IS: Liigajumboksi juuttunut Ässät antoi potkut nyt myös Kotkaniemelle

Pasi Kaukoranta korvaa Mikael Kotkaniemen päävalmentajana, kertoo Ilta-Sanomat.

Jääkiekon miesten SM-liiga
Mikael Kotkaniemi
Mikael Kotkaniemi.Tomi Hänninen

Jääkiekon SM-liigassa viimeisenä oleva Porin Ässät on antanut potkut päävalmentajalleen Mikael Kotkaniemelle, kertoo Ilta-Sanomat. (siirryt toiseen palveluun) IS:n tietojen mukaan Kotkaniemen paikan ottaa seuran entinen kakkosvalmentaja Pasi Kaukoranta.

Ässät on voittanut Kotkaniemen johdolla 20 ottelusta vain kuusi. Joukkue on sarjajumbona 15 pisteellään ja pudotuspelipaikkaan on matkaa 13 pistettä.

Kaukoranta oli viimeksi Ässien apuvalmentajana kaudella 2015–16, mutta sai potkut samaan aikaan päävalmentaja Pekka Rautakallion kanssa. Yhteensä Kaukoranta on ollut Ässien liigajoukkueen valmennuksessa 11 kaudella, muttei koskaan aiemmin päävalmentajana.

Ässissä on riittänyt muutoksen tuulia tällä kaudella ja etenkin tänä vuonna. Apuvalmentaja Petteri Niittynen jätti seuran viime viikolla. Kaksi viikkoa sitten urheilujohtaja Jari Korpisalon pesti lopetettiin eli seuralegenda sai käytännössä potkut.

Toimitusjohtaja Eeva Perttula puolestaan sai lähteä toukokuussa ja edellinen päävalmentaja Jyrki Aho tammikuussa.

Lue myös:

Mediaa kohujutuista mollaava Ässä-luotsi Kotkaniemi on ollut kovan paineen alla heikkoina aikoina: “Minua syytetään jopa Kyllikki Saaren murhasta”

klo 15:09 korjattu pistetilannetta. Ässillä on matkaa pudotuspeleihin 13 pistettä.

Suosittelemme

Tuoreimmat