Tässä ovat MM-rallikauden viisi suurinta kysymysmerkkiä: ranskalaismestarien muuutokset puhuttavat, Latvalan vaikea rooli ja kuka saa Kalle Rovanperän?

Uusi kausi, uudet kujeet. Alkava MM-rallikausi sekoittuneine kuljettajakokoonpanoineen nostattaa jälleen tukun pohdiskelun aiheita. Kokosimme alle viisi ydinkysymystä.

ralliautoilu

1

Sebastien Loeb
EPA-EFE/Ernesto Arias

Sebastien Loebin panos Hyundain näkökulmasta?

Kuuden osakilpailun ohjelmalla MM-rallikauteen 2019 rynnistävä Sebastien Loeb on 44-vuotiaana kirkkaasti sarjan iäkkäin, mutta myös menestyksekkäin kuljettaja. Viime vuoden Katalonian ralli osoitti ranskalaisen ajohanskoissa olevan yhä sen verran ruutia, että vauhti riittää tasaväkisessä kamppailussa voittoon asti.

Mutta kumman osapuolen hyöty Loebin osallistuminen sarjaan lopulta ennemmin on – Hyundain vai miehen itsensä? Loeb kieltäytyi ajamasta useampia kisoja, sillä mies lienee yhä elättelevän toiveita kilpailla myös rallicrossin kuihtuneessa MM-sarjassa, eikä siksi suostu WRC-auton ratissa ”nautiskeluohjelmaa” suurempaan satsaukseen.

Kuusi ralliakin on toki enemmän kuin ei mitään, ja jos kausi alkaa hyvin, ovat molemmat osapuolet mahdollisesti valmiita lisäämään rallien määrää. Hyundai tarvitsee kaiken mahdollisen avun merkkimestaruuskamppailuun, ja Loeb on juuri oikea kuljettaja tuohon tehtävään.

Samalla yhdeksänkertainen maailmanmestari luo aivan uutta kirihenkeä tiimiin. Ei liene kenenkään kiistäminen, ettei komean ansioluettelon mestarismiestä kuunneltaisi tarkemmin kuin mestariksi vasta tähyäviä. Kysymysmerkiksi jääkin oikeastaan tallikaverien reagointi; miten esimerkiksi tiimin ykköskuljettajan statusta kantava Thierry Neuville ottaa Loebin edesottamukset, mikäli jää tämän varjoon?

2

Sebastien Ogier, Esapekka Lappi
AFP/Lehtikuva

Sebastien Ogier ja Citroenin nousu tuhkasta?

Kuusi maailmanmestaruutta ei ole vielä uusi ennätys, eikä liioin kolmella automerkillä MM-tittelin voittaminen. Ensin mainitun suorituksen on pystynyt toteuttamaan Sebastien Ogierin maanmies ja kaima Loeb, ja ensimmäisenä kolmella eri automerkillä mestaruuteen ajoi Juha Kankkunen.

Näin ollen Ogierin kaudesta ei saa varsinaisesti historiallista millään muotoa, mutta suuren haasteen edessä mies kuitenkin on. Citroen ei uusien sääntöjen mukaisella WRC-autollaan ole kuljettajiensa kanssa kyennyt samanlaisiin urotekoihin kuin menestysvuosinaan. Itse asiassa, tiimin taivallus alkoi olla välillä jo niin tuskaisen oloista, että hätäisimmät olivat laittamassa arkun kantta kiinni.

Merkin isot pomot päättivät kuitenkin toisin ja läväyttivät Ogierille tarjouksen, josta ei kieltäydytä. Jos sopimus on taloudellisesti merkittävä, on työtehtäväkin kovanpuoleinen. Ogierilta ei odoteta enempää eikä vähempää kuin henkilökohtaista mestaruutta. Toki merkkien välinen mestaruuskin maistuisi pitkään paitsiossa viruneelle tiimille, mutta tiimin linjaus on selkeästi painottunut Ogierin henkilökohtaisten merkkipaalujen lisäämiseen. Se on jokseenkin poikkeuksellista tiimin näkökulmasta.

Muutoksiin sisältyy aina myös mahdollisuus, ja Loebin Hyundai-siirron ohella, myös Ogierin ajot voivat mennä syteen tai saveen. Mitään varmaa ei voi sanoa, ennen kuin kausi on saatu toden teolla liikkeelle.

3

Jari-Matti Latvala
AOP

Jari-Matti Latvala ja viimeinen rypistys?

Jari-Matti Latvala toivonee, että luku 13 olisi hänelle yleisestä karmasta poiketen onnennumero. Se on nimittäin täysien MM-kausien lukumäärä, jonka mies on urakoinut alkavan vuoden jälkeen. Argentiinan rallissa Latvala tasoittaa pelin kartanlukijansa Miikka Anttilan kanssa ja nousee 200 MM-rallia saavuttaneiden joukkoon.

Numeroita tärkeämpää Latvalalle olisi kuitenkin saada vastaava startti kauteen kuin hän on kahdesti aiemminkin saanut: Vuosina 2014 ja 2017, jolloin mies johti MM-sarjaa kahden osakilpailun jälkeen.

Latvala istuu varsin huonosti varman pistemiehen rooliin, eikä häntä sellaiseksi kannattaisi missään olosuhteissa kaavailla. Ei sillä, etteikö hän osaisi ajaa autoaan tarvittaessa varmasti maaliin, mutta kyseinen rooli nollaisi monilta osin Latvalan tekemän rajun pohjatyön, jonka hän on jaksanut vuodesta toiseen tehdä mestaruuspytty silmissään.

Kun Toyota-kuljettajan ydinosaaminen on huikean vauhdin ja mittavan kokemuksen ryydittämänä nimenomaan mestaruuskamppailussa, luulisi hänelle annettavan siihen myös mahdollisuus.

Latvala kulki läpi Ford- ja Volkswagen-vuosien odottaen maltillisesti omaa momentumiaan, kunnes sen vihdoin Toyotalla sai, ja nosti heti ensimmäisissä testeissä Yaris WRC:n tuloskunnon toisiin sfääreihin. Merkkimestaruutta tiimille varmistamassa Latvala on ollut jo viidesti, joten se ei mitään uutta enää hänen ansioluetteloonsa tuo. Niinpä ainut tavoite onkin enää henkilökohtainen mestaruus, ja avainkysymys kuljettajan kykyjen sijaan vain siinä, saako Latvala taisteluluvan.

4

Malcolm Wilson
M-Sportin pomolla Malcolm Wilsonilla riittää mietittävää tällä kaudella.EPA

 Vieläkö M-Sportista on ihmeiden tekijäksi?

Kilpailevien tiimien näkökulmasta brittiläinen yksityistiimi, Fordeilla kilpaileva M-Sport, osaa kyllä saattaa haastajansa huonoon valoon. Mutkia oikoen: ralli vaatii rahaa, ja rahalla saa menestystä. On olemassa kuitenkin toisenlaisiakin lähtökohtia, joista ponnistaa kärkikamppailuihin ja aina mestaruuteen asti.

Kausi 2017 ei olisi voinut olla huikeampi M-Sportin tiimille. Sebastien Ogierin paketoidessa uransa viidennen mestaruuden, varmistui samalla myös tiimien välinen mestaruuskannu. Eikä viime vuosikaan tarjonnut aihetta työntää päätä pensaaseen, sillä Ogier voitti Fordilla toistamiseen mestaruuden.

Puhtaasti taloudellisten realiteettien valossa tämän yhtälön ei pitäisi olla mahdollinen. Siinä missä Hyundai on viimeisen viiden vuoden aikana hakannut yli 300 miljoonaa euroa ralliprojektiinsa, on M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson tehnyt huomattavasti täsmällisempiä sijoituksia, ja käyttänyt rahaakin reilusti yhden nollan verran vähemmän.

Tässä valossa ei voi edelleenkään pitää mahdottomana ajatuksena, että M-Sportin yllätyskyky säilyisi insinööritaidon ja nopeaksi jalostetun auton ansiosta. Se olisi jopa kovin suotavaa, jotta nuoren Teemu Sunisen näytönpaikat olisivat tämän ensimmäisellä täydellä MM-kaudella mahdollisimman hyvin tuettuja kivenkovia haastajia vastaan.

5

Kalle Rovanperä
Tomi Hänninen

 Kalle Rovanperä ja tulevaisuuden työpaikka?

WRC-autojen varastaessa päähuomion MM-areenalla, tekee nuori Kalle Rovanperä itseään tykö kohti samaa taistelukenttää. Tänä vuonna sarjan vakinimet saavat vielä huokaista helpotuksesta Rovanperän ajaessa kokemusta ja kilometrejä R5-autolla. Näin ei kuitenkaan varsin todennäköisesti jatku enää alkavaa kautta pidemmälle, vaan Skodan tiimi vaihtuu johonkin vallitsevista, WRC-autoilla kilpailevista tehdastiimeistä.

Se miten Rovanperä etenee WRC2-luokan taistelussa, on lopulta sivuseikka. Jo viime kaudella, ajaessaan osakilpailuja ensimmäistä kertaa, oli Rovanperä sellaisessa lennossa, että toiset olivat helisemässä. Tuskin nuorukainen ottaa taka-askelia tässä suhteessa, joten suurin jännitysmomentti liittyykin jo siihen, kuka puuppolalaisen lopulta nappaa.

Ensimmäinen WRC-tiimin valinta on Rovanperälle ja hänen taustajoukoilleen varsin tärkeä. Todennäköisesti Rovanperälle ollaan tarjoamassa kynää allekirjoitusta varten jokaisesta tehdastiimistä, joten valinnan varaa on. Toisaalta, sopimuksissa saattaa olla isojakin eroja yksityiskohdissa. Vajaata ohjelmaa ja voimasuhteissa jälkeen jäänyttä autoa Rovanperän tuskin kannattaa kuitenkaan valita.

Tiimikavereitaan Rovanperä ei saa valita, mutta mikäli hän päätyy johonkin kolmesta tehdastiimistä, on hänet tervetulleeksi toivottamassa jo vähintään yksi erittäin kova, maailmanmestaruudesta taisteleva kuljettaja. Paineeton ympäristö ja työrauha opetella lajin kovimmalla tasolla kilpaileminen riittäisi vallan mainiosti ensimmäiseen kauteen WRC-autolla, ja säväyttämisen mahdollisuus olisi aina olemassa siitä huolimatta.

Lue myös:

Valtteri Bottas ajoi jo penkkaan WRC-tykillä Suomen paukkupakkasissa – Max Verstappenin raju tylytyskään ei häiritse äärimmäisen rentoa F1-tähteä: ”Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee"

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme