Suora

  • Urheiluruutu

Djokovic eteni välieriin alle tunnissa – vastaan tulee suomalaisen äidin poika Lucas Pouille

Hurjasti urakoinut Kei Nishikori jiutui luovuittamaan Australian avointen puolivälierässä Novak Djokovicia vastaan.

tennis
Novak Djokovic  tammikuussa 2019.
Novak Djokovic AOP

Maailman ykköspelaaja Novak Djokovic pääsi keskiviikkona helpolla Australian avoimen tennisturnauksen miesten puolivälierässä. Serbialaistähden vastustaja Kei Nishikori joutui luovuttamaan ottelun 6-1, 4-1 -tilanteessa vain 51 peliminuutin jälkeen.

Nishikori oli pelannut neljällä edellisellä kierroksella kolme viiden erän ottelua. Koko turnauksessa hän oli urakoinut yhteensä 13 tuntia ja 47 minuuttia. Japanilainen luovutti lopulta toisessa erässä, kun Djokovic karkasi kahden murron päähän.

– Rakastan taistella, etenkin Keitä vastaan. Toivotan hänelle nopeaa palautumista. Toivon, että se ei ole mitään vakavaa, Djokovic lohdutti vastustajaansa.

Djokovic on voittanut urallaan 16 ottelua japanilaista vastaan ja hävinnyt vain kaksi. Hän hamuaa tänä vuonna uransa seitsemättä Australian avointen voittoa, mikä olisi miesten kaksinpelin ennätys. Maanantaina Djokovic joutui neljän erän mittaiseen testiin ottelussa Daniil Medvedeviä vastaan, joten lyhyt ottelu tuli hänelle tarpeeseen.

– Tämä oli juuri sitä, mitä lääkäri määräsi minulle kaksi yötä sitten. Sitä, että en viettäisi aikaa kentällä niin paljoa.

Djokovic kohtaa perjantaina välierässään Ranskan Lucas Pouillen, joka eteni ensimmäistä kertaa urallaan grand slam -turnauksessa kaksinpelin välieriin kukistamalla puolivälierässä Milos Raonicin 7–6, 6–3, 6–7, 6–4.

Pouillella on myös suomalaisjuuria, sillä hänen suomalainen äitinsä on kotoisin Närpiöstä. Rafael Nadal ja Stefanos Tsitsipas ottavat yhteen miesten kaksinpelin toisessa välierässä torstaina.

Lue myös:

Karolina Pliskova teki sensaatiomaisen nousun, Serena Williams hukkasi neljä ottelupalloa

Kontinen ja Peers neljän parhaan joukkoon

Otto Virtanen iski puolivälieriin Australian avoimissa

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat