Suora

  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Sykähdyttävin urheiluhetki

Kaisa Mäkäräisen seuraajaksi povattu lupaus oli vielä viime talvena hämillään supertähtien seassa – ampumahiihdon vasta parikymppisenä aloittanut Venla Lehtonen tottui nopeasti pyöritykseen

Pokljukan normaalikilpailussa yllättänyt Venla Lehtonen on Suomen ampumahiihto maajoukkueen tulevaisuuden nimiä, jolle asetellaan Kaisa Mäkäräisen manttelia.

ampumahiihto
Venla Lehtonen.
Venla Lehtonen.EPA

Pokljukan maailmancupin normaalikilpailu oli Suomen itsenäisyyspäivänä ehtinyt jo yli puolivälin, kun Venla Lehtonen ylitti maaliviivan. 23-vuotias imatralainen ei ollut tyytyväinen hiihtovauhtiinsa, sillä hän oli innostunut kisan alussa hieman liikaa ja loppu tuli sen takia liian hiljaa.

Lehtonen soimasi itseään laiskasta hiihtovauhdista, mutta siitä huolimatta hänellä oli syytä leveään hymyyn. Ampumapenkalla kaikki oli sujunut kuin unelma: kaikki laikat putosivat! Viimeisen ampumapaikan jälkeen Lehtonen olikin hämmentynyt, sillä hän ei ollut aikaisemmin onnistunut ampumaan kilpailuissa puhtaasti.

Lehtosen suorituksen loistokkuutta korosti vielä se, että viime talvena maailmancupin debyyttinsä tehnyt urheilija oli alkanut harjoitella ampumahiihtoa vasta 20-vuotiaana. Nyt tämä Kaisa Mäkäräisen manttelinperijäksi tituleerattu urheilija nousi uransa ensimmäistä kertaa maailmancupin pisteille, sillä lopputuloksista hän löytyi sijalta 36 ja se toi hänelle 5 pistettä.

– Tiesin, että jos hyvä ammunta osuu kohdalle, niin pisteitä voi tulla, Lehtonen myhäili tyytyväisenä kilpailun jälkeen.

Venla Lehtonen saavutti uransa ensimmäiset maailmancupin pisteet Pokljukassa.
Venla Lehtonen saavutti uransa ensimmäiset maailmancupin pisteet Pokljukassa.AOP

Lehtosen kilpaura alkoi jo 4-vuotiaana Hippo-hiihdoista. Tuolloin saavutettu kolmossija jätti Imatran Urheilijoiden hiihtäjään omien sanojensa mukaan “kroonisen voitonnälän”.

Hiihto täytti innokkaan juniorin päivät, mutta hiihdon lisäksi Lehtonen seurasi myös ampumahiihtoa, ja kun hän parikymppisenä pääsi kokeilemaan ampumista, oli lajin vaihto sinetöity.

Lehtonen sai ampumahiihtouransa alussa tärkeää oppia maajoukkueen ampumavalmentajalta Asko Nuutiselta, joka menehtyi sairauskohtaukseen toissa kaudella. Nuutinen opetti Lehtoselle, ettei tämä saa masentua ohilaukauksista, sillä ne kuuluvat jokaisen ampumaurheilijan alkutaipaleeseen, ja ettei huipulle ole oikotietä.

Ampumapenkalla tulleista takapakeista huolimatta Lehtosen kehitys kohti kansainvälisiä areenoita on ollut nopeaa, ja hän on seurannut tässä Kaisa Mäkäräisen jalanjälkiä. Suomen joukkueen ykköstähtikin siirtyi ampumahiitoon hiihdosta vasta parikymppisenä. Lehtonen pääsi viime kaudella kilpailemaan ensimmäistä kertaa maailmancupissa, ja hänet valittiin myös Pyeongchangin olympiajoukkueeseen.

Viime vuosi kasvattikin Lehtosta paljon urheilijana.

– Olihan siinä aina tosi paljon uutta, kun oli uusia paikkoja, ympäristöä ja yhtäkkiä on huippujen seassa kilpailemassa ja harjoittelemassa, Lehtonen kertoi Yle Urheilulle.

– Ensimmäisissä maailmancupeissa pyörittelin harjoituksissakin vain silmiäni, että mitä täällä oikein tapahtuu.

Venla Lehtonen pääsi edustamaan Suomea Pyeongchangin olympialaisissa.
Venla Lehtonen pääsi edustamaan Suomea Pyeongchangin olympialaisissa.Getty Images

Lehtonen tottui viime talvena nopeasti maailmancupin rutiineihin, haastatteluihin, harjoituksiin ja kilpailuihin. Loppukaudesta kaikesta tästä oli jo tullut normaalimpaa, jolloin hän pystyi keskittymään paremmin itse suorituksiin.

Se näkyi myös tuloksissa, sillä kauden viimeisessä maailmancupin osakilpailussa Tjumenin takaa-ajokisassa Lehtonen hätyytteli jo cupin pisteitä. Tuolloin neljä ohilaukausta olivat kuitenkin liikaa.

Lehtonen teki ensimmäisenä maailmancupin vuotenaan ison kehitysharppauksen, ja vastaavanlaista hän odottaa tälle kaudellekin.

– Toivottavasti saan mahdollisimman paljon kansainvälisiä kilpailuja erityisesti maailmancupissa, sillä niiden kautta pystyn parantamaan suoritustani, kun saan kisarutiineita aina vain paremmaksi, hän pohti.

Lehtonen tietää, että ampumahiihdossa harvemmin tulokset ovat tasaisia. Huonoja kilpailuja tulee väliin väkisinkin, mutta jos on niitä heikkoja startteja, niin kyllä niitä hyviäkin kisoja tulee.

– Viime talvena huomasin, että kun sain onnistumisia, niin se ruokki aina eteenpäin. Jos kehitykseni menee eteenpäin niin, että olen tasaisesti pisteillä maailmancupissa, niin silloin voi tulla niitä huippuonnistumisiakin.

Venla Lehtosta (oik.) pidetään Suomen maajoukkueen tulevaisuuden nimenä. Kuvassa Lehtonen Mari Ederin kanssa Pyeongchangin olympialaisissa.
Venla Lehtosta (oik.) pidetään Suomen maajoukkueen tulevaisuuden nimenä. Kuvassa Lehtonen Mari Ederin kanssa Pyeongchangin olympialaisissa.EPA

Ampumahiihdon uusi päävalmentaja Jonne Kähkönen toi kesällä joukkueen harjoitteluun pieniä muutoksia muun muassa teho- ja ryhmäharjoitteluun, mutta muuten Lehtosen harjoitusrunko on pysynyt tiukasti Heikki Pusan näpeissä.

Ensimmäinen maajoukkueen lumileiri oli Lehtoselle harjoituskauden haastavimpia viikkoja, sillä lumelle siirtyminen väsytti hänet sen verran pahoin, että hän oli hetken aikaa jopa huolestunut. Pelko kunnon katoamisesta katosi kuitenkin yhtä pian kuin oli tullutkin, sillä kisakauden alettua Lehtonen oli jälleen vireessä ja pääsi vihdoin testaamaan, mihin hänen tasonsa riitti kansallisissa kisoissa sekä maailmalla.

– En ole halunnut asettaa mitään tarkkoja tuloksellisia tavoitteita, että jossain kisassa pitäisi olla jollakin sijalla, mutta harjoituskauden perusteella en näe mitään syytä, miksi kehitys ei menisi eteenpäin, Lehtonen sanoi.

– Odotan itseltäni taas selkeää tason nostoa. Että jaksaisin koko kauden ja tasoni pysyisi hyvänä, eikä tulisi notkahduksia.

Lehtonen on asettanut päätavoitteekseen vuoden 2022 Pekingin olympiakisat, mutta sitä ennen Lehtosen silmissä siintävät maailmancupin kisojen lisäksi myös ensi kevään MM-kilpailut, jotka käydään Östersundissa, Ruotsissa. Siellä hän haluaisi tehdä talven parhaita suorituksia ja saavuttaa parhaat sijoituksensa.

– Ensimmäiset kisat varmasti näyttävät, mihin suuntaan kausi lähtee. Uskon kuitenkin, että kun työn on tehnyt nyt kesällä hyvin, niin se kantaa sitten talvella.

Venla Lehtosta haastattelivat Magnus Eklöv ja Nina Vanhatalo.

Lue myös:

Jenny Fellman ponnisti epävarmoista lumiolosuhteista Ahvenanmaan ensimmäiseksi lumilajien maajoukkueurheilijaksi – “Olen nähnyt, mitä huipulle pääsemiseen vaaditaan“

Kaisa Mäkäräisen nousua huipulle auttanut mies palasi Suomeen muuttuneena – epäsuomalainen valmentaja istuu mieluummin urheilijan kanssa aamupalapöytään kuin tutkii numerodataa

Suomen ampumahiihtotähti muutti muutakin kuin vain nimensä – hiihdon MM-kisoihin tähtäävä Mari Eder päätti unohtaa muiden mielipiteet ja keskittyä asioihin, joista tykkää

Viime kaudella cupin kokonaisvoittoa juhlinut Kaisa Mäkäräinen on kauden kynnyksellä epävarmempi kuin aikoihin – “Luotan siihen, että jospa se kunto ehtisi vielä tulla”

Suosittelemme

Tuoreimmat