1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Muu urheilu

Selostustoivekonsertti torstaina: "Tämä on se Myllylä jonka minä muistan"

Sen selostuksen haluaisin kuulla -lähetys juhlistaa jälleen itsenäisyyspäivää Yle Puheessa. Tänäkin vuonna 6.12. esiin nousevat suomalaisurheilijat.

Mika Myllylä. Kuva: EPA

Sen selostuksen haluaisin kuulla -selostustoivekonsertti Yle Puheessa to 6.12.-18 klo 10.02. Uusinnat samana iltana klo 19.00 ja la 15.12.-18 klo 16.15.

Reilun kahden vuoden ajan suomalaiset ovat toivoneet runsaasti Ylen arkistosta nousevia urheiluhetkiä radiossa uudelleen kuultaviksi. Selostustoivekonsertti kuullaan torstaina nyt jo 11. kerran.

Iistä kotoisin oleva Tanja pyörittelee pitkää toiveidensa listaa, mutta päätyy lopulta yhteen, muiden yläpuolelle nousevaan selostustoiveeseen. Se on Trondheimin MM-hiihtojen 50 kilometrin kilpailu 1997.

Mika Myllylän voitto maastohiihdon kuninkuusmatkalla lajin "mekassa" eli Norjassa oli uskomaton hetki koko Suomelle. Uskon että jokainen tunsi kaiken tuon sisällään. Oli sitten kyseessä penkkiurheilija tai lajin harrastaja, muistelee Tanja reilun 20 vuoden takaisia tapahtumia.

Tanja korostaa myös norjalaiskatsomon antamaa tukea suomalaisurheilijalle.

– Se oli sanoinkuvaamatonta. Mika oli sympaattisin huippu-urheilija, jonka pystyn nimeämään. Hänen rakkautensa lajiin, harjoitteluun ja ylipäätään elämään huokui hänen tekemisestään. Kaikki kulminoitui mielestäni Trondheimin 50 kilometrin kisassa. Tämä on ensimmäinen ajatukseni Myllylästä kaikesta tapahtuneesta huolimatta.

Tanjan toive on kuultu jo aiemmin radioversiona viidennessä Sen selostuksen haluaisin kuulla -lähetyksessä (aikakoodilla 01:27:00). Nyt muistellaan, miten tv:ssa kultahiihtoa selostettiin.

– Olen erittäin onnellinen siitä, että tämä on se Myllylä, jonka minä muistan. Tarpeetonta edes korostaa, mitä tämä henkilökohtaisesti minulle hiihtäjänä merkitsi, Tanja kuvailee.

Duumaa EM-paineissa Moskovassa

Juha Tampereelta haluaa viedä radion kuuntelijat kahden suomalaispainijan uran kohokohtiin.

Hän muistelee ensin raskaan sarjan Juha "Nalle" Ahokkaan Euroopan mestaruutta Belgradista 2003 sekä vielä runsaimmin sanankääntein saman miehen EM-hopeaa Moskovasta 2006. Mitali varmistui välierävoitolla Venäjän suursuosikki Hasan Barojevista.

– Koko Duuman väki oli paikalla. Oli touhuja tuomaripöydän takana ja videotarkistuksia. Barojeville haettiin aikaa palautua.

Juha muistelee "Nalle" Ahokkaan rajua valmistautumista ja epäilee, ettei Barojev treenannut yhtä kovaa kuin voittoisa suomalainen.

– "Nalle" juoksi vielä kisojen lähtöpäivänään sukset jalassa hiekkasohjossa, Juha tietää.

Hän haluaa muistella myös painija Rami Hietaniemen uran tähänastisia huippusaavutuksia. Perholainen on saavuttanut MM-pronssia ja EM-hopeaa.

– Kyllä siitä pojasta painija tuli, vaikka moni epäili Ramin ja "Nalle" Ahokkaan valmennusyhteistyön kuvioita.

"Mieleenpainuvinta ikinä"

Helsinkiläinen Andreas tahtoo nostaa selostustoivekonserttiin alppihiihtoa ja miesten pujottelua.

– Vailin MM-kisat 1999 ja miesten toinen kierros. Huikea tunnelma ja vielä huikeampi tulos, muistelee Andreas maailmanmestaruutta, jolla Kalle Palander järisytti alppimaailmaa.

Andreas ei kaipaa tivauksistakaan huolimatta arkistosta muita kilpailuja, vaikka suomalaiset ovat saavuttaneet laajalla rintamalla arvokisoissa viiden kärkeen yltäviä kärkisijoituksia viimeisten vuosikymmenten aikana.

– Pidän kiinni ykkösvaihtoehdostani. Minusta se on yksi kovimmista ikinä ja itselleni mieleenpainuvin, Andreas paaluttaa.

Sen selostuksen haluaisin kuulla -selostustoivekonsertti Yle Puheessa to 6.12.-18 klo 10.02. Uusinnat samana iltana klo 19.00 ja la 15.12.-18 klo 16.15.