Suora

  • Kuinka nurkkapatriootteja suomenruotsalaiset ovat?
  • Hiihdon MM, Urheilustudio, Seefeld 21.2.
  • Hiihdon MM, sprintin karsinnat
  • Katowice Major CS:GO, The new legends' stage

Harkimo pyörtää puheitaan Jokerien uudesta omistajasta: "En ole sanonut, että kauppoja on tehty"

Harry Harkimo paikkailee sosiaalisessa mediassa keskiviikkoista uutisointia. Jokerien omistajan mukaan sopimukseen ei ole vielä päästy.

KHL
Harry Hjallis Harkimo
Harry Hjallis HarkimoVesa Moilanen / Lehtikuva

Jokerien pääomistaja Harry "Hjallis" Harkimo jarruttelee Twitterissä eilistä uutisointia seuran uuteen omistukseen. Harkimo kertoi eilen Youtube-kanavallaan, että uusi omistaja olisi selvillä ennen joulua.

– Valitettavasti siitä en voi kertoa, mutta ennen kuin joulupukki tulee niin te tiedätte, kuka tulee tilalleni Jokereihin. Ja muistakaa, Jokereita ei myydä ellei se ole luotettava suomalainen ihminen, Harkimo kertoi.

– Kyllä se teille selviää kohta. Ja se on muuten hyvä tyyppi.

Viestiä on hänen mukaansa vääristelty.

– Mun sanomiset Jokereista on tulkittu täysin väärin en ole sanonut että kauppoja on tehty. Sanoin että toinen osapuoli on tavattu ja identifioitu.Joulukuun aikana selviä päästänkö sopimukseen, Harkimo kirjoittaa Twitterissä.

Harkimo omistaa Jokereista 51 prosenttia. Muut omistajat ovat venäläiset Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg.

Lue myös:

Jokerit löysi uuden omistajan – Harkimo ei kerro nimeä: "Tiedätte ennen kuin joulupukki tulee"

*Jokerit nuiji Severstalin jälleen 4–0 – O'Neill tarjoili silmiä hivelevän "bulgarialaisen"
*

Jokereille synkkiä uutisia: Marko Anttila sivussa tammikuun lopulle saakka

Suosittelemme

Tuoreimmat