Suora

  • Kuinka nurkkapatriootteja suomenruotsalaiset ovat?
  • UP-dokkari: Kamera käy!
  • Yhdistetty ja Parude
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Hakola sai taas Niskasen päänahan: "Voittaminen on yllättävän hienoa"

Jämin Jänteen Ristomatti Hakola oli Iivo Niskasta vahvempi Suomen cupin viestissä.

hiihto
Ristomatti Hakola
Tomi Hänninen

Ristomatti Hakola sai keskiviikkona olympiavoittaja Iivo Niskasen päänahan toisen kerran tällä kaudella. Hakola kukisti Niskasen Vantaan Suomen cupin viestin loppukirissä, kun Jämin Jänne tuli maaliin ennen Puijon Hiihtoseuraa.

– Voittaminen on yllättävän hienoa, Hakola herkisteli maalissa.

Hän pehmitti Niskasen myös marraskuussa ennen maailmancup-kauden alkua Rovaniemen Suomen cupissa. Silloin hiihtotapa ja matka olivat Niskasen bravuureja, mutta Vantaalla hiihtäjät etenivät vapaalla.

– Hiihdettiin sitten iltalenkki. Vaikka mentiin hiljaa, eikä kumpikaan ollut hengästynyt, niin kumpikaan ei puhunut mitään, Niskanen leukaili.

Niskasen sauvan hihna rikkoutui ensimmäisellä 2,5 kilometrin kierroksella, kun sompa jäi Hakolan suksen alle. Niskanen sai uuden sauvan toisella kierroksella juuri ennen ylämäkeä, eikä hän päässyt iskemään ja ottamaan eroa Hakolaan.

Tämä sopi Hakolalle.

– Koitin jättää mahdollisimman pienen loppukirin, koska pitkällä Iivolla olisi ollut paremmat mahdollisuudet, voittaja kommentoi Yle Urheilulle.

Vantaan 3x7,5 kilometrin viestissä kolmanneksi sijoittui Pohti SkiTeam, jonka ankkurina hiihti hyviä sprinttinäyttöjä kauden aikana antanut Joni Mäki.

Hakola kisaa viikonloppuna monen muun maajoukkuehiihtäjän tavoin Otepään maailmancupissa. Finaalipaikka sprintissä ja 15 parhaan joukkoon 15 kilometrillä kelpaavat viikonlopun tavoitteiksi. Hakola on harjoitellut Tour de Ski -kiertueen jälkeen Lahdessa ja Vierumäellä, koska kotiseutujen Jämin lumitilanne on ollut huono.

– Kroppa on tuntunut välillä ihan hyvältä. Paljonko sinne Seefeldiin onkaan aikaa, vähän yli kuukausi, Hakola viittasi kauden päätavoitteeseen MM-hiihtoihin.

Heikkinen vertymässä kisoihin

Maajoukkueen kärkinimistä Matti Heikkinen puuttuu vielä Otepäästä, mutta hänen valmentajansa Toni Roposen mukaan Heikkinen palaa kansainvälisiin kisoihin puolentoista viikon kuluttua Ruotsin Ulricehamnissa.

Tour de Skin keskeyttänyt Heikkinen on harjoitellut kotimaisemissaan Jyväskylässä, ja apuna on ollut maajoukkueesta tuttuja terveydenhuollon ammattilaisia.

– Matti hiihtää viikonloppuna kilpaa, mutta katsotaan missä, Roponen arvuutteli kotimaan kisoja.

Lue myös:

Hakola Niskasta vahvempi loppukirissä: Jämin Jänne viestivoittoon Vantaalla

Vuokatti vei voiton viestissä – Pärmäkoski näytti hurjaa vauhtia ja nosti Ikaalisten Urheilijat toiseksi yli minuutin takaa

Hyvärinen hiihti miesten Suomen cup -voittoon Vantaalla

Suosittelemme

Tuoreimmat