1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. alppihiihto

Paralympialaisissa neljänneksi laskeneella suomalaisalppihiihtäjällä dramaattinen katko kauteen, MM-kisat jäävät väliin: "Pyörryin kesken laskun"

Santeri Kiiveri etenee nyt terveys edellä ja odottaa tutkimusten tuloksia.

Kuva: AOP

Pyeongchangin paralympialaisissa pujottelussa neljänneksi sijoittunut Santeri Kiiveri joutuu jättämään maanantaina alkavat para-alppihiihdon MM-kisat väliin. Syy kuulostaa dramaattiselta. Kiiveri pyörtyi harjoituksissa Suomulla.

Nyt hän on käynyt viikon aikana erilaisissa testeissä. Tilanteessa edetään tietysti terveys edellä, joten toistaiseksi kilpailut jäävät väliin.

Kiiveri kertoi asiasta ensin Instagramissa ja kommentoi tilannetta myös Yle Urheilulle.

– Pyörryin Suomulla oikeastaan kesken laskun. Se oli säikäyttävä tilanne, joten nyt tutkitaan kaikki mahdolliset asiat, löytyykö sille jotain syytä, Kiiveri kertoi.

Vastaavaa hänelle ei ole aiemmin tapahtunut. Tässä vaiheessa ei ole tietoa eikä arviota siitä, milloin Kiiveri laskee seuraavan kerran.

– Haluan varmistaa, että on turvallista treenata. Se on ykkösprioriteetti, joten nyt mennään tutkimusten mukaan. Kautta ei ole peruttu. Jos näyttää siltä, että pystytään jatkamaan, niin sitten jatketaan.

Para-alppihiihtokaudessa tulee MM-kisojen jälkeen tauko, mutta maaliskuussa ohjelmassa olisi muun muassa maailmancupin finaalit.

Kiiveri on ehtinyt tällä kaudella kilpailla yhdet Eurooppa-cupin kilpailut joulukuussa. Siellä hän oli pujottelussa neljäs.

– Olisi ehkä voinut mennä vähän paremminkin, mutta olin silloin flunssassa. Ihan hyvät aloitukset kuitenkin. Koko alkukauden ja syksyn on ollut hyvä draivi päällä.

Kiiveri käy Rukalla alppilukiota. Se ja muukin arkielämä jatkuu normaalisti. Lukiossa on menossa kolmas vuosi ja keväällä ovat ohjelmassa ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset.

Kiiveri laski 16-vuotiaaksi saakka terveiden ikätoveriensa kanssa. Kiiverillä on kuitenkin olkahermopunoksen syntymävaurio eli Erbin pareesi, minkä vuoksi hänen oikean kätensä puristusvoima ei riitä sauvan pitämiseen kädessä laskun aikana. Sen vuoksi hän siirtyi para-alppihiihtoon. Vuosi sitten Kiiveri oli 17-vuotiaana siis jo paralympialaisissa neljäs.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Instagramissa

Lue myös:

Santeri Kiiveri, 17, hätyytteli paralympiapronssia Pyeongchangissa: "Pekingissä pitää ottaa kaikissa lajeissa mitalit"

Vuoden alppihiihtäjäksi valittu suomalaislupaus hakee menestystä kaikista Pyeongchangin alppilajeista – "Saadaan mielenkiintoinen setti, kun kaikki lasketaan"