Suora

  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Saalbach-Hinterglemm, miesten suurpujottelu
  • Alppihiihdon MC: Saalbach-Hinterglemm

Juhlan jälkeen – superlahjakas Peter Kotilainen voitti kaiken ja oli heittää sen hukkaan: "Tuli tehtyä kaikenlaista tyhmää, mitä nyt vähän katuu"

Prahan MM-turnauksessa pelaa kiitollinen hyökkääjä. Peter Kotilainen haluaa jälleen ratkaista isoja pelejä Suomelle.

salibandy
Peter Kotilainen
Peter Kotilainen tuuletti maalia MM-kisojen avausottelussa Ruotsia vastaan.IFF

Suomi kohtaa Saksan salibandyn MM-puolivälierässä tänään perjantaina klo 19. Suora lähetys TV2:ssa ja Areenassa.

PRAHA. Suomen neljä rangaistuslaukauksen laukojaa tiedettiin jo ennalta, kun Riian MM-finaalia lähdettiin ratkomaan.

Suomi ja Ruotsi olivat vääntäneet varsinaisen peliajan ja jatkoajan lukemissa 3–3. Peter Kotilainen oli takonut kaksi osumaa: ensin 1–2-kavennuksen vapaalyönnistä ja sitten 3–3-tasoituksen takatolpalta.

Nelikossa Kotilainen ei ollut. Kun päävalmentaja Petri Kettunen kysyi, kuka vetää viidennen, Kotilainen ilmoittautui välittömästi.

– Ilmoittauduin, koska olisin ihan taatusti tehnyt sillä flow-tilalla, mikä minulla oli koko kisojen ajan. En varmasti olisi jättänyt tekemättä, Kotilainen vakuuttaa kaksi vuotta myöhemmin Yle Urheilulle.

Kotilaisen ei enää tarvinnut mennä kaukaloon. Ketjukaveri Miko Kailiala osui, ja kun Jarno Ihme torjui Ruotsin kapteenin Johan Samuelssonin yrityksen, mestaruusjuhlat saattoivat alkaa.

Kotilainen palkittiin turnauksen arvokkaimpana pelaajana ja hän oli 10 osumalla kisojen paras maalintekijä. Happeen laituri oli 22-vuotiaana maailmanmestari.

Mestarijoukkueen juhlat jatkuivat pari päivää, mutta menestyksestä toipuminen kesti huomattavasti pidempään.

"Potentiaali on rajaton"

Ratkaisija, isojen pelien voittaja, potentiaalia maailman parhaaksi. Maajoukkuetoverien ja valmennusjohdon luonnehdinnat kertovat, miten tärkeä lenkki Kotilainen on Suomelle. Laituri ymmärtää arvonsa itsekin.

– Tiedän, että pystyn tekemään maaleja isoissa peleissä, minulla on lahjakkuutta siihen. Pystyn tekemään maalin kovassa paikassa. Mielestäni sellaisia pelaajia ei ole liikaa, Kotilainen sanoo.

Arvaamaton luonnonlapsi on vuosien mittaan kypsynyt joukkuepelaamiseen. Muuten paikkaa maajoukkueessa ei tietenkään olisi tarjolla.

Peter Kotilainen
Peter Kotilaisen peliaika maajoukkueessa ei ole itsestäänselvyys.AOP

Prahan MM-turnauksen aikana Kotilainen istui alkulohkon päätöspelissä Norjaa vastaan penkillä koko ottelun. Hyökkääjä tietää itsekin, että päävalmentaja halusi muistutella, mitä ratkaisupeleissä vaaditaan.

Luottamusta Nykyllä riittää.

– Peterillä on kyky tietää, että kun pelit merkitsevät, niin hän pelaa joukkueelle. Ei lähdetä joka paikasta kokaisemaan, päävalmentaja sanoo.

Pari vuotta sitten Kotilainen loisti Jani Kukkolan ja Miko Kailialan rinnalla. Kokenut Kukkola myöntää, että ”Kottaraisen” kanssa kentällä on syytä olla hereillä.

– Hän menee tosi paljon vaistoilla ja tekee oman pään mukaan. Pitää olla hereillä ja lukea vähän, että mihin suuntaan hän pinkoilee, Kukkola toteaa.

Kailialan mielestä Kotilainen on jo nyt maailman kärkeä yhdellä yhtä vastaan -pelaamisessa.

– Sellainen äijä, jota on oikeastaan mahdoton lukea eikä ikinä tiedä, mitä sieltä tulee. Potentiaali on aika rajaton. Vielä on kaiken maailman ulkopuolisten asioiden kanssa tekemistä, mutta luulen, että oikealla tiellä ollaan siinäkin.

"Olin ladannut siihen peliin koko elämäni”

Kotilaisen keskenkasvuisuus on ollut huumorin aihe jo vuosien ajan.

Jyväskylän Peter Pan joutui kuitenkin uuden tilanteen eteen, kun salibandy tuntui peliltä, joka oli pelattu läpi.

Vuoden 2016 mestaruusjuhlien jälkeen seurasi vaikea jakso, jonka aikana pelaajalla riitti pulmia henkilökohtaisen elämän puolella.

– Olen täälläkin jätkille puhunut siitä. Kerroin kahden vuoden matkastani näihin kisoihin ja siinä on ollut jos jonkinmoista säätöä, Kotilainen sanoo.

– MM-kisat menivät niin hyvin, että tuli pitkäksi aikaa tyhjä fiilis. Finaalin latautui niin paljon, olin ladannut siihen peliin koko elämäni. Vaikka kuulostaa ehkä vähän tyhmältä, niin se on.

Yhdessä taas: Riian MM-kisoissa 2016 kultaa juhlineet Peter Kotilainen ja Mika Kohonen edustavat molemmat ensi kaudella Happeeta.
Peter Kotilainen ja Mika Kohonen vuoden 2016 MM-kultahumussa.AOP

Kotilainen kieltäytyy tarkentamasta ongelmiaan mestaruuden jälkeen, mutta elämänhallinta vaikuttaa olleen kadoksissa.

– Tuli vähän tehtyä kaikenlaista tyhmää, mitä nyt vähän katuu. Jätkille kerroin avoimesti näistä ja sanoin, että olen ihan hemmetin onnellinen, että olen täällä. Ei sekään ei ole ollut mikään itsestäänselvyys.

Prahassa laituri haluaa olla ratkomassa isoja pelejä ja maajoukkueen ulkopuolella tavoitteet ovat ulkomailla.

Keväällä laituri ilmoitti jo jättävänsä Happeen ja Jyväskylän, mutta siirtokuviot ruotsalaisen Kalmarsundin kanssa menivät salibandyjulkisuuden mittarilla näyttävästi solmuun.

Toistaiseksi pelit jatkuvat siis kotikaupungin joukkueen paidassa. Silti Kotilainen haluaa jossain vaiheessa päästä mittaamaan tasonsa myös Ruotsin Superliigassa.

– Haluan näyttää myös itselleni, että pystyn tekemään tulosta ja maaleja, ihan sama, missä sarjassa pelaan. Haluan hakea oman maksimaalisen huippuni ja luulen, että jotkut pyrähdykset esimerkiksi Ruotsin liigassa veisivät sitä tavoitetta eteenpäin.

– On helppoa pelata siellä Jyväskylässä, kotikulmilla, koska on koko ajan vähän mukavuusalueella. Mutta miten pystyy pelaamaan jossain eri ympäristössä? Siinä vaiheessa katsotaan, kuka on pelimies.

Lue myös:

Suomi saa Saksan vastaansa MM-salibandyn puolivälierissä – Valtteri Viitakosken osuma ei auttanut Kanadaa

Peter Kotilainen: "Juhlat on kovat, mutta nyt on vaan kestettävä"

Suomi löi Norjan selvästi ja varmisti suoran puolivälieräpaikan MM-kisoissa: "Ei meillä ole tarkoituskaan iskeä miljoonaa maalia, kun johdamme peliä"

Suomalainen maailmanmestarivalmentaja johdattaa Tshekkiä kotikisojen hornankattilassa: "Lähtökohta oli, ettei kukaan tshekkiläinen valmentaja kestäisi painetta"

Vuosia kivuliaasta polvivammasta kärsinyt suomalaispuolustaja ei suostunut luopumaan unelmastaan – särkylääkkeiden ja yksinäisyyden varjostama matka MM-kisoihin vaati yli 20 000 kilometriä kuntopyörän selässä

”Kanadansuomalainen suomenruotsalainen” kiekkolegendan poika valitsi salibandyn ja nousi joukkueensa MM-kisojen tähdeksi – ”Olisi mukavaa tehdä historiaa”

Rakkaus, joka saa yli 40-vuotiaan legendan yhä innostumaan pihapeleistä – maailmanennätyksen tekevä Mika Kohonen paljastaa hetken, jolloin äänet pään sisällä huusivat: "Mun ei enää kuuluisi olla täällä"

Suosittelemme

Tuoreimmat