Suora

  • Dota 2: The International

Viiden paralympiakullan Leo-Pekka Tähti joutuu sivulajissa välillä vaihtopenkille

Nelinkertainen Vuoden yleisurheilija pelasi vielä lauantaina koripalloa Bilbaossa.

urheilu
leo-pekka tähti
Tomi Hänninen

Sivulaji pyörätuolikoripallo pitää ratakelaaja Leo-Pekka Tähden kiireisenä harjoituskaudella Espanjassa, vaikka hän ehti kuin ehtikin alkuviikoksi Suomeen ja Suomen Urheiluliiton (SUL) palkitsemistilaisuuteen. Yleisurheilun lajiliitto SUL valitsi Tähden Vuoden yleisurheilijaksi kolmantena vuotena peräkkäin.

Porilaisen siivittivät valintaan kolme kultamitalia, jotka hän saavutti parayleisurheilun EM-kilpailuissa elokuussa Berliinissä. Vielä lauantaina Tähti heitti Malagan pyörätuolikoripallojoukkueen kanssa koreja Bilbaossa. Ottelun jälkeen joukkue teki bussilla lähes tuhannen kilometrin kotimatkan toiselle puolelle maata.

– Kyllä tässä rumbaa on ollut koriksenkin suhteen. Viikko-ohjelma on todella kiireinen, kun tekee kahta lajia täysillä, ammattilaisena koripalloa pelaava Tähti kertoi STT:lle palkintotilaisuuden jälkeen.

Tähden mukaan laji sopii ratakelauksen talviharjoitteluun erinomaisesti, sillä se rasittaa lihaksistoa monipuolisesti.

– On se hienoa, että pystyy auttamaan joukkuetta noin kovassa sarjassa. Mutta enhän minä ole kummoinenkaan koripalloilija. Välillä joutuu vaihtopenkillekin, viiden paralympiakullan mies lohkaisee.

Dubaihin kolme mitalia mielessä

Kulunut kausi oli päälajissa yksi Tähden huikean uran parhaista. Tähti ja valmentaja Juha Flinck päättivät satsata tuttujen pikamatkojen lisäksi pidemmille matkoille. EM-Berliinissä Tähti ylsi 400 metrillä kultamitaliin ja 800 metrilläkin hopeaan asti.

Edellisen harjoituskauden avainasiaksi nousivat kelauskapulat, joita Porin Tarmon urheilija alkoi käyttää kelaushanskojen sijaan.

– Harjoituskausi on alkanut jälleen lupaavasti. Jos pysyn ehjänä, tulee ensi kaudestakin vahva, 35-vuotias Tähti uhkuu.

Ensi kaudella parayleisurheilun MM-kilpailut järjestetään vasta marraskuussa Dubaissa, mikä pakottaa Tähdenkin kompromisseihin. Kauden ensimmäiset kilpailut käydään jo toukokuun lopulla, joten Tähti valmistautuu tekemään kaksi kuntopiikkiä.

Vaikka Tähti otti EM-kilpailuista neljä mitalia, hän suhtautuu epäillen rahkeisiinsa MM-tason 800 metrillä.

– Todennäköisesti MM-kisojen 800 metrillä (taso) ei yksinkertaisesti riitä kuin välieriin asti. Neloselle panostan jatkossakin todella paljon.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat