tehnyt paljon ja lähtenyt tekemään asioita täysillä, kertoo nykyään isänsä perustamassa kansainvälisessä valmennusyrityksessä Hintsa Performancessa työskentelevä Hintsa, joka on todellakin tehnyt paljon kaikkea.

Hän muutti 3-vuotiaana isänsä työn mukana Seinäjoelta Etiopiaan. Se oli pienen tytön ensikosketus kansainvälisyyteen, joka on seurannut häntä koko elämän ajan.

Kävelin, vaikka teki mieli mennä nelinkontin.

Annastiina Hintsa

Hintsa on työskennellyt muun muassa sukellusoppaana Hondurasissa, joogaopettajana Intiassa, vapaaehtoistyössä Guatemalassa, Ecuadorissa ja Costa Ricassa. Ne olivat suhteellisen rentoja hommia.

Noin kuutisen vuotta sitten Hintsa työskenteli kansainvälisessä konsultointifirmassa. Työ oli kiireistä ja vaativaa.

– Nautin työstäni ja se vei mukanaan. Matkustin kuitenkin kolmella mantereella, asuin hotelleissa ja söin minibaareista, kertoo Hintsa otteita melko hektisestä elämästään.

Kova työ vaati lopulta veronsa ja seurauksena oli loppuun palaminen. Burn out. Siitä sai alkunsa myös Hintsan ultrajuoksijan ura.

– Burn outin jälkeen ajattelin, että tarvitsen jonkun tavoitteen, joka saa minut pitämään huolta itsestäni. Minä vähän googlailin ja tämä tuntui sellaiselta sopivan kovalta tavoitteelta, kertoi Hintsa, joka oli jo aikaisemmin juossut toistakymmentä maratonia. Asfalttijuoksut vain tuntuivat hieman puuduttavilta.

Auttoivatko ultrajuoksut burnoutiin?

– Auttoivat. Oikeasti auttoivat. Sain pikkuhiljaa askeleita oikeaan suuntaan. Tiesin, että jos en pidä huolta itsestäni, niin silloin autiomaassa tulee aika tukalaa.

Kuva: Yle

Neljä ultramaratonia takana

4 Deserts -sarjan ultramaraton on 250 kilometrin mittainen kilpailu, joka kestää viikon verran. Neljänä ensimmäisenä päivänä juostaan noin maratonin mittainen tai hieman pidempi matka, viidentenä päivänä on noin 75–90 kilometrin mittainen pitkä osuus, kuudes päivä levätään ja seitsemäntenä päivänä on enää lyhyt noin 10 kilometrin mittainen etappi.

Mukana pitää olla yöpymisvälineet ja omat ruokatarvikkeet. Majoitus, järjestelyt ja lääkärit tulevat järjestäjien puolesta. Kilpailut juostaan vaikeissa olosuhteissa, kuten Namibian aavikolla tai Gobin autiomaassa.

– Kiinassa, Gobin autiomaassa, oli ihan järkyttävät lämpötilavaihtelut. Yöllä melkein nollassa ja päivällä 50 astetta varjossa, kertoo tuon kilpailun läpi taivaltanut Hintsa.

Jotkut juoksijat kilpailevat kisan voitosta, mutta Hintsa kilpailee vain itseään vastaan.

– Minulle se, että pääsen maaliin asti, on se voitto itsessään.

Minä vähän googlailin, ja 250 km ultrakisa tuntui sopivalta tavoitteelta.

Annastiina Hintsa

Hänen ensimmäinen 4 Deserts-sarjaan kuuluva kilpailunsa oli Jordaniassa. Siellä sattui heti hieman pelottava tilanne, mutta siitä selvittiin HIntsan avuliaan luonteen avulla.

– Siellä oli tyttö, jonka kamat otin kantoon ja jouduin raahaamaan hänet tarkastusasemalle lääkäriin, muistelee Hintsa.

Sen kilpailun maaliintulopaikka oli Petrassa, ja maalintulo oli ikimuistoinen.

– Aurinko oli jo laskenut. Minulla oli rakot jaloissa ja joka paikkaan sattui. Kävelin, vaikka teki mieli mennä nelinkontin.

Kuva: Racing the Planet

Vuorenrinteellä näkyi pieni kylä, jonka ohi Hintsa käveli. Hän oli tajunnan rajamailla ja eteni hitaasti kuin auto, jolta oli öljyt lopussa.

– Kävelin loputtoman pitkää ylämäkeä. Toistin mielessäni rytmiä: ”vasen-kaks-kol-nel”, Hintsa muistelee.

Viimein hän saapui maalialueelle.

– Siellä oli vanha temppeli, jota käytettiin Indiana Jones -elokuvassa. Teki mieli mennä sinne nukkumaan. Juoksimme maaliin kallioon hakattujen porttien läpi. Se oli mieletön fiilis.

Taistelua kipua vastaan

Vaikka Hintsa oli ensimmäisen ultrakisansa jälkeen aivan poikki ja jalat olivat täynnä rakkuloita, niin hän syöksyi heti ilmoittautumaan seuraavan kilpailuun.

– Kipuja tulee ja siihen valmistautuu myös henkisesti etukäteen. Sen tietää, että jossain vaiheessa sattuu. Se vain tulee jossain vaiheessa väistämättä eteen.

Aki Hintsa leikkasi aikoinaan moninkertaisen kestävyysjuoksun olympiavoittajan Haile Gebreselassien akillesjänteen yhdessä Sakari Oravan ja Eero Hyvärisen kanssa. Etiopialaisen omaperäinen ajatus kivusta on jäänyt myös Annastiina Hintsan mieleen.

– Haile Gebreselassie sanoi joskus, että kun hänellä oli ongelmia akillesjänteen kanssa, hän ajatteli, että ei mitään hätää, kyllä hän juoksee, hän vain leikkaa kivun pois lantiosta alaspäin. Sitä minäkin pidän mielessä, Hintsa avaa autiomaakisojen kivunlievitystekniikkansa.

Pitkät juoksumatkat vaativat myös pohjalaista kovapäisyyttä.

– Se on ihan täysin päästä kiinni. Minä väitän, että tämä on lajina aika armollinen ihmisille, jotka eivät ole urheilijoita itse, koska se on oikeasti 80–90 prosenttia päästä kiinni.

– Totta kai treenaat ja sinulla pitää olla tietty pohjakunto, mutta kuten kaikki tietävät, niin oikeasti matka ei tapa vaan vauhti.

Kuva: Racing the Planet

Ultramaraton Etelämantereella

Hintsan seuraava tavoite on juosta 250 kilometrin kilpailu, joka on kenties vielä vaativampi. Kisa juostaan Etelämantereella lumen ja jään keskellä.

– Siitä tulee jännää. Se on jälleen kerran 250 kilometriä samalla kaavalla, mutta nyt elementtinä on lumi ja jää, eikä hiekka. Odotan sitä ihan mielenkiinnolla, kertoo Hintsa, joka tekee välillä lähes koko päivän kestäviä harjoituksia.

Hintsa on syntynyt Suomessa, lumen ja jään maassa. Hänellä on luontaiset taipumukset kohdata kylmät olosuhteet.

– Jännittää varmasti, mutta ajattelen että minulla on ehkä joku etulyöntiasema siitä että tulen Suomesta. Mitä olen kuullut kisakavereilta, että heitä jännittää eniten se miten hengittää kylmässä. Sehän on suomalaiselle normaalia, spekuloi Hintsa marraskuista kilpailua.

Haile Gebreselassie sanoi leikkaavansa kivun pois lantiosta alaspäin.

Annastiina Hintsa

Antarktis-kisan yhtenä pointtina Hintsalla on myös hyväntekeväisyys.

– Sydäntäni lähellä on sellainen hyväntekeväisyysprojekti kuin "Children affected by armed forces".

Projektia pyörittää Ugandassa asuva suomalaispariskunta Heidi ja Pertti Söderlund. He työskentelevät entisten lapsisotilaiden parissa.

– Ugandassahan oli tällainen sissiliike, johon rekryttiin paljon nuoria poikalapsia, jotka pakotettiin tekemään ihan hirveitä asioita. Me kävimme isäni kanssa tutustumassa tähän hyväntekeväisyystyöhön joitain vuosia sitten. Ja sitä haluaisin nostaa myös tämän juoksun myötä.

Kuva: Racing the Planet

Flow-tila aavikolla

Palataan Atacaman autiomaahan. Hintsa juoksee lyhyin askelin paahtavassa helteessä. Hänen päänsä ei ole enää täynnä kiivaana pörrääviä ajatuksia, kuten kilpailun alussa. Ne ovat vähentyneet.

– Yksi syy miksi näitä tekee on se, että pystyt myös tyhjentämään mieltä. Kun lähdet kisaan, niin varsinkin ensimmäisenä päivänä kelaa paljon kaikkia työjuttuja ja ihmissuhteita.

Sitten ajatukset muuttuvat.

– Pikkuhiljaa lähdet kelaamaan enemmän sellaisia "kuka minä olen?", "mitä minä teen täällä?" ja "mikä on elämän tarkoitus?" -juttuja.

Kun matka etenee, niin ajatukset vähenevät. Mieli alkaa tyhjentyä. Pian aletaan olla lähellä niin kutsuttua flow-tilaa.

– Se mitä siinä itse tavoittelee, on se tila, kun mieli tyhjenee. Keskityt vain siihen, että menet eteenpäin askel kerrallaan. Sellainen flow-tila on ehkä juuri se, minkä takia sinne aina palaa kaikesta huolimatta, Hintsa kuvailee.

Atacaman aavikon väreilevässä kuumuudessa HIntsan sumuinen katse löytää korkealla liitävän haukan. Hän uppoutuu täysin seuraamaan sinisellä taivaalla kaartelevaa lintua ja sen vaivatonta liitoa.

Hän keskittyy haukkaan niin vahvasti, että hänen ympärillään oleva karu autiomaa häviää jonnekin. Kivut häviävät. Ajatukset häviävät.

Ollaan tultu pisteeseen jolloin aika katoaa ja menettää vähitellen merkityksensä. Maailmankaikkeudessa on enää vain yksi hetki. Siinä yhdistyvät taivaalla liitävä lintu ja aavikolla juokseva nainen.

Lue myös: