Suora

  • Elävä arkisto esittää

Täpärästi toiselle kierrokselle päässyt Aalto petrasi sijoitustaan – Kobayashi jatkoi voittoliitoaan

Antti Aalto paranteli asemiaan Oberstdorfin mäkikisan toisella kierroksella. Mäkiviikon avauksen voitti Ryoyu Kobayashi.

mäkihyppy
Antti Aalto
Antti Aalto heitti katsojien kanssa ylävitosia Engelbergissä joulukuun puolivälissä.Alexandra Wey/AOP

Niukasti tiensä toiselle kierrokselle selvittänyt Antti Aalto hyppäsi toisella kierroksella 118 metriä. Toinen hyvä hyppy nosti Aaltoa loppusijoituksissa kahdella pykälällä.

Aalto oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 24:ntenä, mutta nousi sijalle 22. Sijoituksellaan Aalto nappasi yhdeksän maailmancupin pistettä. Sunnuntain kilpailun jälkeen Aalto on maailmancupissa 15:ntenä.

Kisaviikonloppuaan Aalto piti suhteellisen onnistuneena.

– Alku oli vähän hankala, mutta pystyin päivä päivältä vähän petraamaan. Siinä mielessä meni ihan ok, mäkikotka kommentoi Yle Urheilun haastattelussa.

Maailmancupia johtava Japanin Ryoyu Kobayashi vei voiton sunnuntaisessa kilpailussa. Kobayashi venytti 138,5- ja 126,5-metriset hypyt. Voitto oli japanilaiselle jo viides tällä kaudella.

Kauden parhaaseensa venyi saksalainen Markus Eisenbichler, joka oli kilpailun toinen. Eisenbichler jäi voittajasta 0,4 pistettä.

Kilpailun kolmas oli Itävallan Stefan Kraft, joka otti Eisenbichlerin tapaan ensimmäisen palkintokorokesijansa tällä kaudella.

Aallon taakse sunnuntain kilpailussa jäi muun muassa Norjan Johann Andre Forfang, jonka toinen hyppy oli vain 110-metrinen. Forfarang oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 19:ntenä, mutta jäi lopulta sijalle 25.

Forfang oli maailmancupissa viidentenä ennen Oberstdorfin kilpailua. Norjalaisen mahdollisuudet mäkiviikon voittoon kokivat kovan kolauksen sunnuntaisen epäonnistumisen takia.

Mäkiviikko jatkuu maanantaina Garmisch-Partenkirchenissä kello 15 alkavalla HS142-mäen karsinnalla. Lähetys karsinnasta alkaa TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 14.50.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue myös:

Kymmenykset Aallon puolella: suomalainen toiselle kierrokselle viimeisenä lucky loser -listalta

Antti Aallon menestys mäkiviikolla on pitkälti puvusta kiinni – tässä mielenkiintoisimmat nimet turneelle

Norjan salainen ase, henkinen paine ja Bischoshofenin erikoinen kapistus – seuraa näitä mäkiviikolla

Nikunen uskoo Antti Aaltoon mäkiviikolla – "Pitkästä aikaa meillä on suomalainen urheilija, joka pystyy menestymään"

Mäkiviikon gloriaa: lehmän lannan hajusta teollisuuskaupunkiin – "Selostan tämän hypyn seitsemännen ja kahdeksannen kärpäsen välistä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat