Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM: ESP - USA
  • Urheiluruutu
  • FIFAn jalkapallon naisten MM: SWE - CAN
  • Urheiluruutu

Kaleva: Suomen ykkössprintteri kritisoi rajusti pikaluistelumaajoukkueen kohuvalmentajaa – "Kaikki meni vihkoon"

Pikaluistelija Harri Levo kritisoi maajoukkueen uutta päävalmentajaa.

pikaluistelu
Peter Mueller.
EPA

Suomen pikaluistelumaajoukkueen uuden päävalmentajan Peter Muellerin valmennustyyli ei miellytä kaikkia urheilijoita. Oululainen pikaluistelija Harri Levo ei säästellyt sanojaan Kalevan haastattelussa (siirryt toiseen palveluun). Levon mukaan itsevaltaisen yhdysvaltalaisen tapoihin ei kuulu urheilijan kuunteleminen.

Maajoukkueen ykkössprintterin halusi marraskuussa lepoaikaa, sillä Levon lihaksisto oli tukossa ja alkukauden tulokset sitä myöten heikkoja. Mueller ei taukoon suostunut.

– Sitten lusittiin ja räpiköitiin syksy läpi. Ei siinä ollut kyllä mitään järkeä. Kaikki meni vihkoon, Levo sanaili Kalevalle.

Muellerin valmennushistoria on kaksijakoinen. Hänen valmentamansa urheilijat ovat voittaneet viisi olympiakultaa ja lukuisia maailmanmestaruuksia. Toisaalta yhdysvaltalainen joutui vuonna 2009 kohun keskelle, kun tämä sai potkut Norjan maajoukkueesta seksuaalisen häirinnän vuoksi.

Levo olisi halunnut jatkaa yhteistyötään valmentajansa Markus Puolakan kanssa, mutta Luisteluliiton päätös päävalmentajavetoisuuteen siirtymisestä esti tämän ratkaisun. Samaan aikaan Puolakasta tehtiin täysipäiväinen nuorten olympiavalmentaja. Joulun jälkeen Puolakka on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa palannut Levon ja Samuli Suomalaisen valmennukseen.

Muellerin alaisuudessa kovien harjoitustuntien määrät ovat kasvaneet Levon kohdalla 20–24 viikkotunnista lähes 30 tuntiin.

– Uusi rytmi sopi kesään asti. Sitten aloin ihmetellä, etteikö tässä ole tarkoitus herkistellä missään vaiheessa. Ei ollut, samaa rynkytystä jatkettiin ensimmäiseen maailmancupin kisaan saakka. Jalat olivat täysin töötissä, Levo kertoo.

Luisteluliiton urheilutoimenjohtaja Janne Hänninen ei yllättynyt Levon kritiikistä, mutta se ei hänen mukaansa ollut myöskään toivottua.

– Halusimme viime keväänä Luisteluliiton hallituksen kanssa tehdä toimintatapamuutoksen harjoituskulttuuriin, koska tasomme on ollut Mika Poutalan ja Pekka Koskelan takana heikko viime vuosina, Hänninen sanoo Kalevan haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).

Hännisen mukaan jokaisen urheilijan kanssa keskustellaan kuukausittain siitä, missä harjoittelun osalta mennään. Hänninen luottaa siihen, että Muellerin johdolla myös tuloskäyrä kääntyy nousuun.

– Nuoret ovat kehittyneet todella paljon. Odotan, että tuloksia tulee jo tänä talvena.

Lue myös:

Olosuhteet eivät säikäytä uutta päävalmentajaa, nuoret suomalaisluistelijat ihastuttaneet: "Yksi lahjakkaimmista ryhmistä, joita olen nähnyt"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat