Hyppää sisältöön

Uuden SUL-pomon työsarkana ilmapiiri, tulokset syntyvät myöhemmin – "Kädenjälki näkyy vasta seuraavalla vuosikymmenellä"

Jarkko Finnin mukaan Kari Niemi-Nikkola haluaa ensin parantaa ilmapiiriä ja luoda luottamusta yleisurheiluväkeen. Järjestelmän muutokset ja tulokset ovat pitkäjänteisen työn tavoitteena.

Kuva: Tomi Hänninen

Yle Urheilun yleisurheiluasiantuntija Jarkko Finni uskoo, että Kari Niemi-Nikkolan valinta Suomen Urheiluliiton valmennusjohtajaksi otetaan lajiväen keskuudessa vastaan hyvin. Finni painottaa Niemi-Nikkolan olevan kokenut urheilujohtaja, jonka vahvuuksia ovat kuunteleminen, sosiaaliset taidot sekä ison kuvan hahmottaminen.

– Karilla on kokemusta ja hän on saanut tehdä ja nähdä urheilua eri näkökulmista. Hänestä tulee varmasti näkemyksellinen valmennusjohtaja, Finni kertoo.

– Meriitit puhuvat puolestaan ja lähtökohta on hyvä. Kari ei ole yleisurheilussa ollut viime vuosina näkyvässä roolissa, vaikka 2010-luvun alussa olikin hallituksessa. Auktoriteettia hänellä on.

Niemi-Nikkola työskenteli vuosina 2012–2016 SUL:n hallituksessa ja valmennusvaliokunnassa. Samaan aikaan hän oli Suomen Valmentajat ry:n puheenjohtajana. SUL:n palvelukseen hän palaa opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastajan pestistä.

Järjestelmä kaipaa isoa uudistusta ja yhteistyötä, jotta tulevaisuudessa huippu-urheilijoita on enemmän.

Jarkko Finni

Niemi-Nikkola vastaa valmennusjohtajana yleisurheilun tulostason ja arvokisamenestyksen kehityksestä. Hän linjasi heti nimityksensä julkistuksen jälkeen, että Suomi halutaan palauttaa arvokisoissa mitaleille. Viesti on Finnin mukaan vahva.

– Itse koen, että valmennusjohtajan isoin tehtävä on uudistaa ja yhdistää yleisurheilua. Hän on kokoava voima, jonka täytyy saada eri toimijat mukaan. Tarkoitan isoja yleisurheiluseuroja, urheiluakatemioita, yläkouluja ja lukioita, Finni sanoo.

– Kyse ei ole pelkästään nykyisten huippujen kanssa tehtävästä työstä. Järjestelmä kaipaa isoa uudistusta ja yhteistyötä, jotta tulevaisuudessa huippu-urheilijoita on enemmän. Näen, ettei kyse ole yhden miehen show'sta, vaan kyse on myös muista toimijoista. Uskon, että Kari hakee yhteistyötä.

Niemi-Nikkola aloittaa valmennusjohtajana tammikuun puolivälissä. Kevään aikana hän kiertää tapaamassa urheilijoita ja valmentajia, jotta pääsee ajantasalle heidän toiveistaan ja tarpeistaan.

– Tärkein ja akuutein asia on saada hyvä kommunikaatio ja luottamus. Ensin täytyy selvittää, mitä tämän päivän huippu-urheilijat tarvitsevat ja sen jälkeen sitä lähdetään toteuttamaan. Järjestelmän kehittäminen on varmasti pidemmän aikataulun tavoite, Finni arvioi.

Finni uskoo, että yleisurheilun henkeä voidaan nostaa Niemi-Nikkolan johdolla nopeasti paremmalle tasolle kommunikaatiolla ja luottamuksen luomisella. Järjestelmällisiä muutoksia ei tehdä liitossa yhdessä päivässä.

– Tulokset syntyvät myöhemmin ja kädenjälki näkyy vasta seuraavalla vuosikymmenellä.

Lue lisää: