Kimmo Timonen pelkäsi kuolemaa niin, ettei uskaltanut edes liikkua – samana yönä sairaalassa hän päätti etsiä lääkärin, joka antaisi luvan pelata jääkiekkoa: "Kaikki kysyivät, oletko sinä hullu"

Numero 44 nousee tänään Helsingin areenan kattoon ennen Suomen ja Tshekin ottelua. Kimmo Timosen ura on tarina paitsi sisusta ja jääräpäisyydestä, myös maajoukkueen merkityksestä suomalaisen jääkiekon pelaajakehitykselle.

Kimmo Timosen ura päättyi Chicago Blackhawksissa vuonna 2015. Kuva: AOP

Sen elokuisen maanantain Kimmo Timonen muistaa koko loppuelämänsä.

Timonen aloitteli poikansa Samuelin kanssa jäätreenejä, kun alkoi tapahtua kummia. Teini-ikäinen poika painoi jatkuvasti NHL-ammattilaisen ohi, kun kaksikko teki pitkiä luisteluharjoituksia.

Yksi Suomen kaikkien aikojen puolustajista oli ihmeissään. Hän mietti, että olenko näin huonossa kunnossa, vaikka koko kesä on treenattu kovaa.

Timonen oli harjoitellut erityisen kovaa, koska hän oli päättänyt, että tuleva kausi jäisi hänen uransa viimeiseksi. Hän halusi näyttää, että nelikymppinen ukko pärjää vielä nuorempien tahdissa maailman parhaassa jääkiekkosarjassa NHL:ssä.

Ensimmäiset merkit siitä, ettei kaikki ole hyvin, olivat ilmenneet jo aikaisemmin.

Timosen oikea pohje oli vihoitellut viikonloppuna. Kipu ei tuntunut hellittävän, vaikka Timonen kuinka popsi särkylääkkeitä. Hän soitti tutulle lääkärille, jonka vastaanotolle hän meni maanantain epäonnistuneen harjoituksen jälkeen.

Timosen oikeasta pohkeesta ja molemmista keuhkoista löytyi veritulppa.

Päätin sinä yönä, että käyn vaikka kaikki maailman lääkärit läpi, että jostain löytyy joku ukko, joka sanoo, että pääset lopettamaan luistimet jalassa.

Kimmo Timonen

Ensimmäisenä yönä sairaalassa Timonen ei nukkunut hetkeäkään. Mielessä pyöri paljon ajatuksia. Ensimmäinen diagnoosi oli mennyt hieman pieleen, mikä sai Timosen pelkäämään kuolemaa. Maailman parhaisiin kuuluva jääkiekkoammattilainen makasi sairaalan sängyllä avuttomana, eikä uskaltanut hievahtaakaan.

– He sanoivat, että minulla on massiivinen veritulppa keuhkoissa, mikä tarkoittaa sitä, että jos liikahdatkin jotenkin, se saattaa valua takaisin sydämeen. Jokainen ymmärtää, että kun se menee sydämeen, siinä ei enää tarvitse tehdä paljon mitään muuta, Timonen muistelee Yle Urheilun haastattelussa.

Aamulla Timosen keuhkoista otetut kuvat tutkittiin uudelleen. Selvisi, ettei keuhkoissa ole massiivista veritulppaa, mikä tarkoitti, ettei Timosella myöskään ollut välitöntä hengenvaaraa.

Tieto oli valtava helpotus, mutta Timonen oli jo yön pimeinä tunteina päättänyt taistelevansa. Ei pelkästään hengestään, vaan myös peliurastaan. Hän oli luvannut itselleen pelaavansa vielä jääkiekkoa, hinnalla millä hyvänsä.

– Olen vähän jääräpäinen ukko tietyissä asioissa. En oikein ikinä halunnut antaa periksi, jos oli jotain pikkuvammaa. En vain halunnut lopettaa uraa siinä sairaalassa, Timonen sanoo.

– Päätin sinä yönä, että käyn vaikka kaikki maailman lääkärit läpi, että jostain löytyy joku ukko, joka sanoo, että pääset lopettamaan luistimet jalassa.

Liian pieni NHL:ään

Tuolloin elettiin loppukesää 2014. Timonen oli tehnyt maajoukkueessa ja NHL:ssä paljon komeamman uran kuin kukaan arvasi parikymmentä vuotta aikaisemmin, kun Timonen varattiin NHL:ään.

Liigavauhtia haistelemaan päässyt kuopiolaispuolustaja valittiin Los Angeles Kingsiin kesän 1993 varaustilaisuuden kymmenennellä kierroksella. Varausnumero tarkoitti, että Timonen nähtiin lupaavana pelaajana, mutta todennäköisyys pitkälle NHL-uralle oli häviävän pieni.

Pieni oli Timonenkin. 178-senttinen puolustaja oli tuohon aikaan NHL-seurojen silmissä rääpäle. Timonen kävi 1990-luvulla pari kertaa Kingsin testileireillä ja viesti oli joka kerta yhtä tyly: ihan hyvin menee, mutta olet auttamatta liian pieni pelaamaan NHL:ssä.

Timonen päätti kuitenkin pelaavansa NHL:ssä hinnalla millä hyvänsä, samalla jääräpäisyydellä, kun hän päätti elokuussa 2014 jatkavansa uraansa.

Kimmo Timonen ja Ville Peltonen kevään 1998 MM-kisoissa. Kuva: AOP

Nuori puolustaja teki unelmaansa palvelevia ratkaisuja. Ensin hän lähti KalPasta Vladimir Jursinovin TPS:aan, jossa koulittiin tulevia NHL-tähtiä suomalaisittain ennennäkemättömällä vaatimustasolla. Turusta hän jatkoi Helsingin IFK:hon, johon oli koottu kaikkien aikojen joukkue, joka voitti mestaruuden Erkka Westerlundin ja Raimo Summasen valmennuksessa.

Upeat esitykset SM-liigassa eivät NHL-seuroille riittäneet. Timonen ei ollut kasvanut Jursinovin koulussa yhtään senttiä pituutta, vaikka kaikilla muilla mittareilla hänestä oli jo kehittynyt kansainvälisen tason pelaaja.

Ilman Suomen maajoukkuetta Timonen ei olisi välttämättä koskaan pelannut NHL:ssä.

Kimmo Timosen tarina kertoo jääräpäisyydestä, sisusta ja kovan työn merkityksestä, mutta myös maajoukkueen roolista suomalaisen jääkiekon pelaajakehityksessä.

Maajoukkue oli porras, jonka kautta pystyin vakuuttamaan Nashvillen seurajohdon.

Kimmo Timonen

Maajoukkuepaita nousee areenan kattoon

Timosen numeroa 44 kantava Leijonien paita nousee tänään lauantaina Helsingin areenan kattoon ennen Suomen ja Tshekin välistä maaottelua.

Tilaisuus on Suomen Jääkiekkoliiton kunnianosoitus Timosen tekemästä työstä maajoukkueen eteen, mutta samalla myös Timosen viimeinen kunnianosoitus Leijonille.

– Maajoukkueella oli huima merkitys minun NHL-uraani. Maajoukkue oli porras, jonka kautta pystyin vakuuttamaan Nashvillen seurajohdon. Kuka tietää, olisinko päässyt sinne ilman maajoukkuetta, Timonen sanoo.

Kimmo Timonen päätti maajoukkueuransa Sotshin olympialaisissa 2014. Kuva: AOP

Timonen debytoi miesten maajoukkueessa kaudella 1995–96, jolloin hän pelasi myös MM-kisoissa. Uran kannalta suuri käänne tapahtui pari vuotta myöhemmin Naganon olympialaisissa.

Tuolloin HIFK:ta edustanut Timonen oli Leijonien olympiajoukkueen ainoa Euroopassa pelannut puolustaja. Vuoden 1998 talvikisoissa NHL-pelaajat olivat ensimmäistä kertaa mukana olympialaisissa.

22-vuotiaalle savolaispuolustajalle Naganon turnaus olisi ollut upea kokemus, vaikka hän ei olisi pelannut minuuttiakaan. Suomen pukukopissa oli Jari Kurrin ja Esa Tikkasen kaltaisia NHL-legendoja sekä Saku Koivun ja Teemu Selänteen edustamaa nuorempaa tähtisukupolvea.

Timonen pääsi kuitenkin pelaamaan, ja vastuu kasvoi pronssijuhliin päättyneessä turnauksessa.

– Todennäköisesti se oli yksi tärkeimmistä näyttöpaikoista NHL:ää ajatellen.

Timonen nousi Nashvillessä kapteeniksi asti

Kesällä 1998 Timonen siirtyi Nashville Predatorsin NHL-organisaatioon. Predators oli laajennusjoukkue, jonka rakentaminen oli aloitettu käytännössä tyhjästä. Timosella oli hyvät mahdollisuudet napata paikka auringosta.

Hyvin sujuneen harjoitusleirin jälkeen Timonen kutsuttiin palaveriin Predatorsin GM:n David Poillen ja päävalmentajan Barry Trotzin kanssa.

– He sanoivat, että leiri meni tosi hyvin, mutta meillä on niin paljon kokeneita pelaajia, ettemme voi panna heitä sivuun.

Timonen lähetettiin farmiliiga AHL:ään Milwaukee Admiralsin joukkueeseen. Seurajohdon viesti oli selvä: tee töitä, harjoittele kovaa ja totuttele pienen kaukalon peliin, niin saat jossain vaiheessa näyttöpaikan.

Sisun ja jääräpäisyyden voimalla sellainen tuli, vielä saman kauden aikana.

Kimmo Timonen kamppailee Detroitin Kris Draperin kanssa. Kuva: AOP

Timosen esimerkki on hyvä muistutus esimerkiksi huippulupaavalle hyökkääjälle Eeli Tolvaselle, joka tällä hetkellä pelaa Milwaukee Admiralsissa. Yksi farmikomennus ei tarkoita vielä mitään.

– Pitää olla nöyrä, ei ole muuta tietä. Moni on hakenut vauhtia farmista. Jos otan toisen esimerkin, Pekka Rinne oli kolme vuotta Milwaukeessa ja katso häntä nyt, minkälaisen uran hän on pelannut, Timonen sanoo.

Rinne voitti viime kaudella NHL:n parhaan maalivahdin palkinnon Vezina Trophyn. Hän on Timosen ohella yksi Predators-organisaation kaikkien aikojen pelaajista.

Timonen pelasi Predatorsissa kahdeksan upeaa vuotta, joista viimeisen hän toimi myös joukkueen kapteenina. Timonen oli toisesta NHL-kaudestaan lähtien joukkueen ykköspuolustaja.

Maajoukkueuran hirvein ja hienoin muisto

Jos Naganon olympialaiset olivat Timoselle ponnahduslauta NHL:ään, seuraavina maajoukkuevuosina oli takaisinmaksun aika. Timonen oli useissa arvokisoissa Leijonien tärkein puolustaja.

Timonen pelasi urallaan viidet olympialaiset, kaksi World Cupia ja seitsemät MM-kisat. Näistä turnauksista hienoin, ja hirvein, muisto on Torinon olympialaisista vuodelta 2006.

Moni on yhä sitä mieltä, että Erkka Westerlundin valmentama joukkue pelasi tuolloin kaikkien aikojen leijonalätkää, johon edes vuosien 1995 ja 2011 maailmanmestarijoukkueet eivät yltäneet.

Pelasimme finaalissa turnauksen huonoimman pelimme.

Kimmo Timonen

Suomen joukkueessa oli täydellinen sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Kokeneemmat Timonen, Koivu, Selänne, Jere Lehtinen ja kumppanit vertyivät vielä kerran huippuvireeseen. Olli Jokinen, Jussi Jokinen ja Niko Kapanen olivat kasvaneet vastuunkantajiksi maajoukkueeseen.

Kimmo Timonen ja Saku Koivu juhlivat Torinossa. Kuva: AOP

Timosen kasvoille syttyy yhä hymy, kun hän muistelee tuon joukkueen henkeä.

– Sitä on vaikea kuvailla parilla sanalla. Joka päivä on energinen olo, hallille on kiva mennä ja jokainen on hyvällä tuulella. Tietysti voittaminen ruokkii sitä, mutta valmennuksella ja muilla on iso rooli siinä, millainen tunnelma joukkueeseen luodaan, Timonen pohtii.

– Maajoukkueessa ollaan aika lyhyt aika yhdessä. Olen sitä mieltä, että ilmapiirin luominen on aika tärkeä osa menestystä.

Suomi eteni Torinossa voitosta voittoon lähes ylivoimaisella tavalla. Alkusarjassa Leijonien verkkoon tehtiin vain kaksi maalia. Välierissä Suomi otti 4–0-voiton Venäjästä esityksellä, jota pidetään yhtenä maajoukkuehistorian komeimmista.

Loppuottelusta Ruotsia vastaan tuli yksi kaikkien aikojen katkerimmista pettymyksistä. Timonen on kokenut maajoukkeurallaan monta finaalitappiota, mutta Torinon olympiafinaali on ehdottomasti kirvelevin.

Timonen vei Suomen johtoon ylivoimalla ensimmäisessä erässä. Henrik Zetterberg ja Niklas Kronwall käänsivät asetelman Ruotsin eduksi toisessa erässä. Ville Peltosen osuman myötä päätöserään lähdettiin tasatilanteesta.

Kaikki jääkiekon ystävät muistavat, miten tuo ottelu ratkesi. Saku Koivun maila katkesi aloituksessa ja muutamaa sekuntia myöhemmin kiekko oli Suomen maalissa, kun Nicklas Lidströmin poikkeuksellisen tarkka laukaus upposi ohi Antero Niittymäen.

Leijonat ei enää toipunut tuosta Lidströmin maalista, ja Ruotsi juhli olympiakultaa.

– Mielipiteeni on, että pelasimme finaalissa turnauksen huonoimman pelimme. Jos olisimme pystyneet pelaamaan samalla tasolla kuin aikaisemmin, uskon, että olisimme voittaneet olympiakultaa. Mutta jossittelut ovat aina jossitteluita.

Pettymys oli valtava, kun Ruotsi vei olympiafinaalin. Kuva: AOP

NHL:n kallein puolustaja

Timosen ura oli joka tapauksessa myötätuulessa. Kesällä 2007 hän solmi Philadelphia Flyersin kanssa kuuden vuoden ja 27,3 miljoonan euron sopimuksen, joka teki hänestä NHL:n parhaiten palkatun puolustajan.

Flyers-vuosiin liittyy toinen hieno, mutta samalla katkera muisto Timosen kiekkouralta.

Siitä finaalisarjasta ei jäänyt kuin paskaa käteen.

Kimmo Timonen

Kevät 2010 oli Philadelphian. Keskinkertaisen runkosarjan pelannut Flyers löysi pudotuspeleissä hurmoksen, joka siivitti joukkueen NHL:n loppuotteluihin asti. Timonen oli luonnollisesti ratkaisuroolissa ja jakoi Chris Prongerin kanssa joukkueen ykköspuolustajan vastuuta.

Ratkaiseva käänne tuli pudotuspelien toisella kierroksella Boston Bruinsia vastaan, kun Flyers oli tappiolla voitoin 0–3, mutta nousi ottelusarjassa 4–3-voittoon. Tuon sarjan jälkeen Flyersin joukkue ymmärsi, että mikä tahansa, jopa mestaruus, olisi mahdollista.

Konferenssifinaaleissa Montreal kaatui otteluvoitoin 4–1, mutta finaalisarjassa jäi vähän vajaaksi. Chicago Blackhawks juhli Stanley Cupia voitoin 4–2.

– Taas finaaleissa kävi niin, että taso putosi eikä homma toiminut, miten sen olisi pitänyt toimia. Kuudennessa pelissä tuli turpaan ja menimme tappio niskassa kotiin.

– Nämä ovat raskaita muistoja, mutta tavallaan hienoja kokemuksia. Olympialaisista sai kuitenkin mitalin, mutta siitä finaalisarjasta ei jäänyt kuin paskaa käteen, Timonen nauraa.

Jäähyväiset maajoukkueelle Sotshissa

Keväällä 2010 Kimmo Timonen oli 35-vuotias. Hän tiesi pettymykseen päättyneen finaalisarjan jälkeen, että uutta mahdollisuutta suurvoittoon ei välttämättä enää tule.

Timonen oli voittanut Suomen mestaruuden TPS:ssä 1995 ja HIFK:ssa 1998, mutta sen jälkeen hän ei ollut juhlinut kultamitalia.

Maajoukkueessa tilanne oli sama. Vancouverin talviolympialaisista oli jäänyt paha maku Yhdysvalloille kärsityn 1–6-välierätappion jälkeen.

Kovalla tahdolla ja sitkeydellä Timonen kuitenkin ansaitsi itselleen vielä yhden mahdollisuuden sekä maajoukkueessa että NHL:ssä.

Leijonissa ura päättyi vuoden 2014 talviolympialaisiin, jotka pidettiin Sotshissa.

Suomelta ei odotettu ihmeitä ennen tuota turnausta. Mikko Koivun, Saku Koivun ja Valtteri Filppulan kaltaiset kärkipelaajat jättivät olympialaiset loukkaantumisten tai muiden syiden takia väliin. Toisaalta uuden sukupolven pelaajat, kuten Sami Vatanen, Mikael Granlund ja Aleksander Barkov olivat valmiita vastuuseen.

– Joukkue rakentui hiljalleen tiiviimmäksi ja tiiviimmäksi. Finaalipaikka oli sielläkin lähellä, mutta mitali oli hyvä suoritus joukkueelta, jolta ei tavallaan odotettu mitalia.

Kimmo Timonen esittelee maajoukkueuransa viimeistä mitalia. Kuva: Tomi Hänninen

Suomi pelasi hyvän alkusarjan, vaikka hävisi Kanadalle. Puolivälierässä tuli komea voitto Venäjästä, mutta välierässä Ruotsi oli parempi. Timonen ja muut kokeneet pelaajat psyykkasivat joukkueen nopeasti taistelemaan pronssimitalista.

– Piti muistuttaa, että nämä ovat olympialaiset. Näitä paikkoja ei tule joka pojalle, jokaisen piti miettiä, montako kertaa sinne pääsee uran aikana.

Leijonat kukisti pronssiottelussa Yhdysvallat maalein 5–0. Pronssimitali oli hyvä lisä Timosen palkintokaappiin, mutta jotain jäi vielä uupumaan.

– Paljon hopeaa ja pronssia siellä on. Sellainen maajoukkueen iso voitto jäi puuttumaan. Jos joku kaivelee urasta, niin se. Olimme monesti MM-kisoissakin finaalissa ja hävisimme, Timonen sanoo.

– Kaikkea ei voi saada ja urheilu on urheilua. Olisimme tarvinneet pientä onnea joissain niistä peleistä.

Timonen sai vielä osansa onnesta, mutta sen löytääkseen hän joutui käymään läpi tuntemuksia, joita ei toivoisi pahimmalle vihamiehellekään.

Hextall sanoi, ettei halua, että kuolen sinne jäälle.

Kimmo Timonen

Hengenvaarallinen päätös

Olisitko valmis riskeeraamaan henkesi, jos toisessa vaakakupissa olisi pienen pieni mahdollisuus saavuttaa suurin työhön liittyvä unelma, joka sinulla on koskaan ollut?

Tämän kysymyksen kanssa Timonen joutui painimaan syksyllä 2014.

Elämässä on muutakin tärkeää kuin jääkiekko. Timosella oli perhe, rahaa, takana kunniakas ura ja tulevaisuudessa mahdollisuus tehdä melkein mitä tahansa.

Timonen halusi kuitenkin vielä pelata. Lopettaa uransa luistimet jalassa.

Philadelphia Flyers oli jäädä Timosen uran viimeiseksi seuraksi. Kuva: AOP

Läheiset ja lääkärit kysyivät Timoselta, että tarvitseeko sinun enää pelata, sinullahan on jo kaikki. Timonen vastasi, ettei hänellä ole vielä kaikkea. Hänellä ei ole Stanley Cupia, jääkiekon himotuinta palkintoa.

– Kävin varmaan 15 lääkäriä läpi ja kaikki kysyivät, että oletko sinä hullu, Timonen kertoo.

Veritulppien takia Timonen joutui käyttämään verenohennuslääkkeitä, joiden kanssa ei ollut mitään asiaa kaukaloon. Ilman verenohennuslääkkeitä oli riski, että veritulppa uusiutuu.

– Yleensä toinen kerta, kun veritulppa tulee, sitten se on lähtö. Minulta kysyttiin, oletko valmis ottamaan sen riskin.

Timonen löysi kontaktiensa avulla Washingtonista lääkärin, joka suostui antamaan hänelle peliluvan. Kyseinen lääkärikään ei tosin luvannut, että Timonen voisi olla huoletta terveytensä suhteen.

Edessä oli hirvittävä paperisota. NHL, Flyersin GM Ron Hextall ja käytännössä kaikki muutkin olivat sitä mieltä, ettei Timosen kannattaisi enää pelata.

– Hextall sanoi, ettei halua, että kuolen sinne jäälle.

Pelilupa kuitenkin heltisi, kun Timonen allekirjoitti paperit, jotka vapauttivat NHL:n vastuusta. Jos Timoselle sattuisi jotain, se olisi hänen omalla vastuullaan.

Hextall neuvoi lähtemään Chicagoon

Seuraavaksi piti löytää joukkue, jossa pelata. Flyersin mahdollisuudet pudotuspeleihin olivat jo menneet, ja Timonen halusi vielä viimeisen kerran elää ja hengittää pudotuspelilätkää.

Flyersin GM Hextall ymmärsi tilanteen ja alkoi auttaa Timosta etsimään uutta joukkuetta. Loppusuoralla vaihtoehtoina olivat Nashville Predators ja Chicago Blackhawks.

Timonen oli jo kääntymässä Predatorsin puoleen. NHL-ura olisi ollut hienoa lopettaa seurassa, josta kaikki alkoi. Hextall kuitenkin käänsi Timosen pään.

Chicago Blackhawks oli voittanut Stanley Cupin vuosina 2010 ja 2013. Mestarijoukkueiden runko oli yhä kasassa, ja Hextall näki, että Chicago oli suurin suosikki mestariksi myös kaudella 2014–15.

– Hextall sanoi, että jos hän saisi päättää, se olisi Chicago. Siitä se lähti ja alettiin Chicagon kanssa neuvotella ja he ottivat minut heti, Timonen sanoo.

Kimmo Timonen pääsi vielä kerran pelaamaan. Kuva: AOP

Päätös oli oikea, vaikka alku oli vaikea. Kokenut puolustaja palasi NHL:ään vuoden tauon jälkeen, eikä peli tahtonut kulkea. Timonen nähtiin Blackhawksissa enemmän varamiehenä kuin vakiokokoonpanon pelaajana.

Kun hän pääsi pelaamaan, peliaikaa tuli alle 10 minuuttia ottelussa. Se oli kova paikka puolustajalle, joka oli tottunut urakoimaan puoli tuntia ottelussa.

– Olin vain iloinen siitä, että olen mukana näin hyvässä joukkueessa, pelaan mitä pelaan. Se ei ollut helppoa aikaa, mutta olin valmiina ottamaan vastaan ihan vaan sen, mitä sieltä tuli, Timonen sanoo.

Pudotuspeleissä Blackhawks eteni Stanley Cup -finaaleihin asti. Timonen oli kevään tosipeleissä välillä kokoonpanossa, välillä katsomossa. Loppuottelusarjassa Tampa Bay Lightningia vastaan Timonen pelasi kolme ottelua keskimäärin noin viiden minuutin peliajalla.

Lopulta hän sai, mitä halusi. Lopettaa uransa luistimet jalassa – ja vähän enemmänkin.

Pelipäivän aamujäillä oli omituinen tunnelma. Jopa kaiken nähnyt Timonen jännitti kuin pikkupoika.

Viimeinen näytös

Kesän 2015 finaalisarjan kuudes ottelu pelattiin Chicagossa 15. kesäkuuta. Mestaruus oli Blackhawksille katkolla kotiyleisön edessä.

Pelipäivän aamujäillä oli omituinen tunnelma. Jopa kaiken nähnyt Timonen jännitti kuin pikkupoika.

– Kapteeni Jonathan Toews tuli sanomaan, että hei, me emme ole kotona voittaneet Stanley Cupia, mutta tänään me voitamme. Hän sanoi, että ole valmiina, tulet nostamaan pokaalin minun jälkeeni, Timonen kertoo.

– Muistan miettineeni, että kuulinko nyt ihan oikein. Sitten kyyneleet alkoivat tulla. Se oli herkkä hetki.

Keskustelun jälkeen Timosen treenit menivät plörinäksi. Suomalaiskonkari oli omissa maailmoissaan ja syötöt menivät minne sattuu.

– Pakkiparikin tuli kysymään, että oletko ihan kunnossa.

Valmennusjohto ei onneksi huomannut mitään, ja Timonen sai pelata. Illan ottelu oli jännittävä ja tasainen kamppailu.

Blackhawks meni toisessa erässä johtoon Duncan Keithin maalilla. Patrick Kane teki 2–0-maalin runsaat viisi minuuttia ennen loppua.

– Siinä vaiheessa tiesin, etten pääse enää pelaamaan. Mietin itsekseni, että nyt se mestaruus tulee. Saimme seuraavasta tilanteesta jäähyn ja mietin, miksi menin munaamaan tämän, Timonen kertaa loppuhetkiä.

Blackhawks selvisi paineesta ja voitti Stanley Cupin. Timonen sai uralleen täyttymyksen, jonka vuoksi hän oli ollut valmis uhraamaan jopa henkensä.

Timonen oli ottanut riskin, jota hän ei edes itse pidä kovin järkevänä päätöksenä.

Jääräpäinen ukko kuitenkin sai, mitä halusi. Hän lopetti uransa luistimet jalassa kaikkien himoitsema kannu käsivarsilla.

Jälkeenpäin on helppo jossitella. Timosen tarinassa sellaiselle ei ole tarvetta.

Kimmo Timonen juhli mestaruutta tyttärensä kanssa. Kuva: AOP

Lue myös: