Suora

  • Thaikureita ja urheilujohtamista

Bottaksen vaisuus auttoi Mercedestä mestaruusjuhliin – Ferrarin pitää parantaa kahdessa asiassa, jotta hurja dominointi päättyy

Yle Urheilun F1-asiantuntija näkee, että Mercedes on tällä hetkellä paljon vahvempi organisaatio kuin Ferrari. Lisäksi jonkun pitäisi auttaa italialaistallin tähtikuljettajaa Sebastian Vetteliä.

Formula 1
Mercedes juhli viidettä mestaruutta putkeen riemukkaasti.
Mark Thompson/Getty Images

Mercedes varmisti F1-kauden viimeistä edellisessä kisassa jo viidennen tallimestaruuden peräkkäin, kun Ferrari-kuljettajat eivät kirineet Mercedeksiä Brasilian GP:ssä.

Ero ennen kauden päätöskisaa on Mercedeksen hyväksi 67 pistettä. Aiemmin yhtä kovaan putkeen on pystynyt Ferrari, joka voitti 2000-luvun taitteessa ja alussa kuusi mestaruutta putkeen. Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh näkee tällä hetkellä monta vahvuutta Mercedeksellä.

– Valmistajien mestaruus kertoo siitä, että on eheä organisaatio ja vähän ristiriitoja. On selkeä suunnitelma, joka toteutetaan. Muutamia hikkoja matkalla on, mutta yli kahdenkymmenen kisan kauteen mahtuukin erilaisia ratoja, olosuhteita ja odottamattomia tilanteita, Mildh listaa.

– Kaiken kaikkiaan Mercedes toimi kuitenkin hyvin systemaattisesti ja johdonmukaisesti. Jos vertaa Ferrariin, niin ainakin yleisessä kuvassa Mercedes on paljon vahvempi organisaatio. Mercedekseltä puuttuu politikointi, Mildh sanoo.

Viidennen kuljettajien mestaruutensa myös jo varmistanut Lewis Hamilton on hehkuttanut Valtteri Bottasta parhaaksi tallitoveriksi koskaan.

Mildh kokee, että neljäntenä pisteissä olevalla Bottaksella on ollut myös vaikutuksensa Mercedeksen tämän kauden dominointiin. Bottaksen omat mestaruusmahdollisuudet menivät jo hyvin aikaisessa vaiheessa kautta.

– Kun Valtterilla lähti kausi pikkaisen vaisusti käyntiin Australiasta lähtien, niin tilanne rauhoittui tallin sisällä. Valtteri ei pystynyt antamaan kunnon vastusta Lewisille mestaruustaistelussa. Tämä aloitti myös systemaattisen tekemisen. Suomalaisittain se ei ole paras mahdollinen tilanne, mutta varmasti tiimissä on ollut harmonia, Mildh sanoo.

Organisaatio ja Vettel kuntoon

Mildh näkee kaksi asiaa, jotka italialaistallin pitää saada kuntoon ensi kaudelle. Ensimmäinen niistä liittyy juurikin mainittuun talliorganisaatioon.

– Tieto ei kulje tai laatua ei pystytä seuraamaan kunnolla. Auton konsepti oli lähtökohtaisesti todella hyvä, mutta he kadottivat sen tilanteen, Mildh alleviivaa.

– Jos vertaa Mercedekseen, niin Ferrarin tekninen reagointi kehitykseen ei ole yhtä kovalla tasolla. Se on näkynyt näissä lopun kisoissa niin, että tuotiin uusia osia kilpailuihin. Silti Ferrari ei hyödyntänyt niitä. Ne eivät olleet valmiita ja niitä ei saatu toimimaan. Kilpailun kiristyessä Ferrari ei pystynyt suorittamaan kunnolla.

Sebastian Vettel
Clive Mason/Getty Images

Mildh uskookin, että jotain pieniä muutoksia tullaan näkemään tulevalla kaudella tallissa.

– Ehkä kilpailuoperaatioiden pyörittämisessä nähdään muutoksia. Kisan aikaiseen toimintaan saattaa olla jotain hiomista, Mildh sanoo.

Toinen korjattava asia on tähtikuljettaja, nelinkertainen mestari, Sebastian Vettel. Hän sortui tällä kaudella monta kertaa omiin henkilökohtaisiin virheisiin. Ne käytännössä tuhosivat saksalaisen haaveet mestaruuskamppailussa Hamiltonia vastaan. Virheet vaikuttivat myös tallitaistoon.

– Vettelin pää pitää saada selväksi. Sillä tavalla, että hän keskittyy vain yhteen asiaan. Tuntuu siltä, että Vettelillä oli tänä vuonna muitakin häiriötekijöitä kuin Lewis Hamilton. Ne asiat pitää poistaa ensi vuodeksi.

Lue lisää:

Räikkösen ennätyksellinen palkintosarja sai hehkutuspuheen asiantuntijalta – tallitoveri Vettel on jäänyt jalkoihin

Bottaksen vaisuus auttoi Mercedestä mestaruusjuhliin – Ferrarin pitää parantaa kahdessa asiassa, jotta hurja dominointi päättyy

Verstappenille rajusta raivonnasta kaksi päivää yhdyskuntapalvelusta: ”Pitäisi toimia roolimallina”

Bottaksen korvaajaehdokkaalle tuli kolhu kilpeen – asiantuntija ymmärtää Verstappenin raivopurkausta: ”Mestarikuljettajatkin ovat käyneet näpäyttämässä fyysisesti”

Kimi Räikkönen sivusi F1-palkintoennätystään! Hamilton otti ennenkuulumattoman voiton, kun ilmiömäinen Verstappen joutui uhriksi hölmössä kolarissa

Kolmossijalle ajanut Räikkönen nautti vilkkaasta Brasilian kisasta: “Kamppailu oli hauskaa”

Suosittelemme

Tuoreimmat