Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Münchenin "jääkiekkoyliopisto" kouli Toni Söderholmista maajoukkuevalmentajan – kolmosliigasta suoraan parrasvaloihin: "Haluan imeä kaiken opin, mitä voin saada"

Saksan maajoukkueen tuore päävalmentaja kokee saksalaisen jääkiekkoilun olevan murrosvaiheessa.

jääkiekko
Toni Söderholm
AOP

Toni Söderholm osasi tuskin itsekään odottaa, että hänet valittaisiin Saksan jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi vain kaksi kautta pelaajauran päättymisen jälkeen. Torstaina vahvistettu sopimus kattaa alustavasti seuraavan olympiadin.

– Sopimusta tarkastellaan avoimesti. Seuraava olympiadi on aikaväli, josta olemme jutelleet, Söderholm kertoo puhelimitse Yle Urheilulle.

Söderholm, 40, voitti pelaajana Suomen ja Saksan mestaruudet sekä MM-hopeaa. Puolustajan ajatus valmennusurasta alkoi kypsymään Kari Jalosen tultua HIFK:n päävalmentajaksi.

– ”Kojon” alaisuudessa pelasimme HIFK:ssa Ville Peltosen kanssa. Sen jälkeen olen miettynyt asioita enemmän ja yrittänyt mietiskellä valmentajan maailmaa.

”En olisi parempaan jääkiekkoyliopistoon voinut mennä”

Söderholm pelasi viimeisen kautensa EHC Münchenin riveissä 2015–16 ja hyppäsi suoraan valmentajaksi saman seuran organisaatioon. Hän ehti toimia Münchenin yhteistyöseura SC Riesserseen päävalmentajana Saksan kolmannella sarjatasolla puolitoista vuotta.

Münchenin ja Riesserseen tiivis yhteistyö on tuottanut hyviä tuloksia vilkkaan pelaajavaihdon ja yhtenäisen pelitavan avulla. Nuoret pelaajat ovat saaneet alemmalla sarjatasolla arvokasta kokemusta ja peliaikaa. Käytäntö on vahvan seurakulttuurin Saksassa kuitenkin harvinainen.

– Se ei ole helppoa, koska yhteistyöseurat ovat omia seurojaan ja heillä on tietenkin aina oma lehmä ojassa. Se, mitä me olemme tehneet, on ollut ihan uniikki homma ja toiminut todella hyvin.

Jalosen lisäksi toiseksi tärkeäksi mentoriksi valmennusuransa kannalta Söderholm nimeää Münchenissä häntä valmentaneen Don Jacksonin. Juuri Jackson oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että Söderholm jäi pelaajauran jälkeen Saksaan käynnistelemään valmennusuraansa.

– En olisi kyllä parempaan jääkiekkoyliopistoon voinut mennä. Münchenissä on ollut ihan huipputiimi ja huippuorganisaatio. Tässä on ollut rauha vain valmentaa, se on tärkeää.

Nuoria sisään maajoukkueeseen

Söderholm korostaa, että Saksassa on nyt tarkoitus ajaa nuoria pelaajia sisään maajoukkueeseen. Olympiahopealle yltäneen joukkueen keski-ikä lähenteli 30 vuotta. Hyviä nuoria pelaajia on kasvamassa, mutta Saksan pääsarja täyttyy yhä liiaksi ulkomaalaiskiekkoilijoista.

– Täkäläisten puolesta toivon, että saksalaisia pääsisi pääsarjajoukkueisiin enemmän. Se on iso muutos, eikä se tule tapahtumaan hetkessä. Vanhaan on juurruttu aika paljon, Söderholm sanoo.

Olympiahopea lisäsi Saksassa jääkiekkoinnostusta hetkellisesti, mutta heikosti keväällä sujuneet MM-kisat palauttivat saksalaiset nopeasti maan pinnalle.

Saksalaisessa jalkapallossa valmentajakunta on nuorentunut viime vuosien aikana huomattavasti. Söderholmin mukaan suuntaus on sama jääkiekossa ja muissakin palloilulajeissa. Yhteistyö eri lajien välillä lisääntyy koko ajan.

– Yhteistyö ja kontaktit ovat olemassa. Seuraavien kuukausien aikana avautuu, mitä ne ovat konkretiassa. Haluan olla mukana imemässä kaiken opin, mitä voin vain saada, Söderholm päättää.

Lue myös:

Ura hurjassa nousukiidossa – Toni Söderholmista Saksan jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat