Suora

  • Este- ja kouluratsastuksen EM: Kouluratsastuksen Grand Prix
  • Elävä arkisto esittää
  • Este- ja kouluratsastuksen EM: Kouluratsastuksen Grand Prix
  • Urheilukierros

Helmareilla edessä kriittinen vuosi – päävalmentaja Anna Signeul haluaa lisää nopeita juoksuja ja henkistä vahvuutta

Anna Signeul haluaa Suomen maajoukkueen nopeasti takaisin naisjalkapallon kansainvälisen kehityksen kyytiin.

Urheiluvalmennus
Anna Signeul
Ruotsalainen Anna Signeul aloitti Helmareiden päävalmentajana syyskuussa 2017.AOP

Naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan Anna Signeulin mukaan Suomi on jäänyt naisjalkapallon kovassa kilpailussa takamatkalle.

Helmareiden MM-karsinnat päättyivät syyskuussa murheellisesti. Vierasotteluista Espanjaa ja Itävaltaa vastaan kotiintuomisiksi jäivät 1–5- ja 1–4-tappiot. Helmareiden lopullinen sijoitus karsintalohkossa oli kolmas.

– MM-karsinnat olivat hyvä muistutus siitä, että Suomi ei ole samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten. Meidän täytyy tehdä kovasti töitä, jotta voimme saavuttaa sen tason uudelleen, Signeul sanoo.

Karsinnat vuoden 2021 Englannin EM-kisoihin käynnistyvät elokuussa. Helmareiden tavoitteena on palata arvokisoihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013. Signeul toteaa, ettei laskusuhdanteen jatkumiselle ole varaa, sillä nopeasti kehittyviä maita on samaan aikaan paljon.

– EM-kisoista karsiutuminen olisi kova isku suomalaiselle jalkapallolle. Tuleva vuosi on ratkaiseva. Meidän täytyy saada hyviä tuloksia ja tuntea kehittyvämme, Signeul pohti.

Signeul kaipaa kovempaa tempoa

Signeul nimesi alkuviikosta maajoukkueen tammikuun harjoitusleirille Kyprokselle. Suomi kohtaa leirin aikana harjoitusottelussa Tanskan. Sopimuksenalaisista pelaajista kolmea Åland Unitedin pelaajaa lukuun ottamatta kaikki joukkueeseen valitut pelaavat ulkomailla.

Signeul kokee, että suomalaispelaajilla on puutteita fyysisissä ominaisuuksissa. Hänen mukaansa joukkue ei pelaa huippumaihin verrattuna riittävän korkealla tempolla.

– Juoksemme kilometreissä mitattuna yhtä paljon kuin muut joukkueet, mutta matalammalla tempolla. Emme tee otteluissa riittävästi nopeita juoksuja, Signeul toteaa.

Usea suomalaispelaaja edustaa eurooppalaisia huippuseuroja. Esimerkiksi viime kesänä Chelseaan siirtynyt Adelina Engman harjoittelee Signeulin mukaan jatkuvasti riittävän kovassa ympäristössä.

– Sellaista sen täytyy olla, jotta voi kehittyä ja oppia tekemään päätöksiä kovemmassa tempossa. Chelseassa kaikki pelaajat ovat maajoukkuepelaajia, joten taso kaikessa tekemisessä on korkeampi.

Enemmän henkistä valmennusta

Signeulin mukaan maajoukkue tarvitsee enemmän henkistä valmennusta. Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen kertoo, että liitto on tehnyt yhteistyötä olympiakomitean kanssa henkisen valmennuksen lisäämiseksi.

– Uskon, että olympiakomitealta tulee tässä tapauksessa vahva tuki. Näemme, että henkinen valmennus on tärkeä osa-alue ja uskon, että pystymme löytämään yhteisiä ratkaisuja.

Päävalmentaja Signeul haluaa henkisen valmennuksen avulla opettaa pelaajia ajattelemaan oikein ja tuomaan johtajaominaisuuksia esiin kentällä ja sen ulkopuolella.

– Voittavassa joukkueessa pitää olla positiivinen kulttuuri. Emme halua kentälle yhtätoista pelaajaa, jotka tuntevat tekevänsä työtä joukkueelle. Haluamme yksitoista pelaajaa, jotka ovat voittajia ja haluavat määrittää ottelun kulun. Pelaajilla täytyy olla tunne, että he ovat eteviä, Signeul tiivistää.

Lue myös:

Miten Helmarit loikkaa kohti Euroopan ja maailman huippua? ”Pitää kehittyä fyysisesti huippu-urheilijoiksi”

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat