Suora

  • Monte Carlo, live EK 1
  • Naisten normaalimatka, Anterselva

Tour de Skillä käy kato tähtihiihtäjistä ja nyt myös Kläbo miettii jatkoa – liki puolet miehistä jättänyt leikin kesken

Norjalaismedian mukaan Johannes Hösflot Kläbo aikoo startata huomiseen kilpailuun, mutta miettii jatkoa kilpailu kerrallaan.

hiihto
Johannes Hösflot Kläbo.
Johannes Hösflot Kläbo.

Keskiviikko toi uusia Tour de Skin kesken jättäneitä. Ruotsin Stina Nilsson ei starttaa enää kolmeen viimeisen kilpailuun. Nilsson oli neljän kilpailun jälkeen Tourin tuloksissa kahdeksantena.

Jo kolmannen kilpailun, Val Müstairin sprintin, jälkeen Tourin jättivät muun muassa kesken Ruotsin Ida Ingemarsdotter, Norjan Maiken Caspersen Falla ja Yhdysvaltain Sophie Caldwell. Ingemarsdotter oli Tourin tuloksissa viidentenä. Falla puolestaan oli sijalla 19 ja Caldwell sijalla kymmenen.

Naisten huippuhiihtäjistä Therese Johaug, Charlotte Kalla, Ebba Andersson ja Ragnild Haga eivät lähteneet Tourille laisinkaan mukaan.

Miesten puolella Tourilla kolmantena ollut Emil Iversen päätti urakkansa 15 kilometrin yhteislähtökilpailun voittoon keskiviikkona. Iversen kertoi noudattavansa jo aiemmin tehtyä kilpailusuunnitelmaansa, johon kuului kiertueen keskeyttäminen tässä vaiheessa.

Jo yhteislähtökilpailun starttiviivalta puuttuivat Tourin kymmenen kärjessä keikkuneet Ranskan Richard Jouve ja Italian Federico Pellegrino.

Miesten kokonaiskilpailua johtava Johannes Hösflot Kläbo on mukana torstain lähtölistalla. Kläbo on kuitenkin kertonut muun muassa norjalaismedioille pohtivansa kiertueen keskeyttämistä (siirryt toiseen palveluun). Hän pohtii jatkamista päivä kerrallaan.

Ensimmäisen sprinttikilpailun jälkeen mukana oli 75 naishiihtäjää. Torstaiseen kilpailuun heistä starttaa enää 39. Miesten puolella ensimmäisen päivän jälkeen mukana oli 105 hiihtäjää, joista 63 jatkaa torstaina.

Suomalaisista Tour de Skillä jatkavat enää Krista Pärmäkoski, Laura Mononen ja Anne Kyllönen. Pärmäkoski on Tourin kokonaistuloksissa neljän kilpailun jälkeen viidentenä. Eroa kolmanteen sijaan on 20 sekuntia.

Susanna Saapunki ei saa osallistua kolmelle viimeiselle matkalle, koska hän joutui keskeyttämään keskiviikon 10 kilometrin kilpailun kuumeen takia. Mari Eder puolestaan joutui jättämään Tourin kesken jo ensimmäisen kilpailun jälkeen sairastumisen vuoksi.

Suomen sprinttimiehistä Ristomatti Hakola ja Lauri Vuorinen päättivät lähteä suunnitellusti kotiin keskiviikon kilpailun jälkeen. Matti Heikkinen keskeytti Tourin jo aiemmin. Aiemmin vain vuosina 2011 ja 2015 Alpe Cermisin nousussa ei nähty yhtäkään suomalaista mieshiihtäjää.

Tour de Skillä hiihdetään vielä kolme matkaa. Turnee jatkuu torstaina takaa-ajoilla. Miesten kilpailu alkaa kello 14.05 Suomen aikaa. Naiset lähtevät ladulle puolestaan kello 16.15. Kilpailuja voi seurata suorana TV2:sta ja Yle Areenasta.

Lue myös:

Hiihtotähdet erehtyivät kirimaalista – "Mitäs nämä kaverit tässä singahtelevat?"

Pitopohjasukset olivat kova sana Oberstdorfin kaaoskelissä – "Ruotsi oli ottanut riskin, ja se ei kantanut"

Selkäleikkauksen jälkeen pikavauhtia kilpaladuille palannut Anne Kyllönen helpottui kauden ensimmäisistä pisteistään – "Tällaista olen odottanut koko ajan!" Luottavainen Pärmäkoski lähti voittamaan kisaa, mutta sen sijaan ero Tourin kärkeen vain kasvoi – "Se on tosi iso ero, mutta toki ihmeitä voi tapahtua"

Jauhojärvi soimasi Pärmäkoskea kahdesta taktisesta kömmähdyksestä: "Hän tuhlasi voimia tyhjään"

Näin seuraat legendaarista mäkiviikkoa ja Tour de Skitä Ylen kanavilla – katso lähetysajat

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat