Suora

  • Uinnin lyhyen radan MM

Pyöräilyliiton karu taloustilanne paljastui vasta kun toimistoon alkoi tulla perintäkirjeitä – hallituksen jäsenet ottivat lainaa ja kenttäväki korotti jäsenmaksujaan talouskurimuksen korjaamiseksi

Suomen Pyöräily ry:n talousongelmat johtuvat Yle Urheilun tietojen mukaan entisen toiminnanjohtajan sairastumisesta, jonka vuoksi hän ei kyennyt hoitamaan velvoitteitaan. Hän ei halunnut kommentoida asiaa Yle Urheilulle.

pyöräily
Maantiepyöräily, yleiskuva
AOP

Suomen Pyöräily ry:n entisen toiminnanjohtajan sairastuminen johti siihen, ettei hän kyennyt enää hoitamaan yhdistyksen taloudellisia velvoitteita. Yle Urheilun tietojen mukaan toiminnanjohtaja jätti keväästä 2018 lähtien liitolle tulleita laskuja maksamatta. Osaa laskuista hän ei ollut avannut eikä vienyt niitä kirjanpitoon.

Johtohenkilö jäi sairauslomalle syyskuussa pidettyjen MM-kisojen jälkeen. Hän ei kertonut maksamattomista laskuista muille.

– Tämä alkoi paljastua sen jälkeen kun toiminnanjohtajan sairausloma jatkui. Osaa laskuista ei oltu edes avattu, laskuja oli maksamatta ja mennyt perintään. Hän ei ollut kertonut tästä. Asia alkoi paljastua vasta lokakuussa. Tuli tietoa, että toimistolle tulee perintäkirjeitä. Mitään väärinkäytöksiä ei ole tullut ilmi, kertoo nimetön lähde Yle Urheilulle.

Yle Urheilun tietojen mukaan toiminnanjohtaja ei ollut pitänyt yhdistyksen hallitusta ajan tasalla taloudellisesta tilanteesta. Todellisen tilanteen paljastuttua liitto kertoi syyskokouksessa jäsenistölleen avoimesti taloudellisista ongelmista ja perusteli niiden johtuvan toiminnanjohtajan työuupumuksesta. Suomen Pyöräily ry tiedotti syyskokouksensa jälkeen (siirryt toiseen palveluun), että talouteen on tulossa merkittävä vaje.

– Ihmiset kuuntelivat ja ymmärsivät tilanteen. Pohdimme yhdessä mitä pitää tehdä, jotta tästä selvitään. Seurojen edustajilta tuli ehdotus, että jäsenmaksuja korotettaisiin 500 euroon. He ehdottivat tätä osallistuakseen taloustilanteen korjaamiseen ja se hyväksyttiin kahden vuoden määräajaksi.

Toiminnanjohtaja valittiin liiton johtoon kaksi vuotta sitten. Hän irtisanoutui itse marraskuussa 2018.

– Vaikka ihminen on sairas, ei se toki vapauta vastuusta. Varmastikin tehdään tarkempaa tarkastusta. Tilanne on paha, mutta tästä selvitään. On otettu lainaa, jotta liiton taloustilanne saadaan kuntoon, lähde kertoo.

Syyskokouksessa liiton hallitus oli kertonut, että he aikovat ottaa henkilökohtaisia lainoja liiton pelastamiseksi. Uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin samalla hallituksen jäsen Esa Högnäsbacka.

– Hallitus on ollut pimennossa, ja tilannetta ei ole pystytty valvomaan, kun toiminnanjohtaja ei ole kertonut, mikä on todellisuus. Hän on ollut ainoa, jolla on ollut pääsy tileille. Hänen sanaansa on uskottu ja minkä sille voi jos ihminen sairastuu. Se, että hallitus ottaa lainoja liiton pelastamiseksi, on hieno asia. Hallitus jatkaa täydellä seurojen luottamuksella, jäsenistöstä kerrotaan.

Entinen toiminnanjohtaja ei halunnut kommentoida asiaa Yle Urheilulle. Liiton taloustilanteesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

Jaakko Hänniselle ammattilaissopimus – ruokolahtelainen pyöräilee ensi vuodesta alkaen ranskalaisessa huipputallissa

Suosittelemme

Tuoreimmat